Hyvät kuulijat, arvoisat röntgenhoitajat!

Useat kansainväliset ja kotimaiset selvitykset osoittavat, että maamme terveydenhuoltojärjestelmän perusta on kunnossa ja kohtuullisen toimiva. Erityinen vahvuutemme on ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö. Suurin osa kansalaisista on terveydenhuoltoomme ja sen laatuun tyytyväisiä.

Edessämme ovat kuitenkin mittavat haasteet. Terveydenhuollon kehitys on johtanut entistä kalliimpiin hoitomuotoihin. Kustannukset kasvavat vuosi vuodelta nopeammin. Väestö ikääntyy ja samalla vaatimustaso nousee. Vakavin uhka on pula ammattitaitoisesta terveydenhuoltohenkilöstöstä. Tilannetta vaikeuttaa terveydenhuollosta käytävä jatkuva negatiivissävytteinen keskustelu ja organisaatioiden jatkuva "mylläys". Työn ilo ja tyytyväisyys ovat vaarassa kaikota kokonaan.

Suomalainen terveydenhuolto oli tarkoitus laittaa kuntoon kansallisella terveyshankkeella. Paljon on tehtykin. Hoitotakuu on yksi saavutus. Kansallisesta terveyshankkeesta huolimatta terveydenhuolto kamppailee nyt entistä syvempien haasteiden kanssa.

Kuntatalous on historiallisen heikko. Joka kolmannen kunnan tulot eivät riitä menoihin. Kunnissa nostetaan veroja, velkaannutaan miljardin euron vuosivauhtia ja pahimmillaan leikataan rajusti kansalaisten peruspalveluja. Kaiken päälle valtiovalta on leikannut terveysprojektin rahoja kymmeniä miljoonia ja kunnilta on saamatta valtiolta niin sanottua pakkolainaa vielä 280 miljoonaa euroa. Tämä on johtanut kuntatalouden kriisin syventymiseen entisestään.

Tilanne alkaa olla umpikujassa pahimman ollessa vielä edessä: monilta Suomen kunnilta loppuvat rahat lähivuosina, kun eläkeläisten määrä kasvaa ja veronmaksajien suhteellinen osuus pienenee. Jos peruspalvelujen pelastustoimiin ei ryhdytä välittömästi, voi tapahtua korvaamatonta vahinkoa.

Arvoisat kuulijat!

Kuntakentän uudistamiseksi ollaan tekemässä vuosikymmenten suurinta mullistusta. Hallitus aloitti keväällä 2005 ns. PARAS-hankkeen eli kunta- ja palvelurakenneuudistuksen. Sen lähtökohtana on turvata tulevaisuuden peruspalvelut kohtuullisella verorasituksella. Tavoitteena on tarkastella kuntien tehtäviä, rahoitusta ja palveluiden organisointia. Samoin tarkoituksena on uudistaa kuntien välistä yhteistyötä, kuntajaotusta sekä hallintoa ja ohjausta.

PARAS-hanke on täysin välttämätön toteuttaa, jotta voimme pelastaa hyvinvointiyhteiskuntamme ja etenkin terveyspalvelumme.

Uudistuksen välttämättömyydestä onkin yksimielisyys, mutta yhteisymmärryksen löytäminen uudistuksen sisällöstä ei näytä helpolta. Eduskunnan on vielä ennen kesää määrä saada puitelakiesitys, jolla uudistus aloitettaisiin. Tällä hetkellä hallitus ei ole päässyt edes alustavaan yhteisymmärrykseen. Tilanne on huolestuttava.

Kunta- ja palvelurakennehankkeessa on edettävä pikaisesti. Kyvyttömyys tehdä päätöksiä johtaisi palveluidemme murenemiseen. Suunnitteilla olevassa puitelaissa on asetettava selkeät päämäärät ja aikataulut muutoksille. Tavoitteena on oltava työssäkäyntialueiden pohjalle muodostuvat vahvat peruskunnat. Tätähän muuten jo kansallisella terveyshankkeella tavoiteltiin, mutta tuloksia saatiin liian laihasti ja hitaasti.

Jos kuntarakenne luotaisiin nyt puhtaalta pöydältä, en usko, että tärkeimpien peruspalvelujen järjestämisvastuuseen laitettaisiin näin pirstaleinen kuntakenttä. Yhtälailla monet terveydenhuollon rakenteet ja toimintamallit perustuvat enemmän historiallisiin seikkoihin kuin uusimpaan tutkittuun tietoon ja kustannuslaatuanalyyseihin. Puhumattakaan parhaasta henkilöstöjohtamisesta ja työn organisoinnista.

Uudistuksessa tärkeintä ovat laadukkaat ja oikeaan aikaan tasapuolisesti tarjotut palvelut - vanhat kuntarakenteet ja hallinto ovat toissijaisia. Rakenteita on pakko uskaltaa uudistaa. Vain vahvat ja elinvoimaiset peruskunnat pystyvät turvaamaan monipuolisen palvelutuotannon ja palveluiden laadun.

Lisää hallintoa ei tarvita, vaan voimavarat on laitettava etulinjaan: terveydenhuollossa henkilöstön työolosuhteiden kohentamiseen, reiluun palkkaukseen ja koulutukseen. Aikeet luoda kuntien ja valtiovallan väliin lisää uusia tarpeettomia hallintorakenteita on ehdottomasti estettävä. Uudistuksessa ei pidä hyväksyä uusia veroja, hallintovirkoja.

Muodostuu kuntarakenne sitten millaiseksi tahansa, on palveluiden tuotantotavat uudistettava ja perusasiat laitettava kuntoon. On ratkaistava, mitkä ovat kuntien tehtävät ja toisaalta mikä on valtion ja kuntien välinen tehtävänjako. Valtion on pidättäydyttävä määräämästä uusia velvoitteita ilman täysimääräistä lisärahoitusta ja toimittava ennustettavasti. Kuntien kannalta suurimpia ongelmia on ollut se, että hallitus on antanut kunnille uusia velvoitteita, mutta ei tarvittavaa lisärahoitusta niiden toteuttamiseen. Ei ole ihme, että rahat loppuvat, kun samaan aikaan kustannukset nousevat monesta muustakin syystä ja väestö ikääntyy.

Palvelurakenneuudistuksessa onkin kyse siitä, että etsitään kullekin alueelle parhaat tavat ja käytännöt järjestää palvelut. Jatkossakin päävastuu palveluista on oltava julkisella sektorilla, mutta yhteistyötä on vahvistettava kolmannen sektorin ja yksityisten yritysten kanssa. Kuntien palvelujen järjestämisvastuu on nykyistä selvemmin nähtävä palvelujen tuottamiseen liittyvänä ohjaus-, rahoitus- ja valvontavastuuna. On ehdottoman tärkeää, että kunnat aina kantavat vastuun palvelujen saatavuudesta, kokonaisuudesta ja laadusta.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa on keskityttävä siihen, että perusterveydenhuolto saadaan iskukuntoon ja työnjako erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen kanssa toimivaksi kokonaisuudeksi. Jokaista alueellista yksityiskohtaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä ei ole tarpeen määritellä. Nykyisin hyvin toimivista käytännöistä, maantieteellisistä olosuhteista tai muista alueellisista tekijöistä riippuen eri järjestämismallit ovat mahdollisia. Rakenteellisina raameina kuntakokoa on kasvatettava vahvaksi, noin 20 000 - 30 000 asukkaan peruskunnaksi. Vaikka tästä ei ole sopua hallituksessa, on se saanut enemmistön ja myös Kuntaliiton tuen.

Terveydenhuollossa viiden miljoonapiirin vastuita on mahdollista lisätä, erikoistumista vahvistaa ja keskinäistä työnjakoa kehittää. Näin sairaanhoitopiirien määrää pystyttäisiin olennaisesti vähentämään siten, että niitä olisi 8-10. Myös peruserikoissairaanhoidon osaamista on vahvistettava.

Rakennemuutokset eivät sinällään ole ratkaisu terveydenhuollon kasvaviin kustannuksiin. Terveydenhuollon toimintamalleihin ja käytäntöihin on paneuduttava tulevaisuudessa entistä voimakkaammin ja keskityttävä vaikuttaviin menetelmiin ja tuottavuuden lisäämiseen sekä erityisesti johtamiseen ja työn hyvän organisointiin.

Useimpien röntgenhoitajien työpaikat ovat jo olleet suurten muutosten kourissa. Varmasti edelleen tapahtuu yksikköjen keskittymistä siten, että työtä tehdään suurimmissa yksiköissä niin, että kalliit laitteet ovat tehokkaassa käytössä. Palvelurakenneuudistuksen ei ole tarkoitus olla uusi mullistus vaan jatkoa sille työlle, mitä kansallisessa terveysprojektissa ja muissa kehittämishankkeissa on jo tehty. Röntgenhoitajille uudistuksen pitäisi merkitä työn kehittämistä ja siihen suomalainen osaava röntgenhoitaja on valmis. On välttämätöntä, että uudistuksessa on henkilöstö vahvasti mukana. Terveydenhuollon yksiköt ovat asiantuntijaorganisaatioita ja niitä on myös johdettava sen mukaisesti.

Palvelurakenneuudistuksessa on välttämätön ymmärtää se, että terveyspalveluilla on lopulta vain pieni vaikutus ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Ehkäisevää työtä ja terveyden edistämistä on vahvistettava palveluiden lähtökohta. Ihmisiä on myös kannustettava ottamaan nykyistä enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja elämäntavoistaan. Kaikessa päätöksenteossa pitäisi ottaa nykyistä merkittävämmin huomioon terveysvaikutukset. Ja rakennettava sellaista ympäristöä, että terveyttä edistävät valinnat olisivat mahdollisimman monen lähettyvillä. Ihmisten hyvinvointi pitäisi olla sen arvoista!

Arvoisat kuulijat!

PARAS- hankkeessa ei ole kyse säästämisestä vaan siitä, että voimavarat ovat parhaassa mahdollisessa käytössä ja kustannusten nopeaa nousua hallitaan. Tehostamisesta huolimatta mielestäni on selvää, että myös lisävoimavaroja tarvitaan. OECD arvioi raportissaan, että terveydenhuoltomme on laadukasta ja halpaa. Keskeinen syy siihen on, että suomalaisen korkeatasoisesti koulutetun hoitohenkilökunnan palkat ovat vain noin 83 prosenttia OECD:n keskitasosta. Suomalaisen terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta suurin yksittäinen haaste on hoitohenkilöstön palkkatason nostaminen edes kansainvälisen vertailun kestävälle tasolle.

Lähes poikkeuksetta terveydenhoitolan ammattilaisten, meidän röntgenhoitajien työ ja ammattitaito, arvostetaan korkealle ja samalla kauhistellaan alhaista palkkatasoa.

Olen samaa mieltä Tehyn puheenjohtajan Jaana Laitinen - Pesolan kanssa siitä, että päättäjät on nyt vastuutettava eduskuntavaalien lähestyessä ja tulevassa hallitusohjelmatyössä konkreettisiin tekoihin hoitohenkilöstön palkkatason korjaamiseksi. Tätä varten on rakennettava sitova, erillinen ohjelma. Myös työmarkkinajärjestöt on haastettava tasa-arvotalkoisiin. Kaikkien työmarkkinajärjestöjen on otettava vihdoin tosissaan naisvaltaisten alojen palkkakysymykset! Naisen euro on edelleen 80 senttiä!

Ihmiset tekevät palvelut ja pitkällä tähtäimellä hoitohenkilöstön pula on yksi suurimmista haasteista. Se on jo sitä nyt. Uutisista olemme voineet lukea, että hoitotakuun toteutumisen suurin este on se, että työntekijöitä ei yksinkertaisesti ole saatavissa riittävästi. Röntgenhoitajien osalta työvoimapula on jo arkipäivää.

Pula hoitohenkilöstöstä on niin kiperä kysymys, että monella taholla on ryhdytty pohtimaan ratkaisuja. En halua maalata turhia uhkakuvia, mutta haluan kuitenkin sanoa, että varuillaan ja tiukkana on oltava. Kun pulaa alkaa olla terveydenhuoltohenkilöstöstä, meistä röntgenhoitajista, on silloin pidettävä kiinni osaamisesta ja koulutuksesta, riittävästä ammattipätevyydestä. Jo nyt tietyillä aloilla puhutaan koulutuksen lyhentämisestä ja joissakin kunnissa kaavaillaan röntgenhoitajien tuomista ulkomailta, joilla on riittämättömän koulutus.

Koulutuksesta ja ammattipätevyydestä on pidettävä kiinni. Röntgenhoitajakoulutus on yli viisikymmentä vuotta vanha. Muutos röntgenteknillisen apulaisen yksivuotisesta kurssista radiografian ja sädehoidon koulutusohjelmaan ammattikorkeakoulussa on ollut melkoinen.

Suomalainen röntgenhoitaja on monipuolinen osaaja, radiografiatyön ja säteilynkäytön asiantuntija. Röntgenhoitajat muodostavat tärkeän ydinryhmän, joka tuottaa muiden terveydenhuollon ammattilaisten rinnalla väestölle laadukkaita terveyspalveluja. Nyt ei ole aika mennä taaksepäin.

Huolestuttavaa työvoimapulassa on myös se, että eri alueilla ollaan aloittamassa röntgenhoitajakoulutusta filialeissa. Olisin hyvin tarkka tässä. Koulutuksen ripottelu ympäriinsä ei ole oikea vastaus työvoimapulaan ja on suuri uhka koulutuksen laadulle. Koulutuspaikkojen lisääminen on varmasti viisainta keskittää jo olemassa oleviin koulutusyksiköihin koulutuksen korkean tason takaamiseksi. Röntgenhoitajaopiskelijoilla on oikeus pätevin opettajiin ja oppimisympäristöön.

Röntgenhoitajan työn luonne on muuttunut vuosikymmenten kuluessa monipuoliseksi ja laajoja teoriaopintoja vaativaksi ammattityöksi. Erityisesti uudet hoito- ja terapiamenetelmät vaativat myös entistä parempia ihmissuhde- ja hoivataitoja tekniikan lisäksi. Tähän haasteeseen on koulutuksen kyettävä vastaamaan.

Terveydenhuollon koulutusta on uudistettu tiheään tahtiin. Kova vauhti on tuonut tulleessaan epäkohtia, jotka on välttämätöntä korjata. Terveydenhuollon koulutus on kiireellisesti nivellettävä joustavaksi ja ajallisesti kohtuulliseksi, huomioiden edeltäneen koulutuksen tuottama osaamisen. Nyt kokonaisopiskelu voi muodostua ajallisesti kohtuuttoman pitkäksi. Nyt aikaisemman koulutuksen suoritusten hyväksilukeminen tai korvaavuus on valtakunnallisesti tarkastellen kirjavaa ja asettaa tutkinnon suorittajat eriarvoiseen asemaan.

Tehyn esitys nimetä työryhmä tekemää valtakunnallinen ohjeistus tutkintojen eri tasoilla toteutuvasta hyväksi luvusta ja korvaavuudesta, kannatettava ja toivon, että opetusministeri ryhtyy tässä välittömiin toimiin.

Kuntoon on laitettava myös opistoasteen tutkinnon suorittaneiden tutkinnon täydentämiseen ja täydennyskouluttautumiseen liittyvät puutteet. Meitä opistoasteen tutkinnon suorittaneita on kymmeniä tuhansia vielä työelämässä. Opistoasteisen tutkinnon täydentäminen ammattikorkeakoulututkinnoksi tulee olla toteutustavaltaan joustava, sekä pituudeltaan ja sisällöltään eri ammattikorkeakoulujen kesken yhtenevää. Opistoasteen tutkinnon suorittaneiden täydennyskouluttautumismahdolliset ovat epätasa-arvoiset, koska koulutustarjonta on suunnattu ammattikorkeakouluissa lähinnä vain ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille, esimerkiksi erikoistumisopinnot. Tutkinnonsuorittaminen ei voi olla ainoa tapa saada täydennyskoulutusta. Tämä asia on saatava viivytyksettä kohtuulliselle ja oikeudenmukaiselle tolalle. Täydennyskouluttautumisen väylien avoimuus on pidettävä maamme koulutuksen kehittämisen perusperiaatteena.

Röntgenhoitajan ammatissa tarvittava tieto uudistuu nopeasti ja koulutus on erityisen tärkeä asia. Uudet tutkimus- ja hoitomenetelmät edellyttävät jatkuvaa opiskelua, itsenäistä tiedonhankintaa sekä itsensä kehittämistä.

Tietokoneet, digitaalinen kuvantaminen, lisääntyvä kuvakäsittely tai PACS eivät mikään poista sitä tosiasiaa, että hyvä kuvanlaatu ja onnistunut työ syntyy edelleen röntgenhoitajan ammattitaidolla.

Kyllä päteviä ja motivoituneita röntgenhoitajia saadaan kun työolosuhteet, palkka ja koulutusasiat ovat kohdallaan. Jotta terveydenhuolto alana ja etenkin julkinen sektori työnantajana säilyttävät vetovoimaisuutensa myös tulevaisuudessa, on ryhdyttävä kiireesti toimiin.

Tehokkuutta ei voida enää ottaa henkilöstön selkänahasta. Uudistettava on johtamista ja rakenteita. Perusteettomista pätkätöistä on päästävä eroon ja käyttöön on otettava kannustava palkkapolitiikka. Työssä jaksamista on parannettava. Työn ilo on saatava takaisin. Tämän tuloksena myös palvelujen laatu paranee.

Koulutusyksiköillä on tärkeä tehtävä röntgenhoitajan ammatin tunnettavuuden lisäämisessä. Tähän työhön ei koulutus kuitenkaan yksin pysty. Suomalaisille ja erityisesti ammattia valitseville ja "ammattiin ohjaavilla" pitää saada nykyistä paremmin tietoa röntgenhoitajan koulutuksesta ja työstä.

Tiedän, että ainakin omassa opinahjossani Helsingin on tehty hyvää työtä. Koulutusta on markkinoitu oppilaitoksissa ja siten saatu lisää hakijoita.

Me kaikki tässä salissa tiedämme, kuinka loistava ammatti röntgenhoitaja on. Röntgenhoitajan työ on haastavaa ja itsenäistä työskentelyä, jossa voi valita oman paikkansa erittäin monesta eri työskentely-ympäristöstä. Myös jatkokoulutusväylät ovat olemassa ja toimivat.

Alati kasvava toimenpideradiologia, yleensäkin teknologian kehittyminen, kasvavat osaamisvaatimukset ja potilasmäärät vaativat yhä enemmän tekijöitä.

Ja meitä röntgenhoitajia tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän.