Siirry sisältöön

Munkan kahvilaparlamentti kokoontuu 21.2.

Munkin seutu helmikuu 2015

Munkka on mukava paikka asua ja elää. Luonnon läheisyys, hyvät palvelut ja joukkoliikenneyhteydet ovat parasta Munkassa. Munkkiniemen kahvilat ovat meidän munkkalaisten ja kaikkien helsinkiläisten olohuoneita ja kohtaamispaikkoja. Kansanedustajatyöni kannalta on ollut tärkeää, että ihmiset tulevat kertomaan avoimesti mietteitään kadulla, kahvilassa ja nelosen ratikassa. Ajoittain olen järjestänyt tilaisuuksia, joissa olen munkkalaisten tavattavissa. Järjestän lauantaina 21.2. klo 10-11.30 Max Cafessa kahvilaparlamentin. Tervetuloa tapaamaan ja vaihtamaan ajatuksia politiikasta ja muustakin.

Yrittäjyyden edistäminen on ollut monella tapaa agendalla kuluneen talven aikana. Tapasin yrittäjiä eduskunnassa järjestämilläni Helmikahveilla muutama viikko sitten. Asialistalla oli mm. yksinyrittäjän aseman parantaminen, yrittäjän puolison sosiaaliturva ja ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen. Ja tietenkin ylikireä verotus. Pienyrittäjyyden edistämisessä on vielä paljon tehtävää.

Helmikahveilla nousi vahvasti esille yrittäjien huoli työntekijän vanhempainvapaasta työnantajille aiheutuvasta kustannustaakasta. On epäreilua, että äitien työnantajat kantavat tästä suurimman taakan. Tilanne on jarruttanut yrittäjyyttä ja aiheuttaa naisten syrjimistä työmarkkinoilla. Olen sitkeästi tehnyt työtä asian korjaamiseksi.

Ei ole tätä vuosisataa eikä viisasta voimavarojen käyttöä, että ylläpidämme järjestelmiä, jotka suosivat miesten palkkaamista. Nykyisessä järjestelmästä äitiydestä aiheutuu työnantajalle sitä enemmän kustannuksia, mitä parempi naisen palkka on. Niin kauan kuin naisista aiheutuu enemmän kustannuksia työnantajalle kuin miehistä, jatkuu naisten syrjintä työmarkkinoilla. Tämä näkyy kovalla tavalla naisten pätkätöinä, urakehityksessä ja siten myös palkassa.

Suuri pettymys on ollut, että hallitus ei ole ohjelmansa lupauksesta huolimatta edistänyt tasa-arvon suurimman häpeätahran poistamista. Ei, vaikka vanhemmuuden kustannusten tasaaminen on tehokkain yksittäinen täsmätoimi edistää työelämän tasa-arvoa ja myös palkkatasa-arvoa.

On ilahduttavaa, että tasa-arvo asiat ovat nousseet vahvasti poliittisiin puheisiin. Pelkkä retoriikka ja tasa-arvotorailu ei kuitenkaan riitä. Puheiden rinnalle tarvitaan todellisia tekoja.

Olen useaan otteeseen ehdottanut pohdittavaksi itsenäistä vanhempainvakuutusta, joka toisi selkeästi esiin sen, millaisia kustannuksia vanhempainetuuksista työnantajalle ja palkansaajalle tulee. Vakuutus mahdollistaisi vanhemmuuden kustannusten jakamisen, mutta myös rahoitusosuuksien muutoksen kuten valtiovallan osuuden vahvistamisen. Mallia voi käydä katsomassa Ruotsista, jossa asia on jo aikaa sitten hoidettu. Olennaista on, että asia saadaan ratkaistua. Työelämässä tarvitaan naiset ja miehet. Vanhemmuudessa isät ja äidit. Perheet ovat erilaisia ja siksi perheille tarvitaan vaihtoehtoja ja valinnanvapautta, miten arjen asiat järjestetään.

Yrittäjyys, lähipalvelut sekä muut ajankohtaisista asioista annettu palaute ja ajatukset ovat tervetulleita.

Nähdään Max Cafessa lauantaina 21.2.!

 

Sari Sarkomaa

kansanedustaja

valtiovarainvaliokunnan jäsen

www.sarisarkomaa.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.