Siirry sisältöön

Tiedote 24.2.2012

Tuntijakotyöryhmä luovutti tänään esityksensä uudeksi perusopetuksen tuntijaoksi opetusministeri Gustafssonille. Työryhmän lähtökohtana oli valmistella esitys, joka lisäisi liikunnan ja taito- ja taideaineiden määrää sekä monipuolistaisi koulujen kielivalikoimaa.

"Lähtökohdat huomioon ottaen tänään annettu esitys on pettymys. Nyt olisi ollut aika tehdä aitoja muutoksia, jotka olisivat kehittäneet suomalaista perusopetusta tasa-arvoisempaan suuntaan", toteavat sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Raija Vahasalo ja Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa.

Esityksessä yläkoulun tunteja siirretään alakouluun, mutta minimituntimäärä säilytetään nykyisellä tasolla. Eniten ja vähiten opetustunteja antavien kuntien välinen ero vastaa jopa yhden lukukauden verran ylimääräisiä opintoja peruskoulun aikana osalle suomalaislapsista. "Kolmannes kunnista tarjoaa oppilailleen vain minimituntimäärän verran opetusta. Vähimmäistuntimäärän lisääminen olisi kaventanut tätä eroa ja lisännyt oppilaiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia jatko-opintoihin", Vahasalo ja Sarkomaa jatkavat.

Erityisen huolissaan Vahasalo ja Sarkomaa ovat suunnitelmista ylimääräisen A2-kielen siirtämisestä tuntikehyksen ulkopuolelle. Nykyisin läheskään kaikki kunnat eivät tarjoa oppilaille mahdollisuutta toisen pitkän kielen opiskeluun, mutta siirto ei ainakaan parantaisi asiaa. Samalla suomalaisten osaamien kielten valikoima on kaventunut huolestuttavasti. "Käytännössä esitetty muutos kaventaisi kieltenopetusta entisestään, kun opetus olisi jatkossa erikseen vuosittain haettavan hankerahan varassa. Monipuolisen kielitaidon merkitys kasvaa ja on varma valttikortti työmarkkinoilla tulevaisuudessa – siksi tähän tulisi panostaa", Vahasalo ja Sarkomaa sanovat.

He ovat myös huolissaan siitä, mistä kielten opetukseen kohdennettava raha otettaisiin. "Kielten opetuksen hiekalle rakennettu rahoitus vaarantaisi myös ryhmäkokojen pienentämisen, koska rahat suunnitellaan otettavan samalta momentilta. Tämä on kestämätön ajatus", Vahasalo ja Sarkomaa jatkavat.

Vahasalon ja Sarkomaan mukaan ministeri Gustafssonilla on nyt tuhannen taalan paikka vaikuttaa tulevaisuuteen ja lisätä kunnianhimon tasoa uudistuksessa. Suomalainen perusopetus on maailman huippuluokkaa, mutta sitä on kehitettävä jatkuvasti.

"Perusopetus muodostaa suomalaisen osaamisen ja sivistyksen kivijalan ja sen kehittäminen on hallitusohjelmassa selkeästi määritelty painopisteeksi tällä kaudella. Tämä esitys ei sellaisenaan valitettavasti kehitä perusopetusta haluttuun, tasa-arvoisempaan suuntaan. Vaadimme, että ministeri Gustafsson ottaa hallitusohjelman kirjaukset huomioon", Vahasalo ja Sarkomaa sanovat. 

Lisätietoja:
Raija Vahasalo, 050 5113090
Sari Sarkomaa, 050 5113033

Tiedote 21.2.2012

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa alleviivaa päihdeäitien hoidon marssijärjestystä: Ensin on oltava vapaaehtoinen hoito saatuvilla. Nyt näin ei aina ole. Kaikkein tärkeintä on varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy. Sarkomaa viittaa sosiaali- ja terveysministeriössä valmistelussa olevaan lakiesitykseen raskauden aikaisesta tahdonvastaisesta päihdehoidosta. Sarkomaa kirittää peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonia (sd) päihteitä käyttävien raskaana olevien naisten ja vauvaperheiden hoitoon ja kuntoutukseen pääsyn turvaamiseen.

"Tahdonvastaisen hoidon kehittämisestä ei voi hyvällä omallatunnolla puhua, ennen kuin vapaaehtoinen hoito on varmasti saatuvilla", Sarkomaa sanoo.

Naisten lisääntynyt alkoholinkäyttö näkyy kovalla tavalla. Suomessa syntyy vuosittain noin 600 lasta, joilla on sikiöaikaiseen alkoholialtistukseen liittyviä oireita. Päihdepalveluiden tarve on moninkertainen suhteessa palvelutarjontaan.

Sarkomaa kannustaa ministeriötä katsomaan erityisesti Norjan mallia tahdonvastaisesta hoidosta. Asiasta on käytävä perusteellinen keskustelu.

Eduskunta on jo kolmena vuonna pelastanut päihdeäitien palvelut kohdentamalla lisärahaa Ensi- ja turvakotien liiton Pidä kiinni-hoitojärjestelmän jatkuvuuden turvaamiseen. Kyseessä on valtakunnallinen erityistason hoitojärjestelmä päihdeongelmaisille äideille ja heidän perheilleen.

Oli välttämätöntä, että kunta- ja terveysjaosto ehdotti ja hallitusryhmät sopivat kahden miljoonan euron lisäyksestä tämän vuoden valtion talousarviossa Pidä kiinni -hoitojärjestelmään. Tämän lisäksi eduskunta yksimielisesti edellytti, että ministeriö turvaa päihdeäitien ja heidän lastensa hoidon jatkuvuuden. Sarkomaa kirittää ministeriä eduskunnan vaateen toteuttamiseksi.

Pidä kiinni- hoitojärjestelmän toiminta on ollut tuloksellista, sillä kaksi kolmasosaa ensikodeissa ja kolme neljäsosaa avopalveluissa olleista äideistä kuntoutuu niin hyvin, että lapsen huostaanottoa ei tarvita.

Sarkomaa muistuttaa, että hallitusohjelmaan on kirjattu, että järjestöjen tuottamia hoito- ja kuntoutuspalveluja hyödynnetään. Nyt on myös selvitettävä mahdollisuus järjestää päihdeongelmaisten, kuten raskaana olevien äitien kuntoutusta myös ns. SGEI-palveluna, jossa palveluntuottajalle asetetaan julkisen palvelun velvoite.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

Tiedote 13.2.2012

Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa puhui tänään peruspalveluiden arvioinnin yhteistyöfoorumissa Helsingissä. Sarkomaa nosti esille vakavan huolen kasvavista terveyseroista sekä varoitti erityisesti lapsissa ja nuorissa muhivasta kansanterveydellisestä aikapommista. Sarkomaan mukaan tehokas tapa pureutua terveyseroihin on panostaa lasten ja nuorten ennaltaehkäiseviin palveluihin.

Sarkomaa viittasi siihen, että suomalaisten nuorten tupakointi, humalajuominen ja lihavuus ovat poikkeuksellisen yleisiä verrattuna muihin OECD-maihin. Osa nuorista voi paremmin kuin koskaan ja osalle nuorista ongelmat kasautuvat.

"Tämän kansanterveyttä uhkaavan ilmiön kuriin laittaminen on priorisoitava terveyspolitiikkamme kärkeen. Jotta tämä onnistuu, on valmisteilla olevassa kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa laitettava painopiste terveyden edistämiseen ja ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä varhaiseen puuttumiseen", painotti Sarkomaa.

Sarkomaa muistutti, että myös viimeisin OECD:n arvio nosti myös vahvasti esille huolen väestöryhmien välisten terveyserojen kasvusta, vaikka eriarvoisuuden vähentäminen on ollut terveyspolitiikkamme peruspilari. OECD:n mukaan terveyserojen vähentäminen vaatii nykyistä enemmän investointeja sairauksien ehkäisyyn ja terveellisten elintapojen edistämiseen erityisesti nuorilla.

Sarkomaa nosti esille sen vakavan tosiasian, ettei moni kunta edelleenkään huolehdi kouluterveydenhuollosta lain ja suositusten mukaan, ja että oppilashuolto on oikeuskanslerinkin useista huomautuksista huolimatta puutteellista. Ikääntyvässä Suomessa on elintärkeää saada jokaikinen nuori työhön ja oman elämänsä syrjästä kiinni. Sarkomaan mukaan on suurta typeryyttä laiminlyödä lasten ja nuorten ennaltaehkäiseviä palveluja. Koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto sekä oppilashuolto ovat täsmätoimia, joilla edistetään koko ikäluokan koulutuksen oikea-aikaista ja parempaa läpäisyä, kansanterveyttä, työllisyyttä ja pidempiä työuria, kuin myös lasten hyvää elämää. On päivänselvää, että varhaiselle puuttumiselle ja ennaltaehkäisylle on huutava tarve, kun tiedämme, että työelämässä jää viisi nuorta eläkkeelle mielenterveyssyistä päivässä.

Sarkomaa pitää hyvänä terästäytymisen merkkinä sitä, että Valvira on laatinut valtakunnallisen valvontaohjelman vuosille 2012 – 2014 neuvolatoimintaan, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon sekä lasten ja nuorten ehkäisevään suun terveydenhuoltoon, jossa epäasianmukaiseen toimintaan voidaan tarvittaessa puuttua myös uhkasakkojen avulla. On kansantaloudellista tuhlausta, että valtio suuntaa rahaa lasten palveluihin, mutta kunnat käyttävät ne jonnekin muualle.

Sarkomaa piti tärkeänä, että jatkossa peruspalveluraportissa olisi nykyistä kattavammin raportoituna lasten ja nuorten ennaltaehkäisevät palvelut, jotta raportti palvelisi paremmin kuntia palveluiden uudistamisessa.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

Tiedote 8.2.2012

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa pitää hyvänä Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän ehdotusta siitä, että Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Sipoo istuisivat samaan pöytään. Sarkomaa uskoo, että kuntien yhteenliittymisen etu olisi paljon suurempi kuin niiden osiensa summa.

"On viisasta ja perusteltua, että nämä kunnat selvittävät, mitä tiiviimpi yhteiselo merkitsisi. On välttämätöntä, että alueemme asukkaat saavat tiedon siitä, mitä kuntien yhteenliittäminen tai liittämättä jättäminen merkitsee niin metropolialueella kuin koko Suomessa", kirjoittaa Sarkomaa blogissaan.

Sarkomaa toivoo, että kunnissa ei ensimmäisenä rynnätä sanomaan ehdotonta eitä työryhmän työlle. Sarkomaan mielestä olisi hyvä metropolialueella miettiä avoimin mielin sitä, miten alueen tulevaisuus ja asukkaiden hyvä arki parhaiten yhteisvoimin turvataan.

Sarkomaa myös huomauttaa, että kuntauudistusta ei tule nähdä minkään kunnan lakkauttamisena, vaan aivan uuden luomisena. Uudistus tehdään käsi kädessä ja tiiviissä yhteistyössä kuntien kanssa eikä saneluna.

Helsingin seudun kuntien ei pidä taistella keskenään, vaan yhdistää voimansa ja etsiä yhdessä ratkaisuja asukkaiden hyvään arkeen, kohtuuhintaiseen asumiseen, uusien työpaikkojen syntymiseen, yritysten menestymiseen, segregaation torjumiseen ja ympäristökysymyksiin.

Tiiviimpi ja elinvoimaisempi metropolialue on koko Suomen etu. Aktiivinen ja elinvoimainen metropolimme toimii globaalitaloudessa koko maan kehityksen ja talouden veturina sekä luovuuden lähteenä.

Sarkomaa ei pidä kuntien pakkoavioliittoja suotavana, mutta toivoo järki- ja ennen kaikkea rakkausavioliittoja.

"Kun pääkaupunkiseudun kunnat istuvat samaan pöytään, uskon, että rakkaus vielä syttyy. On vain hyvä, että myös valtiovalta kannustaa uusin ohjauskeinoin tähän yhteistyöhön ja yhteenliittymiseen", sanoo Sarkomaa.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

Tiedote 29.01.2012

Kokoomuksen kansanedustaja ja Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa innostaa vanhempia ja pienten lasten lähellä olevia aikuisia lukemaan lapsille. Sarkomaa viittaa viimeisimpiin Pisa-tuloksiin, jotka osoittivat lukutaidon kansallisen keskiarvomme laskeneen kymmenellä pisteellä. Samaan aikaan niiden nuorten osuus, jotka eivät lue lainkaan vapaa-ajallaan, on merkittävästi kasvanut.

Lukutaidon rapautumista ja vähenevää kiinnostusta lukemiseen on syytä miettiä joka kodissa. Sarkomaan mukaan Suomessa tarvitaan lukutalkoot heikkenevän lukutaidon taltuttamiseksi. Arjessa tehdyt asiat voivat joskus olla paljon tehokkaampia kuin valtiovallan säädökset, hankkeet tai kampanjat. Sarkomaa painottaa erityisesti kotona lukemista. Vanhempien ja lapselle läheisten aikuisten rooli on avainasemassa lasten kiinnostuksessa lukemiseen. Lapselle lukeminen on monin tavoin merkityksellistä lapsen koko kehitykselle. Kun luemme lapselle, vahvistamme lapsen kielen kehitystä, tulevaa lukutaitoa ja kiinnostusta lukemiseen. Kun lapselle on luettu, tulee kirjasta ystävä, joka kulkee mukana koko elämän.

Selvää on, että heikentynyt lukutaito ja kiinnostus lukemiseen on otettava vakavasti päiväkotiemme ja koulujemme kehittämisessä. Opetushallituksen johtokunta pohtii asiaa vuoden ensimmäisessä kokouksessaan ja kuulee myös tuoreen Pohjoismaisen ministerineuvoston raportin ehdotuksia. Sarkomaa pitää varteenotettavana viestinä raportin ehdotusta lisätä kouluihimme lukuharjoituksia. Myös lukemiseen innostavia keinoja, kuten kirjailijavierailuja yhteistyötä kirjastojen kanssa on syytä lisätä.

Lukeminen on tärkeää myös lapsen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Sarkomaa muistuttaa Mielenterveyden keskusliiton kannanotosta, jossa korostettiin vanhempien ja läheisten aikuisten läsnäolon merkitystä ja sitä, että juuri lukeminen on erinomainen tapa olla läsnä ja lähellä lasta.

"TV:n ja tietokonepelien vaihtaminen joinakin iltoina lukemiseen on monin tavoin lapsen etu", sanoo Sarkomaa. Jokapäiväinen iltasatuhetki on mukava isommillekin lapsille.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

Tiedote 27.1.2012 

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan eläinsuojeluryhmän puheenjohtaja Sari Sarkomaa antaa Verkkouutisten blogissaan maa- ja metsätalousministeri Koskiselle (kok) kiitosta tarttumisesta eläinten hyvinvointiin ja suojeluun liittyviin asioihin, mutta samalla kirittää vastaavaa ministeriä ripeään eläinsuojelutyöhön. Sarkomaa muistuttaa, että edellisiltä vaalikausilta on jäänyt iso pino tekemätöntä työtä. Viime vuosina on lisääntynyt tietoisuus siitä, että eläimet eivät Suomessa voi parhaalla mahdollisella tavalla ja räikeitäkin epäkohtia löytyy.

”On välttämätön askel eteenpäin, että ministeriöön viime vaalikaudella jumittunut sikojen hyvinvointia koskeva asetus on vihdoin ja viimein etenemässä. Lausuntokierroksella olevassa asetusluonnoksessa on paljon hyvää, mutta myös korjattavaa kuten porsaiden pakkokastraatioon liittyvä kivunlievityksen tekeminen pakolliseksi ja porsitushäkkejä koskevan säätelyn tiukentaminen. Koskisen on myös syytä viipymättä hoitaa kuntoon viisi vuotta ministeriön päätöstä odottaneet kalkkunoiden kuljetusohjeet”, Sarkomaa toteaa.

Syytä on myös selventää julkisuuteen tulleet tiedot, että kalkkunoiden kuljetukseen puuttunut valvontaeläinlääkäri olisi siirretty tehtävistään. Sarkomaa peräänkuuluttaa myös nopeita toimia hallitusohjelmassa luvatun eläinsuojeluasiamiehen nimeämiseksi. Ministeriön on tehtävä työtä sen eteen, että eläinvalvonnan laatu ja uskottavuus turvataan.

Sarkomaa kiittää ministeri Koskista siitä, että hän on ensi töinään aloittanut uuden eläinten hyvinvointia säätelevän puitelain valmistelun. Sarkomaa kannustaa Koskista ennakoimaan lain valmistelussa tulevaisuuden haasteita, jotta laki olisi edistyksellinen vielä vuosien päästä. Sarkomaa on tyytyväinen siitä, että Koskinen on ottanut uuden lain valmistelun pohjaksi laajan kansalaiskuulemisen netissä.

Koskisen on huolehdittava uuden lain riittävän ripeästä valmistelusta niin, että vielä nykyinen eduskunta ehtii uuden lain käsitellä”, muistuttaa Sarkomaa.

Sarkomaa kannustaa suomalaisia ottamaan aktiivisesti osaa keskusteluun ja kertomaan mielipiteensä eläinsuojelulainsäädännöstä valtionhallinnon otakantaa.fi -sivustolla: http://otakantaa.fi/aihe/elainsuojelulaki-uudistuu.

Sarkomaa kannattaa Sauli Niinistöä presidentiksi hänen osaamisensa ja sitkeän asenteen takia. Sisukkaat suomalaiset ansaitsevat sisukkaan presidentin.

”Eläinsuojelu ei kuulu presidentin viralliseen toimivaltaan, mutta se on asia, josta meidän kaikkien pitää kantaa huolta - myös presidentin. Eläinrakas presidentti on hyvä esikuva koko Suomelle”, kertoo Sarkomaa.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

Tiedote 13.1.2012

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa ihmettelee keskustan puheenjohtaja Kiviniemen halua tyrmätä kuntauudistus tietämättä edes valmisteilla olevan esityksen sisältöä. Keskusta ei malttanut odottaa edes helmikuun alkuun, jolloin kuntatyöryhmän työ tulee julkisuuteen ja kaikkien keskusteltavaksi.

Kiviniemi pillastui julkisuuteen tulleesta kuntakartasta, joka ei ole kuntatyöryhmän, kuntaministerin, saatikka hallituksen kanta, ja tuli näin paljastaneeksi keskustan todelliset karvat. Vielä ennen joulua budjettikeskusteluissa keskusta kielsi vastustavansa kuntauudistusta. Nyt Kiviniemi sanoi suoraan, että keskustan tavoite on kaataa kuntauudistus. Keskustan vastuuton kuntapolitiikka on kovaa peliä suomalaisten arjen palveluilla.

Sarkomaa pitää aivan käsittämättömänä sitä, että Kiviniemen mielestä presidenttiehdokkaidenkin pitäisi ottaa kantaa kuntatyöryhmän täysin keskeneräiseen työhön.

Onkin perin kummallista, että keskusta on oppositioon siirryttyään yhtäkkiä omaa työtään vastaan. Kunta- ja palvelurakennusuudistus on suoraa jatkumoa edellisten hallitusten ja etenkin keskustalaisten kuntaministereiden työlle, joissa tavoitteena on ollut ja on lähipalveluiden turvaaminen ja kunnallisen itsehallinnon vahvistaminen.

Kiviniemen väite, että kuntauudistus tuhoaa elämisen mahdollisuuksia, on täysin päinvastaista sille mistä kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa on kysymys. Uudistus tehdään juuri siksi, jotta palveluiden eriarvoistuminen pysäytettäisiin ja taattaisiin hyvä arki eri puolilla Suomea.

"Jäitä hattuun, Kiviniemi! Presidentinvaalien takia ei pidä tyrmätä koko Suomen kannalta välttämättömiä uudistuksia kunnissa ja palveluissa", Sarkomaa näpäyttää.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

Tiedote 11.1.2012

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa kannustaa valtiovarainministeri Jutta Urpilaista arvioimaan verovähennyssäädöksiä niin, että Guggenheim-lahjoitukset olisivat verovähennysoikeuden piirissä. Alustavien suunnitelmien mukaan Guggenheimin lisenssimaksu on tarkoitus kattaa yritysten ja yksityishenkilöiden lahjoituksilla.

Yksityisillä lahjoituksilla on Suomen tulevaisuuden kannalta korkeaan osaamiseen ja tieteeseen saatu välttämättömiä lisärahoja. Ilman yksityisiä lahjoituksia Aalto-yliopisto ei olisi ollut mahdollinen. Nyt samaa yritysten ja yksityishenkilöiden mukaantuloa tarvitaan Guggenheim-Helsingin luomiseksi. On fiksua kannustaa koko yhteiskuntaa mukaan Suomen tulevaisuuden kannalta merkittäviin hankkeisiin.

Suomessa yksityinen lahjoittaminen taiteelle ja kulttuurille on pientä, koska verotus ei siihen kannusta. Guggenheim-Helsingin lisäksi on varmasti muitakin merkittäviä hankkeita, jotka saisivat mahdollisuuden lahjoituksilla. Valtiovallan on enemmän kuin fiksua kannustaa uuteen lahjoituskulttuuriin ja uudistaa taiteelle annettavien lahjoitusten verovähennyssäädöksiä.

"Guggenheimin toteuttaminen edellyttää, että se otetaan koko Suomen hankkeeksi ja siten myös valtiovallan on välttämätöntä olla vahvasti mukana. Verovähennysoikeuden uudistaminen taiteelle annetuista lahjoituksista on tärkeä osa tätä kokonaisuutta. Se olisi iso tuki Guggenheim-Helsinki-museolle, mutta mahdollisuus kaikelle taiteelle Helsingissä, pääkaupunkiseudulla ja koko maassa", sanoo Sarkomaa.

Sarkomaa pitäisi hyvänä, että hallitus tekisi päätöksen taiteelle annettavien lahjoitusten verovähennyksestä viimeistään maaliskuun kehysriihessä niin, että mahdolliset Guggenheim-lahjoittajat saisivat tiedon asiasta mahdollisimman pian.

Sarkomaa näkee Aalto-yliopiston ja Guggenheim-Helsingin yhteistyössä mittavaa potentiaalia, sillä onhan tavoitteena, että yhtenä painopisteenä ja erityispiirteenä museossa olisi design ja arkkitehtuuri. On erittäin upeaa, jos Suomessa kerätyt näyttelyt saadaan laajasti esille myös muissa verkoston näyttelyissä.

Sarkomaa suhtautuu Guggenheim-Helsinki-museoon avoimin mielin. Asiaa on nyt tarkkaan pohdittava ja kaikkiin avoimiin kysymyksiin sekä valtiovallan rooliin on saatava vastaukset. Selvää on, että Helsinki ja Suomi tarvitsevat ”piristysruiskehankkeita”, jotka lisäävät pääkaupunkimme ja maamme kiinnostavuutta. Guggenheim voisi olla onnistuessaan olla juuri tällainen.

Sarkomaa jättää asianomaisen ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen taiteelle annettavien lahjoitusten verovähennysoikeuden uudistamisesta ja Guggenheim-lahjoitusten ulottamisesta verovähennysoikeuden piiriin.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

Tiedote 15.12.2011

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa iloitsi valiokunnan kohdentamista lisämäärärahoista lapsiystävällisen oikeudenkäyntikokeilun valtakunnalliseen laajentamiseen. Sarkomaa esitteli tänään eduskunnalle oikeusministeriön pääluokkaa valtiovarainvaliokunnan mietinnöstä.

"Olen todella tyytyväinen, että saimme valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueiden edustajien neuvotteluissa sovittua 900 000 euron lisämäärärahan kohdentamisesta hyviä tuloksia tuottaneen lapsiystävällisen sovittelumallin eli ns. Follo-mallin laajentamiseen", kertoo Sarkomaa.

Sarkomaa korosti, että Follo-mallin laajentaminen on niin inhimilliseltä kuin taloudellista kannalta perusteltua. Sovittelu säästää tuomioistuinten ja sosiaaliviranomaisten resursseja mutta ennen kaikkea auttaa lapsia ja perheitä vaikeissa ero- ja huoltajuuskiistatilanteissa.

Follo-mallin tavoitteena on lasten aseman parantaminen oikeudenkäynnissä ja tutkinnassa. Lasten huoltoriitoja sovitellaan lapsipsykologin tai vastaavan asiantuntijan avulla. Menettelyllä voidaan vähentää varsinaiseen tuomioistuinkäsittelyyn tulevien asioiden määrää ja huoltajuusriitojen pitkittymistä. Lapsen elämässä puolikin vuotta on pitkä aika.

"Pidämme valiokunnassa tärkeänä, että malli laajenee jo ensi vuoden aikana mahdollisimman kattavaksi ja että jatkuvuus valtakunnallisena toimintamallina turvataan", Sarkomaa lisäsi. Iso haaste mallin laajentamiselle on psykologien ja muiden asiantuntijoiden riittävyys ja saatavuus. Sarkomaa kannusti eduskuntakeskustelussa oikeusministeriötä tehostettuihin toimiin isien ja äitien tasapuolisten oikeuksien toteutumiseksi eroprosessissa.

Neljässä käräjäoikeudessa, Helsingissä, Oulussa, Espoossa ja Pohjois-Karjalassa, tänä vuonna toteutettu lapsiystävällinen oikeudenkäyntikokeilu on tuonut hyviä tuloksia ja tuo kipeästi kaivattua apua eroperheiden tilanteeseen. Syyskuun alkuun mennessä kokeiluyksiköissä oli tullut vireille 165 sovittelua, joista lopullisesti tai määräaikaisesti on sovittu lähes puolet. Asioista vain noin viidennes on palannut oikeudenkäyntiin, ja osassa tapauksista sovintoon on päästy jopa ennen sovittelun aloittamista.

Käräjäoikeuksissa käsitellään vuosittain noin 2000 lapsen huoltoa ja tapaamisriitaa. Huoltoriidat kuormittavat sekä tuomioistuimia, sosiaalitoimea että muita viranomaisia. Suurissa käräjäoikeuksissa käsittely saattaa kestää jopa 1-1,5 vuotta ja toisinaan pidempäänkin. Sen jälkeen käsittely usein jatkuu hovioikeudessa. Sanomattakin on selvää, että tilanne on kohtuuton sekä lapselle että vanhemmille.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

Tiedote 9.12.2011

Kokoomuksen kansanedustaja ja opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa kannustaa Iltalehden blogissaan kouluja ja päiväkoteja säilyttämään joulujuhlaperinteet. Joulujuhlien läheisyys tuo usein tullessaan myös pohdintaa koulujemme ja päiväkotiemme perinteistä.

"Usein kuulee pohdittavan, voiko joululaulua ”joulupuu on rakennettu” laulaa koulun tai päiväkodin juhlissa. Totta kai voi. Joulu on osa suomalaista kulttuuria ja perinnettämme ja sen vietto on olennainen osa koulujen ja päiväkotien toimintaa", kirjoittaa Sarkomaa.

Jouluevankeliumi ja suvivirsi kuuluvat lastemme juhliin niin päiväkodeissa kuin kouluissakin. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on tähdentänyt, että tällaiset juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria. Juhlaan mahdollisesti sisältyvän virren tai jouluevankeliumin johdosta ei juhlaa voida pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena.

"Tietenkin koulut ja päiväkodit itse päättävät juhlista, mutta ei ole mitään syytä siihen, että perinteitä pitäisi muuttaa. Päinvastoin globaalissa ja aina monikulttuurisemmassa maailmassa omien juurien ja perinteiden vaaliminen on vahvuus. Oman kulttuurin ja uskonnon tunteminen sekä ymmärtäminen auttaa muiden kulttuurien ja uskontojen ymmärtämisessä. Suomalaiset ja helsinkiläiset koulut ovat yhä useammin monikulttuurisia ja siksi asia on korostetun tärkeä meillä pääkaupunkiseudulla. Kouluissa on tärkeää ylläpitää ja vahvistaa omaa kulttuuriamme ja samaan aikaan huomioida lasten ja nuorten erilaisuus", toteaa Sarkomaa.

Sarkomaa kannustaa koulujen rehtoreita yhdessä opettajien ja vanhempien kanssa käymään asiasta keskustelua. Hän myös huomauttaa, että monikulttuurisuuden ymmärtäminen ja käsitteleminen on asia, joka pitäisi sisällyttää jokaisen lastentarhan-, luokan-, ja aineopettajan koulutukseen sekä koulun johdon, opettajien ja muun kouluhenkilöstön täydennyskoulutukseen.

Erilaisuuden kohtaaminen ja myös oman uskonnon sekä kulttuurin käsitteleminen on haastava tehtävä. Siksi Opetushallitus on vuonna 2006 ohjeistanut (www.edu.fi) kaikkia kouluja toimimaan tässä tehtävässä niin, että kaikilla on oikeus kohdata ja oppia omaa uskontoa ja kulttuuria. Ohjeistuksiin kuuluu myös periaatteet siitä, miten taataan molemminpuolinen uskonnonvapaus kouluissa ja oppilaitoksissa.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033