Siirry sisältöön

Rokotevelvollisuudesta käynnistettävä viipymättä selvitys 

Rokotekattavuuden notkahdukset ja ilmaantuneet tuhkarokkotapaukset ovat hälyttäviä viestejä. Odottelu voi tulla kalliiksi. Kyse on rokottamattoman lapsen hengestä, mutta myös naapurin lapsista sekä koko kansanterveydestä. Kiritän peruspalveluministeri Annika Saarikkoa käynnistämään viipymättä selvityksen toimista, joilla rokotekattavuus voidaan maassamme turvata.

Olen ehdottanut harkittavaksi rokotevelvollisuutta. Rokotevelvollisuus on hyvä olla osa selvitystä. Onhan maassamme jo oppivelvollisuus. Käytännössä on myös neuvolavelvollisuus, koska ilman neuvolakäyntejä ei saa äitiysavustusta eikä äitiysrahaa. Neuvolavelvollisuus on varmasti ollut merkityksellinen neuvolakäyntien kattavuuteen. Oppivelvollisuus on ollut koko väestömme koulutuksen sivistyksen perusta.

Kannustan ministeriä myös vaikuttaviin toimiin, joilla kehitetään neuvolajärjestelmäämme tiiviissä yhteistyössä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Tärkein työ rokotemyöntyvyyden rakentamisessa tehdään ennen lapsen syntymää erityisesti äitiysneuvolassa. Neuvolan on otettava vahvasti mukaan isät ja äidit. On tärkeää, että neuvolamme tukevat perheitä vanhemmuudessa ja lapsen terveyden edistämisessä nykyistä paremmin.

Julkisen vallan on perustuslain mukaan edistettävä väestön terveyttä ja rokotekattavuuden varmistaminen on keskeinen osa tätä tehtävää. Kun MPR-rokotukset aloitettiin vuonna 1982, Suomessa todettiin vuosittain keskimäärin 53 000 tuhkarokko-, 37 000 sikotauti- ja 27 000 vihurirokkotapausta. Nyt nämä taudit ovat miltei tyystin hävinneet, samoin kurkkumätä ja polio.

Riittävän kattava rokottaminen suojelee sairastumiselta heitä, jotka jäävät syystä tai toisesta rokottamatta, ja niitä, joihin rokote ei tehoa täydellisesti. Vuosittain tuhatkunta lasta jää ilman riittävää suojausta. Näin taudille alttiita kertyy lisää vuosittain. Yksikin rokottamaton aiheuttaa vaaran muille. Kun tarpeeksi moni jättää rokotukset ottamatta, laumasuoja murenee ja taudit palaavat.

Suomen lasten terveys on rakennettu kovalla työllä. Se ei ole itsestään selvyys. Myös nykyvanhempien on tehtävä osuutensa. Lasten rokottaminen on vanhempien vastuuta mutta myös lähimmäisen rakkautta.

Sari Sarkomaa

helsinkiläinen kansanedustaja

terveydenhuollon maisteri