Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa: Pienituloisten eläkeläisten verotus ei nouse, takuueläke nousee

Tiedote
21.10.2015

Yhdenkään pienituloisen eläkeläisen verotus ei tule nousemaan ensi vuonna. Sen sijaan takuueläkkeen 23 euron korotus tulee osaltaan auttamaan pienituloisimpia eläkkeensaajia, ja Yle-verosta vapautuu 120 000 eläkeläistä, alleviivaa Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa.

Eduskuntaryhmänsä sosiaali- ja terveyspolitiikasta vastaava Sarkomaa piti keskiviikkona Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron välikysymyskeskustelussa hallituksen päätösten vaikutuksista eläkkeensaajiin.
Sarkomaa linjaa, että myös hallituksen mahdollisesti toteuttaman miljardin euron veroalennuksen on kohdennuttava oikeudenmukaisesti sekä palkansaajiin että myös eläkeläisiin.

Sarkomaa korostaa, että ikäihmisten kotihoidon kehittäminen ja omaishoidon vahvistaminen ovat hallituksen kärkihankkeita. Omais- ja perhehoidon toimintamallia kehitetään tukemaan jaksamista ja hyvinvointia.
”Esimerkiksi työssäkäynnin ja omaishoidon yhteensovittamista helpotetaan. Näihin kahteen kärkihankkeen osaan satsataan yhteensä 30 miljoonaa euroa. Kärkihankkeiden lisäksi panostamme omaishoitoon vuositasolla 75 miljoonaa euroa, ja siinä on edettävä kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman viitoittamalla tiellä.”
Sarkomaa muistuttaa, että eläkkeensaajien siirtämisessä yleisen asumistuen piiriin kolmanneksella vuokralla asuvista tuki nousee.

”Etenkin omavastuun poistuminen parantaa kaikkein pienituloisimpien eläkkeensaajien asemaa. Kokoomuksen eduskuntaryhmä piti välttämättömänä hallituksen päätöstä rajoittaa muutoksesta johtuva tuen aleneminen korkeintaan 60 euroon. Hallituksen on myös huolehdittava, ettei yhtenäinen asumistukijärjestelmä lyö korville vammaispolitiikan tavoitetta itsenäisestä asumisesta.”

Sarkomaa alleviivaa, että toisin kuin oppositio kysymyksessään väittää, nyt päätetyt asiakasmaksujen korotukset eivät koske pitkäaikaisen laitoshoidon, palveluasumisen, eivätkä kotiin annettavien palvelujen maksuja. Kokoomuksen mielestä tulevaisuudessa on oltava tavoitteena se, että lääke- ja hoitomenoille on yksi yhteinen katto.

”Yhteiskunnan inhimillisyys ja sivistys mitataan sillä, miten kohtelemme ikääntyviä tai hoivan tarpeessa olevia ihmisiä. Arvostus ja turvallinen arki, toimivat palvelut sekä ihmisarvoisen elämän takaava toimeentulo ovat jokaisen suomalaisen oikeus. Ei Kokoomus, eikä hallitus, ole tinkimässä näistä arvoista”, Sarkomaa päättää.

 

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033