Siirry sisältöön

Naistenpäivän paras uutinen- pääministerin kertakorvausehdotus todellinen tasa-arvoteko!

Tiedote: 8.3.2015
julkaisuvapaa

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa iloitsee pääministeri Alexander Stubbin puheesta, jossa hän linjasi kokoomuksen kannattava ns. kertakorvausta työnantajille vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. "Todellinen tasa-arvoteko", kiittää Sarkomaa.

 
"Kokoomuksen ehdotuksessa ei ollut vielä linjattu summaa ja sitä onkin hyvä pohtia. Reilu ratkaisu olisi rahoittaa korvaus sairausvakuutusmaksuista. Kyse ei ole uudesta menoerästä vaan kustannusten tasaamisesta, joiden maksajina ovat nyt äitien työnantajat. On mainiota, että puheenjohtaja Sipilä (kesk.) on samoilla linjoilla", Sarkomaa toteaa.

 
Kansanedustajan mielestä hyvä askel eteenpäin ”äitiriskin” kitkemisessä on kertakorvauksen maksaminen äidin työnantajalle, mikäli äiti palaa saman työnantajan palvelukseen raskauden ja perhevapaiden jälkeen. Kertakorvaus korvaisi vaikeasti laskettavia kustannuksia, kuten sijaisten rekrytointi ja perehdyttäminen. Näitä kustannuksia on mahdoton määritellä tarkasti ja ne vaihtelevat tapauskohtaisesti. Siksi kertakorvaus on hyvä ratkaisu vuosikymmenet keskustelussa olevan mittavan yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseen.

 

Sarkomaa alleviivaa, että nuorten naisten vaikeus päästä pysyvään työsuhteeseen kielii siitä, että ongelma on todellinen ja vakava. Ei ole tätä vuosisataa, että ylläpidämme järjestelmiä, jotka suosivat miesten palkkaamista. Niin kauan kuin naisista aiheutuu enemmän kustannuksia työnantajalle kuin miehistä, jatkuu naisten syrjintä työmarkkinoilla. Raskaus ei ole työperäinen sairaus, eikä mikään muukaan työstä aiheutuva kustannus. Ei ole mitään hyväksyttävää syytä sille, miksi nimenomaan naisten työnantajien pitäisi kantaa yksin suurin vastuu vanhempainvapaiden kustannuksista.
Sarkomaa on useasti ehdottanut kertakorvausta puhuessaan työnantajille vanhemmuudesta aiheutuneista kustannuksista. Kertakorvauksen innovaattoreita ovat Juhana Vartiainen ja Osmo Soininvaara, jotka ehdottivat raportissaan välillisten mm. sijaisen perehdyttämiseen liittyvistä kuluista kertaluontoista 5000 euron korvausta. He nostivat esille myös tarpeen tasata muitakin työnantajalle vanhemmuudesta aiheutuvia kustannuksia.

 
Kertakorvauksen lisäksi on jatkossa luotava tapa tasata muut kustannukset, kuten äitiysloman ajalta täyden palkan aiheuttamat kustannukset sekä äitiys- ja vanhempainvapaan aikana kertyneen lomaoikeuden tuomat kustannukset, joita ei vielä korvata. Nämä kustannukset ovat työnantajalle sitä suurempia, mitä parempi palkka äitiyslomalle jääneelle työntekijällä on. Hyvä on myös sanoa ääneen se, että isävapaita pelkästään kehittämällä ei poisteta äitiriski-ongelmaa. Vanhempainvapaasta aiheutuvat kustannukset on yksinkertaisesti saatava tasattua.

 
Sarkomaa on ehdottanut vanhempainvakuutusta vanhempainvapaista aiheutuvien kustannusten aiheuttaman ongelman ratkaisuun. Tällä hetkellä vanhempainetuudet maksetaan sairausvakuutuksen kautta. Vanhemmuus ei kuitenkaan ole sairaus ja vanhempainetuudet myös määräytyvät eri tavalla kuin sairauspäivärahat. Itsenäinen vanhempainvakuutus toisi selkeästi esiin sen, millaisia kustannuksia vanhempainetuuksista työnantajalle ja palkansaajalle tulee. Vanhempainvakuutus mahdollistaa vanhemmuuden kustannusten jakamisen, mutta myös rahoitusosuuksien muutoksen kuten valtiovallan osuuden vahvistamisen.

 
Lisätietoja: Sari Sarkomaa 050 511 3033

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.