Siirry sisältöön

Sote-valmistelun jatkuttava yli vaalien – huonoon ei ollut varaa

Sote-lakia ei tällä eduskuntakaudella ole enää mahdollista säätää. Se tuli täysin selväksi, kun luki perustuslakivaliokunnan lausunnon puolueiden puheenjohtajien "tilaustyönä" eduskunnassa pika-aikataululla tehdystä sote-esityksestä. Lausunnossa todetaan, että uusi malli on perustuslain mukaan parempi, kuin hallituksen esitys mutta ei vielä riittävä. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan kanssa olen samaa mieltä, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan tekemämme työ antoi hyviä eväitä jatkotyöhön. Sote otti kuperkeikan eteenpäin.

Pidän välttämättömänä, että sote-asian valmistelua jatketaan vahvasti ja vakaasti virkamiespohjalta. Työtä on jatkettava vaaleista piittaamatta. Nyt on puolueiden puheenjohtajien viisasta ja välttämätöntä linjata, että työ jatkuu perinteiseen tyyliin luisteluhiihdon sijaan. Koko Suomen on välttämätöntä saada vahva viesti, että uudistustyö jatkuu ja että aikalisästä huolimatta kiekko viedään maaliin koko joukkueen voimin. Huonoon ei ole varaa.

Prosessista on seuraavankin hallituksen ja ministereiden otettava opiksi. Lainsäädännön laatu on asia, josta ei ole lupa tinkiä. Pohdittava on, mikä on tulevaisuuden kunta, ettei kuntien roolin takia kaikki fiksut sote-mallit ole mahdottomia perustuslain kannalta. Pidän järkevänä vaihtoehtona, että sote-lain valmistelua jatketaan tavalla tai toisella parlamentaarisesti. Työ tehtävä huolella mutta ripeästi, niin, että uusi eduskunta saa ajoissa laadukkaan ja riittävät vaikutusarvioinnit sisältävän lakiesityksen käsiteltäväkseen. Valmisteluun on ehdottomasti otettava valtionosuusjärjestelmä sekä monikanavaisen sote- jäjestelmän uudistaminen. On sanomattakin selvää, että uudistuksen vaikeuskertoimet senkun kasvavat. On hyvä muistaa, että muut Pohjoismaat ovat kyenneet uudistamaan terveydenhuoltonsa niin se on Suomessakin nyt onnistuttava.

Sote-kevät on ollut vaiheikas. Ensin hallitus toi eduskunnalle sote- lakiesityksen, jossa tiedettiin varmasti olevan perustuslaillisia ongelmia. Perustuslakivaliokunta tyrmäsi esityksen ja suositteli lain palauttamista uudelleen valmisteluun ministeriöön ja hallitukselle.

Toiseksi puolueiden puheenjohtajat päättivät vastoin perustuslakivaliokunnan suositusta, että eduskunnan on tehtävä pika- aikataululla uusi malli. Sosiaali- ja terveysvaliokuntamme laitettiin puristuksiin puolueiden puheenjohtajien päättämien reunaehtojen – neljän pointin -väliin.

Puheenjohtajien linjaukset mahdollistivat käytännössä vain yksiportaisen kuntayhtymämallin jatkovalmistelun. Vaade oli, että sote-laki on ehdittävä säätää tällä eduskuntakaudella. Tämä tarkoitti lähes sietämättömän kireää aikataulua. Käytännössä aikaa jäi muutama päivä tehdä vielä ainakin kerran uusi sote -malli perustuslakivaliokunnalle uudelleen arvioitavaksi. Menettelytapa oli varsin poikkeuksellinen. Tämä työ ei kuitenkaan mennyt hukkaan - päin vastoin.

Nyt kolmas kerta toden sanokoon. Viimeistään nyt on lähdettävä viemään eteenpäin sote-mallin jatkovalmistelua ja rahoitusta rintarinnan. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat ihmisten arjen kannalta aivan olennaisia ja uudistus välttämätön. Suomessa terveyskeskusjonoissa viikkotolkulla odottavat lapsiperheet, eläkeläiset ja työttömät ovat irvikuva tasa- arvoisesta terveyspolitiikasta.

Selvää on, että sote- uudistuksen tavoitteita, niin sisällöllisiä kuin taloudellisia, ei saavuteta ilman kannustavaa rahoitusratkaisua. On välttämättömänä, että osana rahoitusratkaisua päätetään rahoitusmallista, jossa julkinen raha seuraa ihmisten valintoja. Uusi rahoitusmalli tarvitaan erityisesti perusterveydenhuoltoon -ja hoivapalveluihin keinoksi vahvistaa perustason palveluja, niiden laatua, ihmisten valinnanvapautta ja kustannustehokkuutta. Uudistus on tehtävä niin, että palveluja tarvitseva ihminen on keskiössä.

Ruotsin raha seuraa potilasta – mallin pihjalta on tehtävä vieläkin toimivampi Suomen peruspalvelut paremmaksi – malli. Lisäkannusteita löytyy mm. julkisista laaturekistereistä, läpinäkyvistä palveluiden tuotantokustannuksista ja monituottajamallin käytön vauhdittamisesta esimerkiksi palvelualoitteen käyttöönotosta. Parhaita käytäntöjä ei voida vertailla, jos kustannus- ja laatutiedot eivät ole läpinäkyviä ja avoimia. Tämä on jo tehty Ruotsissa, nyt se on tehtävä Suomessa.

 

Sari Sarkomaa

kansanedustaja

www.sarisarkomaa.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.