Siirry sisältöön

Sarkomaa: Uudenmaan metropolimaakunnan  erityislaatuisuuden tunnistaminen sote-uudistuksen etenemisen edellytys

Tiedote

8.5.2018

Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtajaksi on valittu kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa.

Neuvottelukunnan edunvalvonta kohdistuu tällä hetkellä erityisesti ajankohtaiseen sote- ja maakuntauudistukseen.

– Uudenmaan metropolimaakunta on 1,7 miljoonan asukkaan alue, jonka erityislaatuisuuden tunnistaminen on uudistuksen etenemisen edellytys, sanoo Sarkomaa.

Uusi puheenjohtaja toivoo, että maan hallitus hyväksyy metropolialueen kuntien yhteisen hakemuksen valinnanvapauspilottiin. Se olisi hänen mukaansa mahdollisuus kehittää sopivia toimintatapoja, hallita uudistuksen alkuvaiheen menoriskejä ja pehmentää muutoksen suuruutta Uudellamaalla.

– Uudistuksen myötä esille on noussut monia kaupunkeihin liittyviä kysymyksiä, joihin maan hallituksen on yhdessä uusmaalaisten kaupunkien kanssa etsittävä kestäviä ratkaisuja, Sarkomaa toteaa.

Siksi hän kirittäisi myös kaupunkien kasvuohjelman sekä laajan kaupunki- ja metropoliselonteon laatimista.

– Avainasia on kuitenkin turvata tulevan maakunnan rahoitus. Tämä tarkoittaa hallitukselle sekä muutoskustannusten että aloitusvuoden 2020 rahoituksen varmistamista erityisesti kasvavalla Uudellamaalla.

Uudenmaan maakuntajohtajan mukaan on hienoa saada joukkoon kokenut ja motivoitunut puheenjohtaja.

–  Muutoksen pyörteissä tarvitaan paitsi vankkaa kokemusta myös lujaa yhteishenkeä, Ossi Savolainen kommentoi.

Sarkomaa seuraa tehtävässä kansanedustajan tehtävät jättänyttä Outi Mäkelää aina vaalikauden 2015–2019 loppuun asti. Kansanedustajien neuvottelukunnan, tutummin KENK:in varapuheenjohtajina toimivat SDP:n Tuula Haatainen ja perussuomalaisten Mika Niikko.

Kansanedustajien neuvottelukunta ajaa maakunnan etua

Kaikki Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireistä valitut kansanedustajat muodostavat yhteisen neuvottelukunnan. Yhteensä edustajia on 57 eli yli neljännes koko eduskunnasta.

Kansanedustajien neuvottelukunta ottaa kokouksissaan kantaa, kuulee asiantuntijoita ja vaikuttaa päätöksentekoon Uudenmaan kannalta tärkeissä asioissa. Sihteerityö tehdään Uudenmaan liitossa.

Neuvottelukunta kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa, ja järjestäytyy vaalikausittain. Puheenjohtajistoon valitaan Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirien kolmen suurimman puolueen edustajat.

Lisätietoja:

Kenkin puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedusta Sari Sarkomaa, puh. 09 432 3033