Siirry sisältöön

Pienten lasten vanhempien työllisyyden edistämiseksi tehtävä päätöksiä puoliväliriihessä

Tiedote 11.2.2017

Julkaisuvapaa heti

Sarkomaa: Pienten lasten vanhempien työllisyyden edistämiseksi tehtävä päätöksiä puoliväliriihessä

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa pitää viisaana, että hallitus tekee huhtikuussa puoliväliriihessään päätöksiä, joilla edistetään pienten lasten vanhempien työllisyyttä. Kokoomus on ollut asiassa aloitteellinen ehdottamalla perhevapaauudistuksen valmistelua ja osapäiväisesti maksutonta varhaiskasvatusta. Kokoomuksen riveistä on vahvasti paalutettu, että puoliväliriihessä on luotava linjat perhevapaajärjestelmän uudistamisesta ja maksuttoman varhaiskasvatuksen edistämisestä.  Sarkomaa toivottaa Keskustan mukaan tähän keskusteluun.

Keskustan kansanedustajat Annika Saarikko ja Olavi Ala-Nissilä esittivät tänään työtulovähennykseen lapsikorotusta, josta heidän mielestä pitäisi päättää hallituksen puoliväliriihessä huhtikuussa. Sarkomaa pitää hyvänä, että Kokoomuksen aloittama keskustelu ja huoli naisten muita alemmasta työllisyysasteesta sekä perhepolitiikan modernisoiti on innoittanut myös Keskustan mukaan keskusteluun omine ehdotuksineen.

”Maamme työllisyysaste paranisi selvästi, mikäli nuorten naisten työllisyys saataisiin nostettua vastaavalle tasolle kuin Ruotsissa. Tähän vaikuttavin keino on perhevapaauudistus. Aikansa eläneen ja perheitä eriarvoisesti kohtelevan perhevapaajärjestelmän uudistaminen helpottaisi monin tavoin kaikkien pienten lasten perheiden arkea.”, Sarkomaa toteaa.

Varhaiskasvatuksen osallistumisasteen lisääminen on tulevaisuusteko. ”Kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa olevat lapset hyötyisivät maksuttomasta varhaiskasvatuksesta eniten, mutta yhteiskunnan rakenteet johtavat siihen, että eniten siitä hyötyvät lapset osallistuvat siihen vähiten. Varhaiskasvatus on tutkitusti vaikuttavin koulutusmuoto, joten meidän tulee kaikin keinoin pyrkiä lisäämään varhaiskasvatukseen osallistumisastetta”, Sarkomaa linjaa.

Hallituksen on puoliväliriihessä arvioitava esille nostetut ehdotukset vaikutuksineen ja tehtävä päätöksiä pienten lasten vanhempien työllisyyden ja perheiden parhaaksi. Erityisen tärkeää on löytää keinoja naisten ja yksinhuoltajien työllisyyden edistämiseksi. Uudistusten tekeminen on sekä lasten että vanhempien etu.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

puh. 050 511 3033