Jo syksyn budjettiriihessä olisi päätettävä varhaiskasvatuksen asemasta valtionhallinnossa samoin kuin pitkään odotetusta lakiuudistuksesta.
Viime vaalikaudella päivähoitolain uudistaminen ja lasten asia jäi muiden asioiden jalkoihin. Nyt on huolehdittava, ettei sama virhe toistu. Sinivihreän hallituksen kausi alkaa olla lopuillaan, mutta hallitusohjelmassa luvattua päivähoitolain uudistusta ei näy eikä kuulu.
Päivähoidon hallinnon siirrosta sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön on tehtävä päätös viimeistään syksyn budjettiriihessä. Myös päivähoitolain uudistaminen varhaiskasvatuslaiksi on saatava liikkeelle mahdollisimman nopeasti. Nykyinen päivähoitolaki on ollut voimassa lähes samansisältöisenä vuodesta 1973. Ajat ja tarpeet ovat muuttuneet, lain henki ei.
Päivähoito ei ole enää vain sosiaalitoimen osa, jolla mahdollistetaan vanhempien työssäkäynti, vaan osa kasvatus- ja koulutuspolitiikkaa. Varhaiskasvatuksesta alkava pedagoginen jatkumo koulun maailmaan luo perustan lapsen tasapainoiselle kasvulle ja kehitykselle. Siksi varhaiskasvatuksen hallinto, ohjaus ja kehittäminen tulee määrätä opetus- ja kulttuuriministeriön tehtäviksi.
Jo yli kymmenen vuotta sitten sosiaali- ja terveysministeriön varhaiskasvatustyöryhmä esitti, että laissa tulee selkiyttää päivähoitopalvelua palvelujärjestelmänä, palvelun toimintamuotoina ja määrittää sisältö nykyistä selkeämmin varhaiskasvatukseksi. Laissa tulee määritellä muun muassa varhaiskasvatuksen tavoitteet ja kaikkien lasten oikeudet varhaiskasvatukseen sekä tarkastella varhaiskasvatuksen toteutumisen laatukriteereitä, sisältöjä, arviointia, johtamista, ohjausjärjestelmää ja hallintoa.
Lain valmistelun pohjaksi on syytä tehdä kattava päivähoito-varhaiskasvatusselvitys, jotta tiedetään varhaiskasvatuspalvelujen tämänhetkinen todellinen tilanne, laatu ja tarjonta. Myös opettajien ammattijärjestö on vaatinut selvityksen tekemistä. Selvityksessä tulee tarkastella mm. päiväkoti- ja perhepäivähoitopaikkojen määrää, perhepäivähoidon ryhmäkokoja ja varahoitojärjestelyitä, henkilöstön koulutustasoa ja määrää sekä palveluiden määrää ja tarvetta.
Päivähoitolakia uudistettaessa taustatietojen on oltava ajan tasalla. Tiukassa taloustilanteessa on jatkuvasti mietittävä, miten vähemmällä tehdään paremmin. Lain uudistamiseen liittyviä kustannuksia on vanhentuneiden tietojen pohjalta lähes mahdotonta arvioida. Hyvin tehty selvitystyö maksaa itsensä takaisin tulevina vuosina.
Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja, Helsinki
Raija Vahasalo (kok)
Kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, Kirkkonummi