Siirry sisältöön

Terveysperusteinen sokerivero valmisteluun

Tiedote 15.10.2016

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen sotekolmikko: terveysperusteinen sokerivero valmisteluun

Kokoomuksen kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Sanna Lauslahti, Sari Sarkomaa ja Sari Raassina ehdottavat terveysperusteisen sokeriveron säätämistä ohjaamaan kuluttajia terveellisimpiin valintoihin. Vero laskettaisiin lisätystä sokerista. Sokerivero olisi täsmätoimi pureutua ennaltaehkäisevästi kasvaviin kansanterveysongelmiin.

Kyse on terveydenedistämisen lisäksi myös verotuksen rakenteiden muuttamisesta Suomen kilpailukykyä ja työnteon kannusteita tukemaan. Sipilän hallitusohjelman linja on siirtää verotuksen painopistettä työnteon verottamisesta haittaveroihin.

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä makeisveron poistamisesta. Esityksen taustalla on se, että makeisvero on EU:n valtiontukisäädösten vastainen ja kilpailua vääristävä.

Kokoomuskansanedustajien mielestä makeisverolle ja muille haittaveroille on ollut vahvat perusteet. Ylipainoisten määrä on kasvanut. Erityisesti lihavoituminen näkyy lapsissa ja nuorissa. Ylipaino ja sairaudet kävelevät käsi kädessä, esimerkiksi kakkostyypin diabetesta sairastavien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti.

- Nuorten liiallinen energiansaanti erilaisista sokerituotteista muodostaa liian vähäisen liikunnan kanssa aikapommin, muistuttavat edustajat.

Hallituksen tavoitteena on kaventaa terveys- ja hyvinvointieroja. Keinoina mainitaan mm. kansanterveydenedistäminen ja kannustaminen terveellisiin elämäntapoihin ja ravintotottumuksiin.

- Yksi keinoista on valistus, mutta se ei riitä. Taloudellisia ohjausmenetelmiä tarvitaan valistuksen rinnalle. Sokeriverotus on vahva viesti itsessään, ja antaa myös elintarviketeollisuudelle sysäystä lähteä kehittämään vähemmän lisättyä sokeria sisältäviä tuotteita.  Tulevaisuuden näkökulmasta tämä avaa vientivaltin kotimaiselle elintarviketeollisuudelle, toteavat Kokoomusedustajat.

Sokeriveron ottaminen käyttöön helpottuu, koska ensi vuoden alusta lisätyn sokerin määrän tulee näkyä pakkauksissa.

- Kuluttajaa tulee palkita terveellisistä valinnoista kuten marjojen, hedelmien ja vihannesten suosimisesta. Myös tässä suhteessa kannustamme hallitusta tutkimaan mahdollisuuksia luoda myönteisiä porkkanoita kuluttajille, päättävät edustajat.

Lisätiedot:

Sanna Lauslahti

050 5122380

Sari Sarkomaa

050 511 3033

Sari Raassina

050 5232808