Päiväkirja

Keskustelua siitä, muuttaako nykyistä kirkkolakia ja asettaa lastensuojelu ensisijaiseksi, vai jatkaako vanhaa käytäntöä, joka käytännössä antaa suojaa lasten hyväksikäytölle, on täysin mahdotonta ymmärtää. Lasten suojelemisen ja auttamisen pitäisi olla kaikessa lainsäädännössä ensisijaista. Tilanne on täysin yleisen oikeudentajun vastainen ja on juuri päinvastainen sille, mitä pedofilian kitkemiseksi pitäisi koko yhteiskunnassa tehdä.

Kirkon piiristä esitetyissä puheenvuoroissa on todettu, että pelko salassapitovelvollisuuden rikkomisesta ei estä vain pappeja puuttumasta lasten kaltoinkohteluun, vaan vaitiolovelvollisuus heijastuu usein myös muihin työntekijöihin eikä ilmoituksia uskalleta tehdä aina silloin kun se olisi välttämätöntä. Näin pedofiilit jäävät salassapitovelvollisuuden viitan suojaan ja lapset jätetään suojattomaksi. Tilanne on ehdottomasti saatava korjattua.

Niin lastemme kuin kirkkommekin kannalta on välttämätöntä, että kirkko olisi aloitteellinen lainsäädännön muuttamisessa niin, että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö murtaisi aina rippisalaisuuden. Jos kirkko ei asiassa etene, on sosiaali- ja terveysministeriön ratkaistava asia ja poistettava lastensuojelulaista kohta, jossa sanotaan, ettei ilmoitusvelvollisuus koske papin tai lehtorin suorittamaa rippiä tai sielunhoitoa. Kirkon muutoksiin pakottava lastensuojelulain muutos on tuotava viivytyksettä eduskunnalle, jos kirkko ei muutosta itse tee. Kirkon kannalta pakottaminen jättäisi vakavan varjon kirkon ylle aikana, jolloin kirkon on entistä enemmän ponnisteltava, jotta se olisi keskellä ihmisten arkea.

On korostettava, ettei rippisalaisuutta olla missään nimessä kokonaan murtamassa, vaan sitä muokataan siten, että pedofilia on aina ilmiannettavissa. On vaikea nähdä, kenen etu olisi ylläpitää nykytilanne, jossa lapsen yksinjättäminen on ikään kuin lainkin mukaan oikein. Käytännössä nykyinen kirkkolaki mahdollistaa sen, että seurakunnan piirissä aikuiset voivat puhua lapselle tehdystä hyväksikäytöstä ilman, että jokaisessa tapauksessa lapsi saa apua. Pedofilian päivänvaloon saaminen ja kitkeminen sekä lasten auttaminen edellyttää sellaisen ilmapiirin luomista, että lapsi uskaltaa puhua aikuiselle, ja voi luottaa siihen, että apua saa. On myös hyvä muistaa, että lääkäreiden, psykologien ja terapeuttien osalta vastaava muutos tehtiin, kun sataprosenttinen vaitiolovelvollisuus kumottiin vuonna 1994.

Niin seurakunnissa kuin muillakin tahoilla, jotka ovat lasten kanssa tekemisissä, on huolehdittava lastensuojelulain osaamisesta ja noudattamisesta. Henkilöstön ja myös vapaaehtoisten ohjeistus ja työnohjaus on oltava kohdallaan niin, että jokainen aikuinen osaa ja uskaltaa puuttua lapsen hätään ja tehdä lastensuojeluilmoituksen, eikä piiloudu osaamattomuuteen tai jonkun tekosyyn taakse ja jättää lapsen ilman apua. Pelko ja alistaminen ovat usein syitä, miksi pedofilia jää piiloon.

Maailmanlaajuiset päivänvaloon tulleet lasten hyväksikäytöt eri kirkkokunnissa kertovat tarpeesta niin kirkossa kuin koko yhteiskunnissakin yleisesti nostaa pedofilia päivänvaloon ja yksiselitteisesti tuomita se, ja luvata, että lasten hyväksikäyttöön puututaan aina ja välittömästi. Puheenvuorot asiasta keskustelussa ovat menneet oudoille urille ja jopa niin pitkälle, että ollaan puhuttu kirkkoa kohtaan hyökkäämisestä. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on rikos ihmisyyttä vastaan ja sen kitkemiseksi on joka taholla tehtävä kaikki voitava. Kirkon on voitava olla tässä työssä edelläkävijä ja suunnannäyttäjä.