Siirry sisältöön

Hienoa, että myös Keskusta voisi tarkastella kotihoidontukea

Tiedote 20.10. 2016
Julkaisuvapaa heti
 
Kokoomuksen Sarkomaa Annika Saarikolle: Hienoa, että myös Keskusta voisi tarkastella kotihoidontukea
 
Kokoomuksen kansanedustaja, eduskuntaryhmässään sosiaali- ja terveyspolitiikasta vastaava Sari Sarkomaa iloitsee keskustan kansanedustaja Annika Saarikon ulostulosta. Saarikko kertoo, että hän on valmis tarkastelemaan kotihoidon tukea osana perhevapaauudistusta.
 
”Kokoomusministerit Toivakka ja Grahn-Laasonen esittivät jo viime keväänä, että kotihoidontukea voitaisiin lyhentää, mikäli ansiosidonnaista vanhempainrahaa pidennetään. Hienoa, että myös Keskusta on tulossa Kokoomuksen kannoille”, sanoo Sarkomaa.
 
Sarkomaa toivoo, että tämä keskustan ulostulo on lupaus siitä, että pian työnsä aloittava perheministeri ottaa ajaakseen Kokoomuksen ehdotuksen perhevapaajärjestelmän uudistamisen aloittamisesta.  Joustamaton ja naisia pitkiin perhevapaisiin ajava sekä erilaisia perheitä syrjivä järjestelmä ei yksinkertaisesti ole nykypäivää.
 
Sarkomaa kertoo, kokoomuksessa on työryhmä vauhdilla valmistelemassa ehdotusta uudeksi perhevapaamalliksi.
 
”Uudistus on mahdollista tehdä kustannusneutraalisti kuten mm. SAK tekemä perhevapaamalli osoittaa. Aikansa elänyt järjestelmä on modernisoitava niin, että se edistää naisten korkeampaa työllisyysastetta, työelämän tasa-arvoa sekä vanhemmuuden jakamista”, Sarkomaa sanoo.
 
”Vanhempainvapaiden uudistamisessa kannattaa katsoa Ruotsin mallia, joka on perheiden kannalta hyvin joustava”, sanoo Sarkomaa.
 
Osana uudistusta on katsottava myös koko päivähoidon- ja varhaiskasvatuksen kokonaisuus, mukaan lukien kotihoidontuki. Pidemmän tähtäimen tavoitteeksi on otettava 3-5 -vuotiaille maksuton osapäiväinen pedagoginen varhaiskasvatus. Tämän lisäksi olisi maksullinen päivähoito sitä tarvitseville. Vastaava malli on jo Ruotsissa. 
 
Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
puh. 050 5113033