Minulla on ilo tuoda tähän, jälleen kerran erittäin tasokkaaseen Itä-Helsingin ja Kallion Kokoomusnaisten turvallisuusseminaariin, terveiset eduskunnasta.

Viime aikoina on erityisesti puhututtanut Nato.

Puolustusministeri Seppo Kääriäisen viimeaikaiset puheenvuorot perustuvat puolustusvoimien vuoteen 2025 ulottuvaan strategiatyöhön. Kääriäisen lähtökohta on ollut se, että aseteknologian kehityksen vuoksi puolustusmateriaalin hinta kaksinkertaistuu seitsemässä vuodessa. Nykyisellä puolustusbudjetillamme - noin 2,3 miljardia euroa vuodessa - ei tällä hintakehityksellä voida enää ylläpitää nykyisen kaltaista ja laajuista, uskottavaa puolustuskykyä.

Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen käsitteli viimeksi lokakuussa samaa aihetta. Hän esitti seuraavan kysymyksen: "kykeneekö Suomi ylläpitämään uskottavaa puolustusta turvautumatta yhteistyöhön joko kahdenvälisesti Ruotsin kanssa tai liittymällä Natoon, mikä antaisi kollektiiviset turvatakuut?"

Savolaisista kun on kysymys, niin vastuu siirtyy kuulijalle. Jos Kääriäistä tai Lipposta yrittää rivien välistä ymmärtää, niin he näyttäisivät kallistuneen Nato-jäsenyyden kannalle.

Tämä Nato-keskustelu sai hallituksen kahden koplan kommentoimaan. Pääministeri Matti Vanhanen tyytyi Kouvolassa 6.11.2006 viittaamaan Keskustan viime kesän puoluekokouksen hyväksymään kannanottoon, jossa todetaan, että Suomi jatkaa liittoutumattomana eikä Nato-jäsenyyden mahdollisuutta - Nato-optiota - ole tarve käyttää ensi vaalikaudella.

Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma tyytyi toteamaan vain, että vanhat kannat ovat voimassa. Mitä tämä SDP:n osalta tarkoittaa, voi kukin tykönään vain arvailla. Nato-kysymyksen osalta puolueeseen mahtuvat kaikki mahdolliset vaihtoehdot - aina jäsenhakemuksesta haaveilevasta Liisa Jaakonsaaresta Nato-jäsenyyttä omalla ärhentelevällä tavallaan junttaavaan Paavo Lipposeen sekä eilispäivän barrikadeilla eläviin Naton kategorisiin vastustajiin.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen tarjosi oman mielipiteensä 13.11.2006, jolloin hän Jyväskylässä vakuutti, että Suomi ei ole liittymässä Naton jäseneksi. Halonen totesi tosin, että Suomi ei sulje pois jäsenyyden hakemista tulevaisuudessa.

Nämä puheenvuorot merkitsevät sitä, että Nato-jäsenyyden edellyttämää laajaa kansallista konsensusta ei ole tällä hetkellä. Vuonna 2008 käsiteltävää turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa valmistelemaan ei aseteta, kuten viimeksi, laajaa parlamentaarista ryhmää. Nähtäväksi jää, kuinka laaja selvitys Suomen Nato-jäsenyyden merkityksestä ja vaikutuksista - mitä monet ovat toivoneet - selon-tekoon tulee vai tuleeko sitä ollenkaan.

Joka tapauksessa pikaisesta Nato-keskustelusta jäi se vaikutelma, että yhdessä yössä Keskusta ja SDP itse asiassa luopuivat Nato-optiosta viideksi, seitsemäksi vuodeksi. Oliko tämä ratkaisu harkittu, on kokonaan toinen asia. Turvallisuuspoliittinen ympäristömme voi muuttua nopeasti. Kuinka moni uskaltaa tänään arvioida esimerkiksi Venäjän vuoden 2008 presidenttivaalien jälkeistä kehitystä? Vanhanen ja Heinäluoma ovat tehneet harkitsemattomia päätöksiä aikaisemminkin.

Viime vuoden marras-joulukuussa syntyi pikaistuksissa päätös Suomen perustuslain muuttamisesta kriisinhallintalain eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Tarkempi harkinta osoitti tämän olleen ylireagointia. Yhtymäkohta nykyhetkeen on se, että tuolloinkin vaalit olivat lähellä.

Natosta ja kansallisesta puolustuksestamme on tarve keskustella. Kokoomus haluaa ennen kaikkea edistää avointa ja perusteellista keskustelua Suomen turvallisuuspolitiikasta.

Samaa mieltä keskustelun tarpeesta näyttää olevan eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari. Hän arvosteli Välisuomen sanomalehtien haastattelussa (16.11.) turvallisuuspoliittisen keskustelun tyrehdyttämistä. Jaakonsaari syytti Vanhasta ja Halosta hyssyttelystä ja Nato-option heittämisestä roskiin. Jaakonsaaren mukaan kansaa on pidetty pimennossa Nato-asioista, minkä vuoksi jäsenyyden vastustus on voimakasta.

Jaakonsaaren kanssa voi olla samaa mieltä, että turvallisuuspoliittista keskustelua tarvitaan. On mielenkiintoista nähdä, miten vaalikeskusteluissa Natosta puhutaan. Selvää on, että aihe tulee nousemaan keskusteluihin – haluttiin sitä tai ei.

Hyvät ystävät,

Historia on osoittanut, että Suomen puolustaminen ja sen eteen tehdyt ratkaisut edellyttävät laajaa kansalaisten tukea. Mahdollista päätöstä Suomen Nato-jäsenyydestä ei ratkaista kabineteissa, vaan jäsenyydelle Natossa tulee olla niin valtionjohdon, eduskunnan kuin kansalaisten selvä tuki.

Koska asiasta on järjestettävä kansanäänestys, on hyvä, että puolueet kertovat avoimesti kantansa. Kokoomuksen osalta kanta on selvä: jäsenyys puolustusliitto Natossa vahvistaisi Suomen turvallisuutta.