Kaksi vuotta sitten Balilta alkoivat YK:n isännöimät ilmastoneuvottelut Kioton pöytäkirjan jälkeiselle ajalle. Niiden tarkoituksena on saada aikaan kansainvälinen ja kattava, oikeudellisesti sitova ilmastosopimus. Joulukuussa järjestettävän Kööpenhaminan ilmastokokouksen on odotettu olevan neuvotteluprosessin huipentuma.

Huipennus näyttää kuitenkin päivä päivältä epätodennäköisemmältä, sillä mitä lähemmäksi kokousta on tultu, sitä vähemmän näyttäviä poliittisia avauksia on kuultu johtavien maiden suunnilta. Katseet suuntautuvat ennen kaikkea Yhdysvaltoihin ja Kiinaan.

Tärkeimpiä neuvottelukysymyksiä ovat kasvihuonekaasujen päästövähennykset, rahoitus ja metsänielut. Suomelle tärkein neuvotteluaihe on metsänielujen kohtelu sopimuksessa.

Hitaus neuvotteluissa ei ihmetytä, sillä vääntöä käydään huomattavan suurista rahasummista. Neuvotteluja varjostavat myös väitteet ilmastonmuutosilmiön tieteellisten näyttöjen riittämättömyydestä.

Ilmastosopimuksen tarpeen kyseenalaistaminen on kuitenkin täysin vastuutonta ja hyödytöntäkin, sillä suunta kohti päästöjen rajoittamista ja luonnonvarojen kestävää käyttöä on oikea. Ilmastolaskun maksajille tulisi kuitenkin pystyä antamaan täysi varmuus siitä, että rahoituksella saadaan sitä, mistä maksetaan. Kioton pöytäkirjan tulokset eivät anna turhan rohkaisevaa kuvaa YK:n sopimusten tehokkuudesta.

Kööpenhaminan ilmastokokouksen todennäköinen tulos on poliittinen sopimus, jonka pohjalta yksityiskohtaiset neuvottelut voidaan saattaa loppuun virkamiesvoimin. Poliittinen sopimus on onnistunut, jos maat sitoutuvat siinä päästövähennyksiin ja muihin tärkeisiin toimiin, erityisesti rahoitukseen. Lopputulos ei saisi olla laimea jatko Balin ilmastokokouksessa sovitulle tiekartalle, josta koko neuvotteluprosessi lähti liikkeelle. Pahimmassa tapauksessa jatketaan vain Kioton pöytäkirjaa muutamalla vuodella. Sopimukseton tila vuoden 2012 jälkeen ei liene mahdollinen.

Tähän mennessä EU on toiminut neuvotteluiden veturina ilmoittaen tavoitteekseen 20 prosentin päästövähennykset joka tapauksessa ja 30 prosentin vähennykset, jos muut kehittyneet maat sitoutuvat riittäviin vähennyksiin. Kokouksen lähestyessä nähdään, toimiiko EU:n esimerkin voima neuvottelutaktiikkana. Myös muilta teollisuusmailta ja kehitysmailtakin tarvitaan selkeitä ja riittäviä päästövähennystavoitteita.

Venäjän suunnalta on nähty joitakin myönteisiä merkkejä, kun maa ilmoitti vastikään olevansa valmis 20–25 prosentin päästövähennyksiin vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Vaikka luvut ovat nousujohteisia aikaisempiin lupauksiin verrattuna, antavat ne yhä mahdollisuudet päästöjen kasvattamiseen, sillä tällä hetkellä Venäjän päästöt ovat huomattavasti alle vertailuvuoden tason.

Kehitysmaiden tulisi vähentää päästöjään 15–30 prosenttia verrattuna päästöjen nykyiseen kasvu-uraan, jotta kahden asteen tavoite olisi mahdollinen. Ratkaisevassa asemassa ovat etenkin suuret kehittyvät maat kuten Kiina ja Intia, sillä niiden päästöt kasvavat huimaa vauhtia.

Kehitysmaissa voidaan tehdä valtavasti päästöjen vähentämiseksi esimerkiksi suojelemalla metsiä ja ottamalla käyttöön uutta teknologiaa. Monet maat valmistelevatkin merkittäviä toimenpiteitä kansallisella tasolla. Toisaalta halukkuus kansainvälisiin sitoumuksiin on matalalla, etenkin kun teollisuusmaiden vähennystavoitteet ja valmius rahoitukseen ovat vielä epäselviä. Myös kehitysmaiden metsiensuojelulle toivotaan nimenomaan rahallista vastiketta.

Suomi tukee EU:n toimia ilmastosopimuksen aikaansaamiseksi. Suomen tulee olla aktiivinen erityisesti metsänieluihin liittyvässä sopimuksen osassa, sillä metsäsopimuksen sisältö kiinnostaa vain harvoja EU-maita eikä ole itsestään selvää, että EU huolehtii Suomen eduista. Suomen teollisuuden sekä lento- ja meriliikenteen kannalta tärkeää on maailmanlaajuisen päästökaupan muodostuminen. YK:n ilmastosopimus voi toimia tässä hyödyllisenä alustana.

On ennalta ollut selvää, että kunnianhimoisen sopimuksen aikaansaaminen tulee olemaan erittäin vaikeaa. Kööpenhaminan ilmastokokousta ei kannata kuitenkaan ennalta tuomita epäonnistumaan. Tärkeitä neuvotteluja käydään myös muissa pöydissä kuten G-maiden erilaissa kokoonpanoissa, joten toivoa on.

 

Kokoomuksen ympäristövaliokuntaryhmä

Sanna Perkiö

Timo Heinonen

Tapani Mäkinen

Anne-Mari Virolainen

Sari Sarkomaa