Siirry sisältöön

Budjettiriihestä äitien päihdekuntoutuksen rahoitusratkaisu

On tärkeää, että tänään alkavassa budjettiriihessä lyödään lukkoon äitien päihdekuntoutuksen rahoitusratkaisu. Muistutan tuoretta sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilaa (ps) ja koko hallitusta, että eduskunta on pelastanut lisämäärärahalla Ensi- ja turvakotien liiton päihdeongelmaisten äitien ja heidän perheidensä Pidä kiinni -hoitojärjestelmän kuusi kertaa. Eduskunta on myös edellyttänyt, että hallitus etsii rahoitukseen pysyvämmän ratkaisun.

Ilman eduskunnan tukea olisi toimiva järjestelmä muuten murentunut. Päihdeongelmaisten äitien erityishoito tuottaa mittavia inhimillisiä ja taloudellisia säästöjä. Äidin raskaudenaikaisen päihteidenkäytön aiheuttama sikiövaurio on pahimmillaan korjaamaton kehitysvamma, joka vaatii pysyvää ja kallista laitoshoitoa. Sikiön suojelu ja vauvan hyvinvointi on oltava ensisijalla.

Pidä kiinni –hoitojärjestelmän tavoitteena on ehkäistä ja minimoida sikiön vaurioita äidin päihteettömyyttä tukemalla raskauden aikana ja tukea koko perheen hyvinvointia ja päihteettömyyttä myös lapsen syntymän jälkeen.

Suomessa syntyy vuosittain noin 650 alkoholin vaurioittamaa lasta. Odottavista äideistä kuudella prosentilla on arvioitu olevan päihderiippuvuus. Pelkästään Helsingin Naistenklinikalla synnyttää viikoittain 1-2 päihdeäitiä. Yleisesti tiedetään, että äidin päihteiden käyttö on yleisin syy pienten lasten huostaanottoihin Suomessa. Nämä luvut varmasti puhuvat puolestaan, kun hallitus istuu riihipöytääni.

Nyt tarvitaan tehdä ratkaisu pidemmälle tähtäimelle. Tilanne, jossa rahoitus ratkaistaan aina vuosittain, ei ole kenenkään etu ja on vahvasti vastoin eduskunnan tahtoa. Pidä kiinni -ensikotien sulkeminen tarkoittaa sitä, että äideiltä katoaa vapaaehtoisen kuntoutumisen mahdollisuus ja vauvat ovat vakavassa vaarassa. Pitkällä aikavälillä sote-ratkaisuun kytkeminen ja päihdekuntoutuksen järjestämisvastuun keskittäminen yhdelle toimijalle on tavoiteltava asia. Sote-uudistuksen toteutumiseen on kuitenkin vielä vuosia ja siksi ajaksi on rahoitus löydettävä.

Päihdeäitien hoidossa on kyse fiksusta investoinnista ennaltaehkäiseviin palveluihin, jotka huonosti hoidettuna aiheuttavat mittavia kuluja huostaanottojen ja vaurioituneiden lasten tarvitsemien palveluiden muodossa inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Valtiovarainvaliokunnan jäsen