Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa: Varhaiskasvatus ja neuvola tukemaan pienten lasten liikunnallista elämäntapaa 

Tiedote 8.12.2018

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa pitää lasten terveyden edistämisen kannalta merkittävänä, että ensi vuoden valtion budjettiin esitetään määrärahaa, jolla aloitetaan pilottihanke liikkuvasta varhaiskasvatuksesta.

”Lasten liikkumattomuus on suurimpia kansanterveysongelmamme ja tikittävä aikapommi. Tutkimukset osoittavat, että useissa päiväkodeissa iso osa päivästä on istumista. Enemmistö suomalaislapsista ei liiku terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittävästi. Tämä uhkaa vakavasti tulevien työikäisten työkykyä ja terveyttä”, Sarkomaa muistuttaa.

Varhaiskasvatus ja neuvola ovat vielä osin käyttämättömiä voimavaroja ja mahdollisuuksia lisätä lasten liikuntaa sekä edistää liikunnallisen elämäntavan muotoutumista.

”Olennaista on kannustaa ja kasvattaa lapsia terveellisiin elämäntapoihin jo pienestä pitäen, sillä liikuntatottumukset opitaan varhain. Tutkimusten mukaan jo kolmen vuoden iässä fyysisen aktiivisuuden määrä ja elämäntapa alkavat muodostua. Liikkumattomuus näyttää valitettavasti olevan erityisen pysyvä elämäntapa. Monipuolinen ja riittävä liikkuminen on perusedellytys lasten kasvulle ja kehitykselle sekä terveydelle ja hyvinvoinnille.”

Sarkomaa haastaa neuvolat nykyistä vaikuttavammin viemään viestiä vanhemmille lasten jokapäiväisen liikunnan välttämättömyydestä. Hän muistuttaa, että myös OECD on aivan oikein huomauttanut Suomea siitä, että terveyserojemme kaventaminen vaatii nykyistä enemmän tehoa terveellisten elintapojen edistämiseen erityisesti lapsilla.

”Vanhemmat ovat ensisijaiset vastuunkantajat lasten liikuntatottumuksien muodostumisessa. Jo äitiysneuvolassa on aloitettava perheen liikunnalliseen elämäntapaan tähtäävä tukeminen ja kannustaminen. Ulkoilu ja liikkuminen ovat vaikuttavaa terveydenedistämistä, mutta myös mitä parhainta yhdessäoloa. Liikunta tarjoaa ilon, leikin ja riemun sekä terveyden lähteen lapsille ja tukee monin tavoin koko perheen arkea ja hyvää elämänlaatua.”

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa, puh: 050 511 3033