Siirry sisältöön

Eduskunnan puhemiehelle

Sylva-säätiön tuoreen raportin mukaan syöpään sairastuneiden lasten vanhemmat tarvitsevat terapeuttista tukea, vertaistukea ja epävirallista tukea koko lapsen hoitopolun ajan. Vanhemmat kokevat, että muu perhe jää usein huomiotta tai se huomioidaan vain diagnoosivaiheessa.

Raportti ’Kiitollisuutta, taloushuolia ja psyykkistä kuormitusta’ avaa syöpään sairastuneen lapsen vanhemman kokemuksia hoitopolun varrelta. Raportti sisältää Sylva-säätiön keväällä 2021 Nordic Healthcare Group:illa (NHG) teettämän kyselytutkimuksen, joka kartoitti vanhempien kokemuksia perheen voinnista, toivotuista tuen muodoista ja tuen tarpeista. Perheiden kokemukset hoitopoluista ovat hyvin erilaisia ja vanhempien kokemuksia kartoitettiin myös haastatteluiden ja dialogien avulla. Raportin mukaan vastaajien kokemus omasta voinnista oli huonoimmillaan paitsi heti diagnoosivaiheessa, myös edelleen hoitojen loputtua. Vastaajista 55 % kertoi perheensä voivan hyvin, mutta vain 45 % vastaajista arvioi oman vointinsa hyväksi.

Vanhempien ja sisarusten voinnin heikentyminen jää usein selvittämättä: peräti joka viides vastaajista koki, että sairaalassa ei koskaan tiedusteltu muiden kuin lapsen vointia.

Vastaajista 84 % oli vähentänyt tai lopettanut päivätyönsä lapsen sairastuttua syöpään. Tämä tukee aiempaa rekisteripohjaista tutkimusta, jossa äitien työtulot vähenivät dramaattisesti lapsen syöpädiagnoosin myötä. Koska lähes joka perheessä toinen vanhemmista jää kotiin tai vähentää työssäkäyntiä, lapsen sairaus lisää taloudellista huolta. Taloudellisen tuen ja neuvonnan tarve nousi erityisesti matalatuloisten ja ei-hyvinvoivien perheiden vastauksissa.

Raportin mukaan syöpään sairastuneiden lasten vanhemmat tarvitsevat erityisesti terapeuttista tukea. Perheet kokivat tarvitsevana terapeuttista tukea eri vaiheissa lapsen hoitopolkua. Vanhemmat toivovat, että eri tukimuotoja tarjottaisiin aktiivisesti koko hoitopolun ajan, erityisesti diagnoosivaiheessa ja silloin, kun hoidot loppuvat. Eri tuen muodoista kysyttäessä vanhemmat nostivat terapeuttisen tuen tarpeen rinnalle myös vertaistuen ja epävirallisen tuen. Epävirallisella tuella tarkoitetaan kuulumisten vaihtoa, voinnin tiedustelua ja esimerkiksi lasten hoitoa.

Tutkimuksissa kartoitettiin myös perheiden ja vastaajien vointia. 45% vastaajista arvioi, että perhe ei ole voinut hyvin viimeisen kuukauden aikana ja 55%, että eivät itse ole voineet hyvin. Vastaajat olivat lähes yksinomaan (91%) syöpään sairastuneiden lasten äitejä. Vanhempien vointi oli selvästi huonoimmillaan lapsen syöpähoitojen alussa ja niiden päätyttyä. Vanhempien ja sisarusten voinnin heikentyminen jääkin usein selvittämättä: peräti joka viides vastaajista koki, että sairaalassa ei koskaan tiedusteltu muiden kuin lapsen vointia.

Paluu arkeen syöpähoitojen jälkeen ei aina olekaan suuri helpotus. Uskon, että systemaattisella psykososiaalisella tuella näitä vaikutuksia voidaan merkittävästi pienentää ja tätä tukee myös kansainvälinen tutkimustieto. Hyvän syövän hoidon lisäksi psykososiaalisen tuen arviointi tulisi tehdä useaan otteeseen hoitojen alussa, hoitojen aikana sekä niiden jälkeen ja lääkinnällisen hoidon rinnalla tulisi huomioida perheen elämäntilanne sekä arjen tuen tarpeet.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän / esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

-           Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen, että syöpään sairastuneen lapsen perheiden psykososiaalinen tuki, taloudellinen tilanne, hyvinvointi sekä elämäntilanne ja arjen tuen tarpeet arvioitaisiin sekä varmistettaisiin perheille terapeuttisen ja vertaistuen saanti hoitojen alussa, hoitojen aikana ja niiden jälkeen?

Helsingissä 4.2.2022

Sari Sarkomaa (kok.)

Helsingin Sanomat|Mielipide|Lukijan mielipide| 31.1. 2:00

HELSINGILLÄ on edessään vaikea työ selvitä kaupunkien ominaispiirteet sivuuttavasta aluehallintouudistuksesta. Sosiaali- ja terveystoimialan johtaja Juha Jolkkonen (HS 23.1.) nosti esille, että Helsingin valtiolta saama rahoitus sote- ja pelastuspalvelujen järjestämiseen leikkaantuu. Lisäksi yliopistollisten sairaaloiden, opetuksen ja tutkimuksen rahoitus on ratkaisematta.

Valtio leikkaa sote-palveluiden rahoittamiseksi kunnallisveron tuotosta kaksi kolmasosaa. Jäljelle jäävällä summalla Helsingin on rahoitettava kaikki menonsa.

Asiantuntijoilla on ollut erityinen huoli siitä, miten kasvavat kaupungit kykenevät rahoittamaan investoinnit ja riittääkö raha varhaiskasvatuksen ja koulutuksen tarpeisiin.

Kestämätön ja keskeneräinen rahoitusmalli on ensi tilassa korjattava. Maan kasvun veturin hyytymisestä kärsisi koko Suomi.

Valuvika on myös se, että oppilas- ja opiskelijahuollon on määrä siirtyä aluehallinnon alaisuuteen. Kun johtaminen ja työn sisällön määrittely muuttuvat sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeista lähteväksi, ennaltaehkäisevät palvelut ovat vaarassa jäädä korjaavien palvelujen jalkoihin. Siirto vaarantaa oppilashuollon yhteisöllisen roolin, lasten normaalikehityksen ja oppimisen tuen. On valtava riski, että oppilashuollon voimavarat valutetaan paikkaamaan puutteellisia sote-palveluja.

Helsingin on käytettävä erityisaseman suoma mahdollisuus pitää oppilashuolto, psykologi- ja kuraattoripalvelut kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla. Se mahdollistaa palveluiden järjestämisen kunkin kouluyhteisön tarpeiden mukaan sekä toimivan sopimuspohjaisen oppilashuollon kouluverkkomme yksityisten ja valtion koulujen kanssa. Koronaepidemian runnoessa lasten ja nuorten arkea ennaltaehkäisevää tukea kouluissa on vahvistettava eikä vaarannettava.

Sari Sarkomaa

kansanedustaja (kok)

Helsingin kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen

Uusi Suomi BLOGI. Sari Sarkomaa 31.1.2022 21:49 päivitetty 31.1.2022 22:02

Tänään on julkaistu valtiovarainministeriön raportti, jossa hyvinvointialueiden tehtäviä ehdotetaan laajennettavaksi.

https://valtioneuvosto.fi/-/10623/raportti-hyvinvointialueiden-tehtavia-ehdotetaan-laajennettavaksi?fbclid=IwAR2j15MCd_A5vuHYmgn6UnsJhDCT12wN04uIdleMKm5Hg2CFsDCCUGr3sFQ

Ei ole suuri yllätys mutta erittäin huolestuttavaa! Heti aluevaalien jälkeen päästetään julki ja valloilleen kaavailut hyvinvointialueiden tehtävien laajentamisesta. Eikä tarvitse ennustajan taitoja ollenkaan arvatakseen oikein, että pian on hallituksen johdolla valmisteltu maakuntaveroesitys valtioneuvoston istunnossa?

Aluehallintouudistuksen rahoitusmalli on täysin keskeneräinen. Jopa yliopistollisten sairaaloiden rooli, tutkimuksen ja koulutuksen rahoitus ovat ratkaisematta. Useita muitakin korjauksia tarvitaan ripeästi, ettei aluehallintouudistus riko enemmän kuin rakentaa.

Helsingissä on edessä vaikea työ selvitä kaupunkien ominaispiirteet sivuuttavasta aluehallintouudistuksesta. Helsingin jatkossa valtiolta saama rahoitus sote- ja pelastuspalvelujen järjestämiseen leikkaantuu. Valtio leikkaa sote-palveluiden rahoittamiseksi kunnallisveron tuotosta kaksi kolmasosaa. Jäljelle jäävällä summalla on Helsingin rahoitettava kaikki menonsa. Asiantuntijoilla on ollut erityinen huoli siitä, miten kasvavat kaupungit kykenevät rahoittamaan investoinnit ja riittääkö raha varhaiskasvatukseen sekä koulutuksen tarpeisiin. Kestämätön ja keskeneräinen rahoitusmalli on ensi tilassa korjattava. Maan kasvun veturin hyytymisestä kärsisi koko Suomi.

Alueet ovat hyvin erilaisissa tilanteissa ja on suuri kysymys ehditäänkö eduskunnankin liian lyhyeksi havaitseman siirtymäajan puitteissa järjestämisvastuun siirto hyvinvointialueille palvelut turvaavasti tekemään. Hallitukselta on suuri virhe keskittyä  maakuntahallinnon paisuttamiseen ja maakuntaveron rakentamiseen.

Koronaepidemia on venyttänyt sote-henkilöstön jaksamisen sekä hoitojonot äärimmilleen. Kaikki energia ja voimavarat olisi suunnattava terveydenhuoltohenkilöstön tukemiseen, ihmisten palvelujen turvaamiseen ja siihen, että jonottamisen sijaan ihmiset pääsevät hoitoon.

Uusi verotuksen taso on kuin soraa lapioisi muutenkin hidastuviin maamme talouden rattaisiin.  Työn, eläkkeiden ja yrittäjän verotusta kiristävän ja talouden elpymistä jarruttavan maakuntaveron valmistelu pitää kuopata heti.

Eduskunnan puhemiehelle

Sairaanhoitajaliitto ja 30 muuta järjestöä vaativat, että sairaanhoitajille luodaan kansallisesti määritellyt, yhtenäiset kliiniset erikoistumiskoulutusvaihtoehdot sekä laajoihin että suppeampiin tärkeisiin erikoisosaamisalueisiin. 

Sairaanhoitajaliiton ja 30 muun järjestön yhdessä tekemän kannanoton mukaan tällä hetkellä saatavilla oleva erikoistumiskoulutustarjonta ei vastaa työelämän tarpeita. Tarjonta on vaihtelevaa, ja monelle erikoisalalle ei ole tarjolla lainkaan koulutusta. Vaikka moniammatillinen yhteistyö on tärkeää, kaikki erikoistumiskoulutus ei voi olla moniammatillista ja hoitotyön kliinisen syväosaamisen ulkopuolelle keskittyvää. Käytännön hoitotyön vaatimukset edellyttävät sairaanhoitajilta hoitotyön syväosaamista ja sen jatkuvaa kehittämistä, mihin tarvitaan omia erikoistumiskoulutusvaihtoehtoja. 

Suomessa sairaanhoitajat ovat tällä hetkellä kouluttautumismahdollisuuksien osalta hyvin eriarvoisessa asemassa, sillä koulutuksiin pääsy ja mahdollisuudet erikoistua ovat riippuvaisia työnantajasta. Eri työnantajat tukevat eri tavoin työntekijöitään olemassa oleviin erikoistumisopintoihin ja muihin täydennys- tai lisäkoulutuksiin. Sairaanhoitajaliiton ja kannanoton allekirjoittaneiden mielestä erikoistumiskoulutusten tulee jatkossa olla valtion tukemia. On kohtuutonta edellyttää, että sairaanhoitaja joutuu itse maksamaan koulutuksesta, jota hän tarvitsee alati kehittyvän ja yhä vaativamman työnsä hoitamiseen ja oman asiantuntijuutensa vahvistamiseen. 

Sairaanhoitajaliitto korostaa, että sairaanhoitajien jatkokoulutusmahdollisuuksien avulla turvataan hoitotyön laatu ja potilasturvallisuus. Jatkokoulutusmahdollisuudet tukevat myös työntekijän työssä jaksamista, työhön sitoutumista sekä hoitotyön ammatin veto- ja pitovoimaisuutta, kun sairaanhoitaja kokee saavansa lisävalmiuksia vaativan työnsä hoitamiseen.  Erikoistumiskoulutusten järjestäminen

Erikoistumiskoulutukset tulee suunnitella ja järjestää väestön terveystarpeiden ja työelämän tarpeiden pohjalta. Erikoistumiskoulutuksilla tulee olla yhtenäiset, valtakunnalliset opetussuunnitelmat. Sairaanhoitajan erikoistumiskoulutusta tulisi seurata urapolku aina YAMK- ja tohtoritutkintoihin asti, kuten nyt on suunniteltu palliatiivisen hoitotyön urapolulla. Tällä hetkellä erikoisosaaminen hankitaan pitkälti aikaa vievän työssäoppimisen kautta ja työnantajat kouluttavat itse jonkin verran erikoisosaajia, minkä johdosta kokemus ja koulutus eivät takaa yhtenäistä ja tunnustettua osaamista. 

Erikoistumiskoulutuksen opettamisen laatu ja taso tulee varmistaa. Tässä voidaan hyödyntää myös hoitotyön kliinisiä erikoisosaajia. Heillä on syväosaamista ja tietoa siitä, millaista osaamista kyseisellä erikoisalalla tarvitaan.

 - Erikoistumiskoulutukseen tulee sisältyä myös kliinistä harjoittelua, joka tulee mahdollistaa palkallisena. Harjoittelu voi tapahtua  esimerkiksi  työpaikkojen  vaihtoina  eri erikoisalojen välillä ja perustamalla erikoistumisvakansseja samoin kuin on toimittu lääkäreiden erikoistumisen mahdollistamiseksi. 

Tarvittavien erikoisalojen määrittelyssä tulee huomioida, kuinka laajoja tai suppeita määriteltyjen erikoisalojen on mielekästä olla ja esimerkiksi sitä, kuinka laajoja kokonaisuuksia voidaan ottaa haltuun 30 opintopisteen puitteissa. Erikoisalakohtaisesti tulee voida harkita, onko 30 opintopistettä sopiva laajuus vai vaaditaanko joidenkin erikoisalojen opinnoilta suurempaa opintopistemäärää. - Erikoistumiskoulutuksen järjestämistapaa mietittäessä tulee pohtia hyvänä vaihtoehtona niin sanottua Ruotsin mallia. Siihen kuuluu 11 pysyvää erikoistumiskoulutusalaa ja niiden lisäksi yksi avoin malli, jossa yksittäinen yliopisto voi tarpeen mukaan tarjota edellisten lisäksi jonkin muun suppean erikoistumiskoulutuksen. 

Yhtenä vaihtoehtona voisi olla myös mahdollisuus syventyä eri erikoisosaamisalueiden sisällä joillekin erikseen määritellyille suppeammille erikoisaloille.  

Hoitotyön erikoisosaaminen tulee tunnistaa ja tunnustaa nykyistä paremmin. Nykyisessä tilanteessa tutkintonimikkeen puuttumisen myötä puuttuvat myös tunnustettu pätevyys sekä työn vaativuutta ja koulutustasoa vastaava palkkaus, ja usein myös koulutusta vastaava toimi tai työnkuva. Myös potilailla on oikeus tietää, milloin heitä hoitavalla henkilöllä on sellaista erikoisosaamista, jota heidän hoitonsa edellyttää.  

Hoitotyön vaativuus on lisääntynyt viimeisten kahden vuosikymmenen aikana merkittävästi lääketieteen ja hoitomenetelmien kehittyessä sekä hoitomahdollisuuksien laajentuessa. Osa sairaanhoitajista toimii nykyisin hoitajavastaanotoilla, joilla työ on itsenäistä. Sairaanhoitajilta vaaditaankin eri erikoisaloilla entistä spesifimpää ja itsenäisempää syväosaamista, jonka tulisi rakentua rinnakkain työkokemuksen ja yhtenäisen erikoistumiskoulutuksen kanssa.  

Systemaattiset ja valtakunnallisesti yhtenäiset kliiniset urapolut  sekä  hoitotyön erikoisosaajien virallinen tunnustaminen ja rekisteröinti lisäisivät alan vetovoiman lisäksi työhön sitoutumista, osaamisen tasalaatuisuutta, toiminnan yhdenmukaisuutta, läpinäkyvyyttä, väestön luottamusta asiantuntijatoimintaan sekä ennen kaikkea potilasturvallisuutta. 

Kirjallisessa kysymyksessä viitatun kannanoton ovat allekirjoittaneet: 

  • Astma- ja allergiahoitajat ry 
  • Diabeteshoitajat ry 
  • Hallintoylihoitajat ry 
  • Hivpoint  
  • Hoitotyön tutkimussäätiö sr (Hotus) 
  • Lastenneurologian hoitajat ry (Lane) 
  • MET Alliance of Finland ry 
  • Suomen Anestesiasairaanhoitajat ry 
  • Suomen Endoproteesihoitajat ry 
  • Suomen Haavanhoitoyhdistys ry 
  • Suomen HIV/aids -sairaanhoitajayhdistys ry  
  • Suomen Hygieniahoitajat ry  
  • Suomen korva-, nenä- ja kurkkutautien hoitajat ry 
  • Suomen leikkausosaston sairaanhoitajat ry (FORNA) 
  • Suomen neurohoitajat ry (FANN) 
  • Suomen Parkinsonhoitajat ry 
  • Suomen Reumahoitajayhdistys ry 
  • Suomen Syöpäsairaanhoitajat ry 
  • Suomen Verisuonihoitajayhdistys ry 
  • Terveydenhuollon osastonjohtajat ry 
  • Tutkimushoitajat ry 
  • Valtakunnallisen opiskelijaohjauksen (ValOpe) kehittämisverkosto 
  • Suomen Sairaanhoitajaliitto ry 
  • Suomen avannehoitajat ry 
  • Suomen gastroenterologiahoitajat ry 
  • Suomen Hematologiset hoitajat ry 
  • Suomen kardiologiset hoitajat SKH ry 
  • Suomen kivuntutkimusyhdistyksen hoitotyön toimikunta 
  • Suomen Traumahoitajayhdistys 
  • Suomen unihoitajaseura ry  
  • Suomen urologiset hoitajat — URHOT r.y. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:Mihin toimiin hallitus ryhtyy sairaanhoitajien kattavien kliinisten erikoistumisvaihtoehtojen luomiseksi, valtakunnallisesti yhtenäisten erikoistumiskoulutuksien käynnistämiseksi sekä valtion rahoituksen turvaamiseksi erikoistumiskoulutukseen ja mihin toimiin hallitus ryhtyy systemaattisten ja valtakunnallisesti yhtenäisten kliinisten urapolkujen sekä hoitotyön erikoisosaajien virallisen tunnistamisen ja rekisteröinnin toteutumiseksi? 

Helsingissä 12.5.2021 

Sari Sarkomaa kok  

VILLE MÄKILÄ | 29.04.2021 | 12:06

Kansanedustajan mukaan veronkiristykset ovat myrkkyä elpymiselle.

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa kysyy, käykö Sanna Marinin (sd.) hallitus joukolla tieteen ja taiteen kimppuun?

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitus on esittämässä yleishyödyllisten yhteisöjen osinkotulolle lähdeveroa. Säätiöiden etujärjestön mukaan kyse olisi todellisuudessa apurahansaajien verosta.

– Unohdettiinko velkariihessä täysin sivistys? Tutkijoiden ja taiteilijoiden toimeentuloa aiotaan leikata, Sarkomaa kysyy Facebookissa.

Toteutuessaan veroesitys merkitsisi vuosittain 1 700 henkilötyövuotta vähemmän apurahalla työskenteleville tutkijoille ja taiteilijoille.

– Oliko tämä kahdeksan päivän päivän neuvotteluiden hedelmä. Ei olisi kannattanut!, Sarkomaa sanoo.

– Miksi ihmeessä? Eikö korona ole jo kurittanut tarpeeksi ja tyhjentänyt kulttuurialan ja yrittäjien taskut. Veronkiristykset ovat myrkkyä maamme elpymiselle ja hyvinvoinnille. Ei Suomi näin nouse.

Hyvä kokoomuslainen,

Lämpimästi tervetuloa Kokoomuksen Senioriverkoston jäsentilaisuuteen keskiviikkona 6.11. klo 11:30-13:30 eduskunnan Kansalaisinfoon, Arkadiankatu 3, 00101 Helsinki.

OHJELMA

  • Senioriverkoston pj. kansanedustaja Markku Eestilä toivottaa osallistujat tervetulleeksi
  • Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen: ”Eduskuntaryhmän työ oppositiossa”
    • Kysymyksiä ja keskustelua
  • Kokoomuksen uusi puoluesihteeri Kristiina Kokko: ”Kokoomuksen tulevaisuuden askelmerkit”
    • Kysymyksiä ja keskustelua
  • Verkoston vpj. kansanedustaja Sari Sarkomaa esittelee Senioriverkoston kärkitavoitteita
  • Puheenjohtaja Markku Eestilän loppuyhteenveto keskusteluista ja verkoston tavoitteista
  • Tilaisuuden päätös

Kansalaisinfossa on turvatarkastus, joten pyydämme vieraita saapumaan paikalle noin 15 minuuttia ennen ohjelman alkua. Turvatarkastuksen vuoksi tilaisuuteen täytyy myös ilmoittautua etukäteen. Paikalle mahtuu 50 ensimmäisenä ilmoittautunutta.

ILMOITTAUTUMINEN: verkoston sihteeri Hanna Hyyryläinen,

hanna.hyyrylainen@eduskunta.fi tai +358 504776058

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Tapaamisiin vilkkaan vuorovaikutuksen merkeissä,

Markku Eestilä

Senioriverkoston puheenjohtaja

Sari Sarkomaa

Senioriverkoston varapuheenjohtaja


Hei helsinkiläinen kokoomusnainen! Lämpimästi tervetuloa yhteistyössä helsinkiläisten kokoomusnaisten kanssa järjestämääni poliittiseen workshop-tilaisuuteen ideoimaan ja linjaamaan kokoomuspolitiikkaa. Tilaisuus järjestetään eduskunnassa kokoomuksen ryhmähuoneessa 18.11. klo 17–19. Kokoomusnaisten järjestö- ja viestintäsihteeri Nea Tarvainen on lähettänyt tapahtumaan liittyen sähköpostitse kutsun sisältäen ilmoittautumislinkin. Tarvittaessa Neaan voi olla yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen nea.tarvainen@kokoomusnaiset.fi. Toivottavasti mahdollisimman moni helsinkiläinen kokoomusnainen pääsee osallistumaan.

Eduskunnan puhemiehelle

Korkeatasoisen pedagogisen varhaiskasvatuksen vaikutukset sekä lapsen oppimiselle ja kehitykselle että yhteiskunnalle tunnistetaan hyvin. OECD ja Euroopan unioni ja Maailmanpankki ovat linjanneet varhaiskasvatuksen opettajan keskeisen yhteyden varhaiskasvatuksen laatuun ja vaikuttavuuteen. OECD määrittelee tilastoissaan varhaiskasvatuksen vähintään kaksi tuntia päivässä tapahtuvaksi intensiiviseksi pedagogiseksi toiminnaksi, joka toteutuu vähintään sata päivää vuodessa ja jossa pedagogisesti koulutettu henkilö toteuttaa opetussuunnitelman mukaista varhaiskasvatusta.

Ymmärryksen kasvaessa varhaiskasvatuksen vaikuttavuudesta ja tuloksellisuudesta on tärkeää selventää, mitä varhaiskasvatuksella ja sen korkealla laadulla tarkoitetaan.

Varhaiskasvatuslaissa (540/2018) varhaiskasvatus määritellään lapsen suunnitelmalliseksi ja tavoitteelliseksi kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaksi kokonaisuudeksi, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka. Varhaiskasvatuslain 1 §:ssä todetaan varhaiskasvatuksen toimintamuodoiksi päiväkotitoiminta, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatustoiminta.

Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuslain tavoitteet ja velvoittava
varhaiskasvatussuunnitelma ohjaavat yhtäläisesti varhaiskasvatuksen eri toimintamuotoja. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on arvioinneissaan kuitenkin todennut, että varhaiskasvatuksen eri toimintamuotojen edellytykset varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tavoitteiden saavuttamiseksi vaihtelevat ja etteivät varhaiskasvatuslaki ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ota riittävästi huomioon
varhaiskasvatuksen eri toimintamuotoja, kuten perhepäivähoitoa ja avointa varhaiskasvatusta.

Perhepäivähoidolla ja avoimella varhaiskasvatuksella on oma tehtävänsä. Avoin varhaiskasvatus ja perhepäivähoito eroavat kuitenkin oleellisesti päiväkotien varhaiskasvatuksesta esimerkiksi henkilöstön koulutusvaatimusten, ryhmäkokojen sääntelyn ja oppimisympäristön ja varhaiskasvatussuunnitelmien toteutumisen suhteen. Varhaiskasvatuksen määritelmän epämääräisyyttä osoittaa myös se, että tällä hetkellä varhaiskasvatusta tarjotaan jopa yöaikaan. Varhaiskasvatuksen nykyinen määrittely ei ole riittävä selkeyttämään eroa varhaiskasvatuksen opettajan johdolla olevan toiminnan, perhepäivähoidon ja avoimen varhaiskasvatuksen välillä.

Varhaiskasvatusta kehitettäessä on varhaiskasvatuksen eri toimintamuotojen erot tunnustettava ja vanhemmille tulee avoimesti kertoa eri toimintamuotojen eroista. Käsitteellinen sekaannus voi haitata myös palveluohjausta ja neuvontaa.

Varhaiskasvatuksen opettajien lisääminen päiväkodeissa on välttämätöntä varhaiskasvatuslain tavoitteiden saavuttamiseksi. Se on välttämätöntä myös lasten varhaisessa tukemisessa ja haasteiden tunnistamisessa. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja on keskeinen lapsen tuen tarpeeseen vastaamisessa. Varhaiskasvatuslaki korostaa pedagogiikkaa ja tämän tulee myös näkyä lapsen tuen järjestämisessä. Lapsen oppimisen tuen järjestämisessä pedagogiset ja opetukseen liittyvät ratkaisut ovat ohjausjärjestelmän mukaisesti keskeisiä ja varhaiskasvatuslain tavoitteiden saavuttamiseksi on varhaiskasvatuksen erityisopettajien riittävä määrä turvattava.

Varhaiskasvatuslaissa ei edelleenkään määritellä lasten oikeutta erityiseen tukeen ja ohjata sen toteuttamiseen. Puutteet lapsen kehityksen ja oppimisen tuen järjestämisessä sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajapulan vaikutus varhaiskasvatussuunnitelman käyttöönottoa estäväksi tekijäksi on todettu Karvin arvioinneissa. Riittävän ajoissa annettu erityinen tuki on oleellinen lapsen koko kehityksen kannalta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus selkeyttää ja millä aikataululla varhaiskasvatuksen määritelmää eri toimintamuodoissa ja toteuttaa lainsäädäntötasolla lapsen oikeudet erityiseen tukeen varhaiskasvatuksessa?

Helsingissä 9.10.2019

­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­_______________________________

Sari Sarkomaa kok
Sari Multala kok
Paula Risikko kok