Siirry sisältöön

Sarkomaa: Valinnanvapaus riemuvoitto potilaalle

tiedote 9.11.15

julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja ja sote-uudistuksen parlamentaarisen seurantaryhmän jäsen Sari Sarkomaa iloitsee valinnanvapauslainsäädännöstä, joka on terveyskeskusjonoissa odottaville lapsiperheille, työttömille ja eläkeläisille riemuvoitto. ”Valinnanvapauslainsäädännön tärkein tavoite on purkaa eriarvoistavat terveyskeskusjonot ja mahdollistaa kaikille verovaroin tasavertainen hoitoonpääsy.”

Uudistus on Sarkomaan mukaan mittava terveyspoliittinen toimi, jonka tavoitteena on kaventaa kansainvälisestikin vertailtuna suuria terveyseroja. OECD on juuri huomauttanut, että eriarvoisesta pääsystä perusterveydenhuollon piiriin on merkittävä syy suomalaisten terveyseroihin.

”Nykyiset terveyskeskuspalvelumme ovat länsimaiden eriarvoisempia. Hyväosaisilla on mahdollisuus saada nopeasti palveluita työterveyshuollon kautta, tai sitten jonoista pääsee käyttämällä yksityistä terveydenhuoltoa tai ostamalla yksityinen terveysvakuutus. Tähän halutaan saada muutos”, kansanedustaja huomauttaa.

Hallitus on linjannut, että valinnanvapaus toteutetaan pääsääntönä perustasolla ja soveltuvin osin erikoistason sote-palveluissa.

Valinnanvapauslain säätäminen tarkoittaa sitä, että julkinen valta määrittelee puitteet kuten korvauksen palvelun tuottamisesta, korvattavien palveluiden valikon, palvelun käyttäjän asiakasmaksut ja laatukriteerit, joita noudattavat – julkiset, yksityiset sekä kolmannen sektorin toimijat – voivat toimia palveluntuottajana. Raha seuraa käyttäjän valinnan mukana. ”Vastuu palveluiden järjestämisestä on tulevaisuudessakin vahvasti julkisella vallalla eli markkinoille vallan antamisesta tai yksityistämisestä uudistuksessa ei ole kyse”, Sarkomaa sanoo.

Ihmisen omaa valintaa vastustaville kokoomusedustaja toteaa, että valinnanvapaus on jo olemassa muualla EU:ssa – miksi ei Suomessa. Muutos on siis suuri terveyspoliittinen askel kohti muita länsimaita.

Raha seuraa ihmisen valintoja – perusidea sisältyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2013 esittämä jonotta hoitoon – malliin. THL on esittänyt valinnanvapauslainsäädäntöä juuri eriarvoistavan perusterveydenhuollon vahvistamiseen ja kaikkien voimavarojen käyttöönottamiseksi.

On mahdotonta ymmärtää, miksi valinnanvapaus saa näin vahvan vastustuksen, varsinkin kun mitään varteenotettavaa vaihtoehtoa ei ole esitetty. ”Ihmisille on tärkeintä se, että palveluita saa eikä se kuka palvelut tuottaa. Jatkossa asiantuntijoita kannattaa kuunnella herkällä korvalla. THL:n malli on hyvä pohjaa työstää valinnanvapauslainsäädäntöä eteenpäin. Opposition ei-malli sen sijaan ei hoida yhtään potilasta”, edustaja päättää.

 

lisätietoja:

Sari Sarkomaa

050 511 3033