Siirry sisältöön

Sarkomaa: Ehdoton kyllä vanhemmuudesta työnantajille aiheutuvien kustannusten tasaamiselle

tiedote 28.8.2015
julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa kannattaa Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhasen tänään esittämää ajatusta etsiä ratkaisua työantajalle vanhemmuudesta aiheutuneiden kustannusten tasaamiseen osana hallituksen kilpailukykytalkoita.

Sarkomaa pitää viisaana ja välttämättömänä, että pääministeri Sipilän hallitus ottaa vanhemmuuden kustannus-asian ripeän valmistelun agendalleen. "Kyseessä on täsmätoimi, jolla poistetaan merkittävä yrittäjyyden jarru ja työelämän epätasa-arvoa tuova elementti." Kansanedustaja korostaa, että vanhemmuuden kustannukset syövät kovalla tavalla naisia palkkaavien ja naisvaltaisten alojen, kuten palvelu-, hoiva- ja hoitoalan yritysten kannattavuutta sekä kasvu- ja työllistämismahdollisuuksia.

Sarkomaa kirittää ja herättelee yhtä lailla työmarkkinakeskusjärjestöjä liittoineen vihdoin ottamaan asian työlistalleen. "Ei ole tätä vuosisataa eikä viisasta voimavarojen käyttöä, että ylläpidämme järjestelmiä, jotka suosivat miesten palkkaamista. Nykyisessä järjestelmästä äitiydestä aiheutuu työnantajalle sitä enemmän kustannuksia, mitä parempi naisen palkka on. Niin kauan kuin naisista aiheutuu enemmän kustannuksia työnantajalle kuin miehistä, jatkuu naisten syrjintä työmarkkinoilla”, alleviivaa Sarkomaa.

Kansanedustajan mukaan nykyisellä hallituspohjalla on kaikki syyt tarttua asiaan, koska yrittäjyyden edistäminen on sen ykkösagendalla ja puheenjohtajat Sipilä ja Stubb nostivat työantajille aiheutuneet kustannukset vahvasti esille viime eduskuntakauden lopulla. ”Molemmat nykyiset ministerit näyttivät silloin vihreää valoa työnantajalle maksettavalle ns. kertakorvaukselle, jolla korvattaisiin vaikeasti laskettavia vanhemmuuden kustannuksia, kuten sijaisten rekrytointi ja perehdyttäminen. Kertakorvaus voi olla osa ratkaisua”, muistuttaa Sarkomaa.

”Kyseessä ei ole uusi kuluerä vaan vanhemmuudesta työnantajille aiheutuvat kustannukset maksetaan tällä hetkellä perhevapaita käyttävien äitien työnantajien pussista. Ratkaisumallia asiaan on hyvä käydä katsomassa esimerkiksi Ruotsista, jossa ongelma on hoidettu", kansanedustaja päättää.

 
lisätietoja:
Sari Sarkomaa
0505113033