Siirry sisältöön

Sarkomaa ja Lauslahti: Laaja-alainen osaaminen turvattava ylioppilastutkinnon kehitystyössä

Tiedote 26.10.2015
Julkaisuvapaa heti

-Uuden ylioppilastutkintolautakunnan toimikausi alkaa ensi vuoden alusta. Kyseinen uusi lautakunta nimitettiin viime vuoden lopussa, jolloin lautakunnasta poistettiin opetushallituksen edustus. Silloisen ministerin esittämä muutos herätti laajaa vastustusta ja sitä pidettiin haitallisena lukiokoulutuksen kannalta. Opetushallituksella on lakimääräinen tehtävä kehittää ylioppilastutkintoa yhdessä ylioppilastutkintolautakunnan kanssa. Tutkinnon mahdollisimman laadukkaan kehittämistyön turvaamiseksi ylioppilastutkintolautakuntaa on viisasta ja välttämätöntä täydentää opetushallituksen edustuksella, ehdottavat Kokoomuksen kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Sanna Lauslahti

-Ylioppilastutkinnon muuttaminen sähköiseksi vaiheittain lähivuosina on yksi suurimmista tutkinnon uudistuksista pitkään aikaan. Tämän vuoksi ylioppilastutkintolautakunnalle tulee taata mahdollisimman laaja osaaminen tutkinnon kehittämiseksi, linjaavat Sarkomaa ja Lauslahti.

-Ylioppilastutkinnon kehittäminen on lainsäädännössä säädetty opetushallituksen ja ylioppilastutkintolautakunnan yhteiseksi tehtäväksi. Tutkinnon laadukkaan kehittämisen turvaamiseksi mielestämme ylioppilastutkintolautakuntaan tulisi saada myös opetushallituksen osaamista. Lisäämällä opetushallituksen edustus lautakuntaan turvattaisiin ylioppilastutkinnon laaja-alainen kehitystyö, Sarkomaa ja Lauslahti toteavat.

-Suomalaisen ylioppilastutkinnon laatu tulee turvata. Tutkinnon laadun ylläpitämisen kannalta mielestämme tärkeä osuus on sillä, että sen kehittämisessä on mukana paras mahdollinen asiantuntemus. Tämän vuoksi ehdotamme lautakunnan täydentämistä vielä ennen uuden lautakunnan toimikauden alkua, edustajat ehdottavat.
Lisätietoja

Sari Sarkomaa
050 511 3033

Sanna Lauslahti
050 512 2380