Tämän päivän seminaarissa käsittelemme tämän päivän nuorten arkea, mitä riskejä he joutuvat elämässään kohtaamaan. Ja tietysti pohdimme sitä, miten vanhemmat tänä päivänä haasteeseen onnistuvat vastaamaan, erityisesti vanhemmuutta.

Vanhemmuudesta käydään monenlaista keskustelua. Onko vanhemmuus nykyaikana hukassa? Millainen on hyvä vanhempi?

Julkisuuskynnyksen ylittäneet käsitykset vanhemmuudesta ovat yleensä olleet harmillisen yksipuolisia ja syyllistäviä. Vanhemmat niputetaan helposti yhdeksi ryhmäksi ja heistä puhutaan usein negatiiviseen sävyyn.

Vanhemmat ovat pääosin vastuullisia ja välittäviä; yleistyksiä tulisi välttää. Vaikka huonosti voivien lasten määrän on todettu lisääntyneen, silti suurin osa lapsista voi ehkä paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Myös vanhemmuus on edelleen voimissaan. Myönteistä on myös se, että yhä enemmän lapsista ja nuorista puhuttaessa puhutaan sekä äideistä että isistä.

Maailman muuttuessa vaateet vanhemmuudelle ovat vahvasti muuttuneet: yhteiskunnan, työelämän ja perherakenteen muutokset heijastuvat erilaisina vaateina vanhemmuuteen. Tämä on iso haaste. Kuitenkin lapset ja heidän tarpeensa ovat pysyneet samoina: Lapset tarvitsevat vanhempien aikaa ja vuorovaikutusta. Vanhempien tehtävä on rakastaa ja asettaa rajat.

Tosi asia on myös se, että perheen, suvun ja yhteisön vaikutuksen heikentyessä kasvatukselliset ja sosiaaliset paineet kohdistuvat ennen kaikkea päivähoitoon, kouluihin ja järjestöihin. Niiden oletetaan ottavan uudenlaista kasvatuksellista vastuuta ihmisen kokonaispersoonan kehityksessä tai ylipäänsä osallistuvan muun muassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamiseen.

Vaikka ensi sijainen kasvatusvastuu, vahvimmat vaikuttajat ja vastuunkantajat lasten elämästä ovat aina vanhemmat. On tärkeää, että varhaiskasvatus, päiväkoti, koulut ja järjestöt ottavat vastaan nämä haasteet. Tämä on tehtävä niin, ettei vastuu siirry viranomaisille - Tästä on yhteiskunnassamme ikäviä viitteitä ja oireita! - vaan että vanhempien vastuuta tuetaan. Kyllä välittävä vanhemmuus, yhteisvastuullisuus ja yhteisöllisyys ovat edelleen elossa. Niiden vahvistaminen ei ole helppoa, mutta erilaisten toimijoiden yhteistyöllä se on mahdollista.

Antaisin kouluille ja päiväkodeille kiitosta siitä työstä, mitä ne tekevät hyvän kasvatuksen arvopohjan sekä yhteistyön ja kumppanuuden luomiseksi vanhempien kanssa. Suomen päiväkodit ja varhaiskasvatus ovat erinomaisella tasolla. Oman kokemukseni pohjalta voin sanoa, että päiväkodeissa mietitään myös hyvin paljon kasvatuksellisia arvoja yhdessä vanhempien ja varhaiskasvatusten ammattilaisten kanssa.

Olen iloinen, että se hyvä kulttuuri kasvatuskumppanuudesta on vahvistumassa kouluissa. Yksi erinomainen esimerkki tästä on kodin ja koulun välinen yhteistyö. Sujuva yhteistyö kodin ja koulun välillä on lapsen oppimisen, kasvun ja kehityksen edellytys. Olen tyytyväinen, että uusiin opetussuunnitelman perusteisiin on ensimmäistä kertaa vahvasti kirjattu kodin ja koulun yhteistyö. Tämän tavoitteen toteutuminen aivan jokaisessa koulussa on tärkeää. Hyvä turvaverkko syntyy, kun kodin ja koulun aikuiset toimivat johdonmukaisesti ja tasavertaisesti yhdessä. Kun tämä yhteistyö sujuu, niin silloin tarvitaan vähemmän sosiaaliviranomaisia tai poliisia. Esimerkiksi päihdekasvatusta on tehtävä tiiviisti vanhempien, kodin ja koulun yhteistyössä.

Koulujen vanhempaintoiminnalla voidaan luoda aikuisten verkostoja lasten kasvun tueksi ja vahvistaa ohentunutta yhteisöllisyyttä. Vanhempaintoiminta antaa vertaistukea ja uskoa yhdessä toimimisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksiin. Monet kokemukset koulun ongelmatilanteiden hoitamisesta – esimerkiksi päihteiden väärin käyttö tai koulukiusaaminen - osoittavat vanhempien mukanaolon tärkeyden. Vasta vahva vanhempien mukanaolo tuottaa tuloksia.

Hyvät kuulijat,

Nostan esille muutaman huolenaiheen, jotka osaltaan ovat vaikuttamassa lasten ja nuorten pahoinvointiin sekä siihen, että perheissä päädytään tilanteisiin, joihin ei ikinä voitaisi kuvitella joutuvan.

Ikävä tosi asia on, yhteiskunnassamme on vahvaa taipumusta vähätellä, unohtaa ja ulkoistaa vanhempien vastuuta. Vierailin kunnassa, jossa esiteltiin maamme mittakaavassa esimerkillistä hienoa päihdepoliittista ohjelmaa ja sen toteuttamista. Tavoite oli saada lasten juominen kunnassa kuriin. Keskustelun edetessä ilmeni, että vanhemmat eivät olleet mukana ohjelman valmistelussa eikä heitä juuri ollut ajateltu toimeenpanossakaan.

Vastuuta ei voi ulkoistaa. Lasten hyvinvoinnista ei voi puhua ilman, että puhutaan vanhemmuudesta. Alkoholi on esimerkki, jossa ei aina muisteta, että rajojen asettaminen alkoholin käytölle on osa normaalia kasvatusta. Vanhemmat voivat ratkaisevalla tavalla tukea lapsen ja nuoren päihteettömyyttä. Ja se on myös vanhempien velvollisuus.

Unohtuvan tuntuu myös joskus se, että alkoholin käyttö ei kuulu alle 18-vuotiaille. Kyse ei ole siitä, että se on lain vastaista vaan siitä, että alkoholi haittaa lapsen fyysistä ja psyykkistä kehitystä, aivojen kehitystä. Alkoholi on vaarallista myös koulunkäynnille ja johtaa helposti syrjäytymiseen ja jopa rikollisuuteen. Kaikesta tästä huolimatta me vanhemmat katsomme nuorten humalahakuista juomista ympäristössämme. On hyvä joskus pohtia, miksi? Ja sitä kenen vastuulla ne ympäripäissään törttöilevät nuoret siellä kaupungilla ovat?

Suuri huolen aihe nykypäivänä onkin se, että lapsilta vaaditaan nykypäivänä liian usein itsenäisyyttä, samoin nuorten oletetaan olevan aikuisia varsin varhaisessa vaiheessa. On hyvä pohtia onko yhteiskuntamme arvot sellaisia, luommeko sellaisia olosuhteita, joissa lapset eivät saa olla riittävän kauan lapsia. On vaikea keksiä kovempaa arvoa kuin se, että lapsi ei saisi olla lapsi tai nuori olla nuori. Lasten kasvua ei saa eikä voi yrittää kiihdyttää. Samoin nuoret tarvitsevat ohjausta, tukea ja rajoja.

Lapsiin ja nuoriin kohdistetaan aivan liian usein ja liian varhain odotuksia itsenäisestä pärjäämisestä. Oikea vaatimustaso on tärkeä pienten kasvatuksessa mutta yhtälailla nuorten. Myös nuoret tarvitsevat aikuisten apua sellaisissa asioissa, joita eivät vielä yksin hallitse.

Suomalainen kasvatuskulttuuri itsenäistää lapset selvästi aikaisemmin kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Liian usein ajatellaan, että lapset kyllä pärjäävät yksinkin. Monen lapsen arjesta puuttuu aikuisten riittävä läsnäolo ja kiireetöntä yhdessäoloa vanhempien kanssa. Lapsi ja nuori tarvitsevat aikuisen aikaa ja vuorovaikutusta. Liian useat lapset joutuvat viettämään pitkiä hetkiä aivan yksin, ilman aikuisen läsnäoloa ja turvaa. On muistettava, että nuorikaan ei ole vielä aikuinen.

Tämä on erittäin tärkeä arvo muistaa niin perheissä kuin päätöksenteossa.

Tällä hetkellä lasten ja nuorten tilanteessa kaikkein huolestuttavinta on aikuisten ainainen kiire ja työpaineet. Samaan aikaan vanhemmuuden haasteiden kasvaessa perheiden arki on monin tavoin ankaroitunut ja työelämän tahti kiihtynyt.

Perhe- ja työelämän yhteensovittamisen ongelmat eivät kuitenkaan ole ratkaistavissa pelkästään lainsäädännöllisesti. Kyse on myös arvoista ja asenteista niin perheissä kuin työyhteisöissä. Tämän asian kanssa varmaan joka perheessä kamppaillaan.

Hyvät kuulijat,

Tavallinen arki, tavalliset äidit ja isät ovat riittäviä. Turvalliset rutiinit ovat arjen ruista. Rakkaus ja välittäminen, lapsen ja nuoren perustarpeista huolehtiminen, ovat arjen pääomaa. Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan, vanhempien kuuluu asettaa rajat, mutta samalla välittää.

Asiat eivät kuitenkaan aina onnistu, vaikka kuinka yrittää. Ja kaikki vanhemmat eivät osaa tai jaksa olla riittävän vahvoja vanhempia.

Miten vanhemmat toimivat ja reagoivat vakavissa tilanteissa, jotka koskettavat heidän lapsiaan?

Tämän päivän nuorten ja vanhempien arjen haasteista kertoo meille lähipoliisi Nina Pelkonen Espoosta.