Siirry sisältöön

Demokratialoikka – ulkosuomalaisten kirjeäänestysmahdollisuus

Osana hallituksen kehysriihiratkaisua syntyi pitkään odotettu päätös mahdollistaa ulkosuomalaisten kirjeäänestysmahdollisuus. Kirjeäänestyksen aloittamiseen kohdistetaan yhteensä 1,12 miljoonan euron rahoitus vuosille 2018–2019.

Kirjeäänestyksen tarkoituksena on parantaa ulkomailla pysyvästi asuvien ja tilapäisesti oleskelevien äänioikeutettujen äänestysmahdollisuuksia. Nykyisin ulkosuomalaiset pääsevät äänestämään Suomen edustustoissa. Usein äänestämisen esteenä ovat pitkät, kalliit ja aikaa vievät matkat äänestyspaikalle. Käytännön syyt voivat estää äänestämisen, vaikka äänestystahtoa olisi.

Kirjeäänestysmahdollisuuden luominen turvaa ulkosuomalaisille nykyistä tasavertaisemmat mahdollisuudet käyttää äänioikeuttaan ja vaikuttaa kotimaansa asioihin. On hyvä uutinen, että nyt voidaan vihdoin aloittaa kirjeäänestyksen käyttöönottoon liittyvä lainvalmistelu ja tietojärjestelmien kehittäminen. Myönteistä on myös se, että kirjeäänestämisen on arvioitu vähentävän kustannuksia ulkomaan edustajistoissa. Tavoitteena on, että kirjeäänestysäänestys olisi käytössä vuoden 2019 eduskuntavaaleista alkaen.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ulkosuomalaisia äänioikeutettuja oli noin 242 096. Ulkosuomalaisten äänestysaktiivisuus on ollut 2000-luvun vaaleissa hyvin matalaa, noin 8-12 prosenttia. Useimmissa EU-maissa ulkomailla asuvilla äänioikeutetuilla kansalaisilla on mahdollisuus äänestää kirjeitse todistajien avulla. Ruotsissa kirjeäänestys on nostanut ulkoruotsalaisten äänestysprosenttia merkittävästi.

Demokratian toteutumisen kannalta kyseessä on tärkeä uudistus, kun kirjeäänestys saadaan vihdoin myös suomalaisten ulottuville. Suomi-Seuran johtokunnan jäsenenä olen ollut aktiivisesti asiaa ajavien kansanedustajien joukossa ja yhteistyössä Suomi-Seuran ja ulkosuomalaisparlamentin kanssa. Viimeisemmässä yhteistilaisuudessamme eduskunnassa eduskuntaryhmien edustajat antoivat kirjeäänestykselle yhdessä tukensa. Oli hyvä uutinen, että asiaa viedään nyt määrätietoisesti eteenpäin.

Päätöksen taustalla on äänioikeuden käyttäminen mahdollisimman helposti ja vaivattomasti ja yhdenvertaisuuden lisääminen kun yhä useampi ulkomailla asuva äänioikeutettu saisi tosiasiallisen oikeuden käyttää äänioikeutta. Kannustankin hallitusta tuomaan kirjeäänestyksen toteuttamiseksi vaadittavat lakimuutokset eduskunnan käsittelyyn mahdollisimman ripeästi.

Sari Sarkomaa

kansanedustaja