Siirry sisältöön

Sarkomaa: Ei enää pussi päässä sote -päätöksiä

tiedote 15.11.

julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa vaatii, että sote- palvelutuotannon kustannusten läpinäkyväksi tekeminen ja julkisten laaturekistereiden luominen otetaan osaksi sote- uudistusta. Nykyisin sote- päätöksiä tehdään ilman riittäviä tietoja ja osin jopa "pussi päässä". "Enää Suomella ei ole siihen varaa eikä varsinkaan terveyskeskusjonoissa apua odottavilla", linjaa Sarkomaa.

Sarkomaa pitää hyvänä, että sote- uudistuksessa saatiin askel eteenpäin, vaikka uudistus ei ole vielä maalissa. Työtä on vielä paljon edessä ja monta asiaa auki. Ydinkysymys on, mikä sote-laissa on se tekijä, joka kirittää valitsemaan tehokkaimmat tavat tuottaa laadukkaita palveluja. Päivänselvää on, että vaikuttavia lisäkannusteita tarvitaan, jotta samalla rahalla saisimme tulevaisuudessa enemmän.

Sarkomaa muistuttaa eduskunnan viime vuonna tekemästä lausumasta kuntatalouden seurannan kehittämiseksi niin, että palveluiden kustannuksista on saatavilla ajantasaiset ja vertailukelpoiset tiedot.

Samoin Sarkomaa muistuttaa myös aloitteestaan tehdystä eduskunnan hyväksymästä lausumasta, jossa edellytettiin, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin terveyspalveluiden laatua kuvaavien julkisten rekistereiden laatimiseksi. "Seuranta- ja laaturekisterien kehittäminen on sote-johtamisen ja hyvien käytäntöjen levittämisen kannalta aivan välttämätön. Harmillista kyllä, valmistelutyö ei ole edennyt siinä vauhdissa, mitä asian tärkeys edellyttäisi. Nyt valmistelutyö on laitettava loppukiriin ilman mitään lisäviivyttelyjä", edellyttää Sarkomaa.

Läpinäkyvät palvelun saatavuutta, laatua ja kustannuksia koskevat tiedot ovat välttämättömiä uudistuksen onnistumiseksi. Tiedoista hyötyvät kaikki – niin valintoja tekevät ihmiset, sote-alan ammattilaiset, päätöksentekijät, virkamiehet, sote-johtajat kuin veronmaksajat.

Muissa Pohjoismaissa ollaan laaturekisteriasiassa paljon pidemmällä. Järjestelmä kannustaa palveluiden jatkuvaan kehittämiseen ja mahdollistaa tietojen käyttämisen myös alan tutkimuksessa.

Läpinäkyvät tiedot ovat myös edellytys raha seuraa ihmistä – mallin käyttöönotolle. Valinnanvapaus on toteutettava sote-rahoitusuudistuksessa siten, että julkinen ja kolmas sektori sekä yritykset pelaavat samoilla pelisäännöillä.
lisätietoja:

Sari Sarkomaa puh. 050 511 3033

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.