Siirry sisältöön

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa haastaa työnantajat tasa-arvotalkoisiin

Tiedote 30.10.

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa alleviivaa, että palkkatasa-arvon edistyminen on ollut aivan liian hidasta. Tehokkaampia toimia tarvitaan joka taholla. Perhevapailla on yhteys naisten ja miesten palkkakehitykseen. Ruotsissa miesten osuus vanhempainvapaan käytöstä on 25 prosenttia, Suomessa 9.

Sarkomaa patistaa työantajia palkkatasa-arvotyöhön mukaan. Sarkomaa kannustaa joka työantajaa näkemään myös isät vanhempina. Useat tilastot osoittavat, että näin ei vielä tapahdu. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan isät ovat stressaantuneita, koska työnantajat eivät koe isiä vanhempina ja suhtautuvat isyyteen liittyviin joustoihin usein negatiivisesti.

”Työpaikoilla on selvästi tarvetta asennemuutokseen. Isät on nähtävä vanhempina siinä missä äiditkin. Viisas työnantaja ottaa käyttöön tasa-arvoisen johtamiskulttuurin, johon kuuluvat kannustava ja tasavertainen suhtautuminen sekä miesten että naisten työuriin ja perhevapaisiin. Fiksu työnantaja huolehtii, ettei perhevapaista ole turhaa haittaa urakehitykselle käyttää niitä sitten isä tai äiti”, Sarkomaa kertoo.

Lakisääteiset perhevapaat isäkuukautta lukuun ottamatta koetaan useimmilla työpaikoilla ja monissa perheissä edelleen naisten asiaksi. Äidit käyttävät kaikista perhevapaista edelleen yli 90 prosenttia. Vain harva suomalainen isä uskaltautuu isäkuukauden lisäksi käyttämään muita vanhempainvapaita.

Työ, talous ja tasa-arvo -tutkimusjulkaisusta käy ilmi, että lapsiperheissä miesten ja naisten tuloerot ovat tutkimuksen mukaan suurimmillaan lapsen ollessa alle 3-vuotias, jolloin isät ansaitsevat keskimäärin kolminkertaisesti äiteihin nähden. Äitien huonon palkkakehityksen taustalla vaikuttavat yhteiskunnalliset asenteet, mutta myös niitä luovat järjestelmät.

”Isän aseman ja naisten työmarkkina-aseman vahvistaminen, tasa-arvoisen vanhemmuuden edistäminen sekä etenkin lapsen oikeus molempiin vanhempiin puoltavat isien roolin vahvistamista. Tämän ratkaisemiseksi tarvitsemme ja toivottavasti myös löydämme muitakin keinoja kuin kiintiöt”, Sarkomaa jatkaa.

 
Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033