Siirry sisältöön

tiedote 14.8.
julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa on huolissaan hallitusohjelmassa sovittua suuremmasta sairausvakuutuskorvauksen (Kela- korvaus) leikkaamisesityksen vaikutuksista jo muutenkin vaikeuksien kanssa kamppailevaan julkiseen perusterveydenhuoltoon. Valtiovarainministeriön uusi esitys puolittaa korvaukset. ”Talouden tasapainottaminen on täysin välttämätöntä mutta ei ollenkaan helppoa. Kela- korvauksen leikkaus ei johda missään nimessä täysimääräisesti julkisen talouden säästöihin, päinvastoin. Kun jo nyt pieni Kela-korvaus laskee entisestään, kasvaa riski, että yhä useampi siirtyy pienempien asiakasmaksujen takia kunnallisen terveydenhoidon piiriin. Silloin kuntien hoitojonot pidentyvät, hoitoon pääsy viivästyy ja työkyvyttömyys- ja sairauspoissaolot lisääntyvät ja terveysmenot kasvavat.”

”Terveyskeskusjonoissa viikkotolkulla odottavat lapsiperheet, eläkeläiset ja työttömät ovat irvikuva tasa-arvoisesta terveyspolitiikasta. On viisasta, että hallitus tekee vielä arvioinnin budjettiesityksen kokonaisvaikutuksista peruspalvelujen saatavuuteen”, Sarkomaa ehdottaa.

"On välttämätöntä, että työn alla olevan sote-uudistuksen tuomia myönteisiä vaikutuksia odotellessa otetaan käyttöön perusterveydenhuoltoa nopeasti kohentavia ja kansalaisten tasa-arvoista hoitoonpääsyä vahvistavia keinoja. Tämä on asia, jota koko hallituksen on syytä budjettiriihessä pohtia. Kansanterveydellisesti ja - taloudellisesti on viisasta pitää koko väestö säännöllisen suun terveydenhuollon samoin kuin muun perusterveydenhuollon piirissä.”

Sarkomaa toteaa, että esitys herättää erityisesti huolen suunterveydenhuollossa, jossa terveyskeskuspalvelut ja Kela-korvattu yksityinen hammashoito muodostavat kiinteän kokonaisuuden. Yksityisen sektorin suunterveydenhuolto tuottaa vuodessa noin kaksi miljoonaa hammaslääkärikäyntiä.

”Kela-korvauksen leikkaaminen saa monet siirtymään terveyskeskusten jonoihin ja pahimmassa tapauksessa jättämään hampaat hoitamatta. Tämä on vakava asia, kun tiedämme hoitamattoman suun olevan tutkitusti iso riski moniin sairauksiin ja heikentävän kroonisten sairauksien, kuten diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien hoitotasapainoa. Hoitamattoman suun lasku lankeaa yhteiskunnan maksettavaksi enemmin tai myöhemmin. Oikea-aikainen hoito, ennaltaehkäisy ja omahoitoon kannustaminen on aina edullisinta”, Sarkomaa muistuttaa.

Kela -korvaus on ollut yhteiskunnalle kustannustehokas tapa tuottaa terveyshyötyjä. Yksityinen terveydenhuolto tuottaa noin neljä miljoonaa lääkärikäyntiä ja kuntien terveyskeskukset noin seitsemän miljoonaa. Kansanedustaja muistuttaa, että yksityisellä puolella on suuri rooli terveydenhuollossa. ”On päivän selvää, että tasavertaisten terveyspalveluiden tuottamiseen tarvitaan myös yksityistä sektoria”, Sarkomaa päättää.

lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

tiedote 12.8.
julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa peräänkuuluttaa suojateillä kaahaaville autoilijoille kovempia seuraamuksia. ”Liian usein liikenteessä näkee vähältä piti –tilanteita, joissa autoilija ei pysähdy suojatien edessä. Käsittämättömän usein autoilijat painavat kaasua vaikka viereisellä kaistalla on toinen auto pysähtynyt päästämään suojatielle astuneen jalankulkijan tien yli. Kertakin on liikaa. Asennekasvatusta tarvitaan mutta se ei yksin riitä. Suojatietörttöilystä tulee saada kovempia rangaistuksia”, Sarkomaa linjaa.

Kansanedustaja on useaan otteeseen vaatinut päiväsakkojen määrän nostamista. Rangaistusasteikosta voisi soveltaa tiukempaa päätä, käytössä on usein asteikon alapää. ”Tervetullutta oli, että hallitusneuvotteluissa sovittiin rike- ja päiväsakkojen suuruuden nostamisesta. Myös tieliikennelain kokonaisuudistus on saatu käyntiin ja sen yhteydessä seuraamusjärjestelmää pohtiva työryhmä saanee työnsä valmiiksi syksyllä. Hallituksen esitykset on tuotava eduskuntaan mahdollisimman pian.”

Sarkomaa muistuttaa, että peräti kolmannes kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtuu nimenomaan suojatiellä ja peräänkuuluttaa myös tiukempaa valvontaa suojateille sekä ajonopeuksien tarkastelua varsinkin taajama-alueilla.

”Liikenneturvallisuus rakennetaan yhdessä. Erityisen tärkeää tämä on muistaa nyt, kun kymmenet tuhannet pienet koululaiset ovat liikenteessä. Koulujen ja kodin liikennekasvatuksella on tärkeä rooli pienten koululaisten turvallisessa arjessa. Liikennesäännöt ja koulureitti on hyvä vanhempien käydä läpi lapsen kanssa läpi hyvissä ajoin ennen koulun alkamista. Hyvä ja tehokas keino edistää koulumatkojen turvallisuutta on tehdä koulumatkalle vaaranpaikkakartoitus. Sen avulla paikallistetaan oppilaiden koulutien vaaralliset ja hankalat paikat. Tätä työtä on hyvä tehdä kodin ja koulun yhteistyössä”, Sarkomaa muistuttaa.

Liikenneturvan tekemän kyselytutkimuksen mukaan puolet jalankulkijoista koki autojen pysähtyvän vain harvoin, kun jalankulkija oli aikeissa ylittää suojatien. Alakoululaisten ohella riskiryhmään kuuluvat iäkkäämmät henkilöt.

”Uusia ja tehokkaita toimia turvallisuuden parantamiseksi suojateillä on tehtävä, jotta suojatiet olisivat nimensä veroisia. Turvalliseen liikenteeseen ei ole yhtä niksiä, mutta perusta on meidän jokaisen asenteissa. Lapsille tärkeintä on kotoa ja aikuisilta saatu esimerkki. Liikenneturvallisuus syntyy omalla liikennekäyttäytymisellä ja yhteistyöllä”, kansanedustaja toteaa.

lisätietoja:
Sari Sarkomaa
0505113033

 

 

tiedote 5.8.
julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa pitää tärkeänä, että hallitusohjelmaan kirjattu palvelusetelikokeilu saadaan ripeästi käyntiin. Kansanedustaja esittää myös, että Sipilän hallitus asettaa tavoitteeksi palveluseteleiden käytön kasvattamisen kattamaan maanlaajuisesti 5%:a sote-palveluiden kokonaisuudesta.

”Palvelusetelikokeilun tavoitteena on saada vielä puuttuvia kokemuksia palvelusetelin laajemmasta käytöstä ja mahdollisista lainsäädännön muutostarpeista. Kokeilulle tulee asettaa tavoitteiksi tasa-arvoinen ja oikea-aikainen pääsy sote-palveluihin kansalaisten valinnanmahdollisuuksia lisäämällä.”

Sarkomaan mielestä Suomessa tarvitaan kiireellisesti keinoja, joilla vahvistetaan perusterveydenhuoltoa. ”Terveyskeskukseen on päästävä ajoissa ilman kohtuuttomia jonoja. Hoitojonot, potilaiden pallottelu ja kasvavat terveyserot tulevat kalliiksi niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin. Siihen meillä ei ole varaa.
Palvelusetelin käyttöä on syytä vahvistaa yhtä lailla suun terveydenhuollossa sekä vanhuspalveluissa."
”Hallituksen sopima palvelusetelikokeilu voitaisiin toteuttaa vapaaehtoisina, alueellisina kokeiluina ja siihen voitaisiin kannustaa osallistujia tarjoamalla kokeilun edellyttämät resurssit”, Sarkomaa ehdottaa.

”Palvelusetelin laajempi käyttö on avain sote-palveluiden oikea aikaiseen ja tasa-arvoiseen saatavuuteen, asiakaslähtöisyyden parantamiseen ja valinnanvapauden lisäämiseen, jota kohti pääministeri Sipilän hallitusohjelma tähtää. Palveluiden kustannustehokkuuden ja laadun parantamiseksi on tärkeää viestittää, että tarkoitus ei ole betonoida nykyisiä tuotantotapoja, vaan määrätietoisesti kannustaa etsimään uusia tapoja tuottaa palveluita niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Samalla annetaan vahva viesti sote-alan pk-yrityksille, että ilman niitä Suomi ei pärjää”, Sarkomaa toteaa.

Kansanedustajan mukaan hallituksen on viisasta katsoa keinoja, joilla valtakunnallisesti voidaan kannustaa kuntia ja kuntayhtymiä käyttämään palveluseteliä ja saavuttamaan maanlaajuisesti tavoite palveluseteleiden käytön kasvattamisesta. ”Yksi keino on rakentaa ripeästi palvelusetelin valtakunnallista tietoinfraa.”

Nykyisin palvelusetelin käyttö on vähäistä. Suuressa osassa kunnista palvelusetelijärjestelmä ei ole ollenkaan käytössä. Johtava palvelusetelin käyttäjä on Jyväskylä, siellä palveluseteleiden käytön volyymi on n. 2% sote-palveluiden kokonaisuudesta. ”Jyväskylän kokemukset ovat olleet innostavia. Palvelusetelijärjestelmien hyödyntämisellä on saavutettu tuloksia, joita sote-uudistuksella tavoitellaan: palveluiden saatavuuden ja kansalaisten valinnanmahdollisuuksien parantumista ja kustannusten hillitsemistä.”

 
Lisätietoja: Sari Sarkomaa 050 511 3033

 

 

tiedote 24.7.
julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa kirittää hallitusta tuomaan eduskuntaan pikaisesti esityksiä, joilla puretaan alkoholilainsäädännön turhia normeja. "Sääntelyn keventäminen on keskeinen keino vahvistaa työllisyyttä ja yrittäjyyttä. Ahtaalleajetulla matkailu- ja ravintola-alalla työsarkaa norminpurussa riittää, kun tavoitteena on luoda uutta kasvua ja työpaikkoja Suomeen. Meillä ei ole varaa ylläpitää turhia pykäliä, joilla ei juurikaan ole merkitystä alkoholin kulutukseen ja jotka vain jarruttavat työpaikkojen syntyä ja hankaloittavat suomalaisten arkea", kansanedustaja alleviivaa.

"Viime kaudella kesken jäänyttä alkoholilain kokonaisuudistusta tulee jatkaa ripeästi normitalkoiden hengessä. Alkoholilain kokonaisuudistuksen valmistelun yhteydessä sosiaali- ja terveysministeriö valmisteli listan pykälistä, joilla ei juurikaan ole merkitystä alkoholin kulutukseen tai sen aiheuttamiin haittoihin. Norminpurkutalkoot voidaan aloittaa näistä pykälistä”, kansanedustaja toteaa.

Kansanedustajan mukaan perattavaa on mm. asetuksessa, joka rajoittaa juomien anniskelumyyntiä niiden valmistustavan perusteella. ”Tänäkin kesänä on kuultu alan toimijalle yllätyksenä tulleesta rajoituksesta johtuen juoman valmistustavasta tislaamalla. Ei ole tarkoituksenmukaista, että 6% vahvuiseen juomasekoitukseen sovelletaan samoja anniskelumyyntiä koskevia säännöksiä kuin vaikkapa viskiin, konjakkiin ja vodkaan”, Sarkomaa toteaa. Kansanedustaja viittaa tällä viikolla julkisuudessa olleeseen Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan uuteen lonkerojuomaan, jota yrityksen yllätykseksi saa myydä ravintoloissa ainoastaan 8 senttilitran annoskoossa, sillä kyseessä ei ole käymisteitse valmistettu juoma.

Sarkomaa keventäisi lainsäädäntöä myös ravintoloiden anniskelualueiden tiukkojen rajojen suhteen. Nykykäytäntö on aiheuttanut hämmennystä esimerkiksi Helsingin Hietalahden kauppahallissa, jossa eri ravintoloista alkoholia ja ruokaa tilaavat eivät voi istua samoissa pöydissä. Lisäksi kansanedustaja uudistaisi lainsäädännön vaatimukset anniskelupaikan vastaavan hoitajan kelpoisuudesta, kuten työkokemuksen määrästä. Sarkomaa myös sallisi pienpanimoille suoramyyntioikeuden ilman elintarvikekylkiäisiä. Tällä hetkellä alle 4,7 %til. alkoholia sisältävien juomien suoramyynti pienpanimoista on mahdollista ainoastaan perustamalla panimon yhteyteen elintarvikekioski.

”Norminpurku on keskeinen pääministeri Sipilän hallituksen tavoite ja työhön on ryhdyttävä viipymättä kaikilla hallinnonaloilla. Kasvavien työttömyyslukujen on kiritettävä hallitusta priorisoimaan esityksiä, joilla yrittäjyyttä ja työpaikkojen syntyä voidaan helpottaa”, Sarkomaa päättää.

Lisätiedot:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

Tiedote 15.7.2015

julkaisuvapaa heti

 
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa pitää Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n tuoreita vaateita lukion uudistamisesta oikeaan osuvina ja kannustaa hallitusta kiireesti ottamaan ehdotuksista kopin.
"Lukioiden ja yliopistojen yhteistyössä on käyttämättömiä mahdollisuuksia. Sujuvat väylät suorittaa yliopisto-opintoja lukioaikana on viisas keino nostaa osaamistasoa mutta myös nopeuttaa opintoja. Hallituksen on syytä kannustaa yliopistoja ja lukioita moninaiseen yhteistyöhön. Hallituksen lupaamista osaamisen kärkihankerahoista voisi lohkaista porkkanarahan lukioiden kehittämiseen ja parhaiden yhteistyömallien etsimiseen. Laadukas lukio ja yhteistyö on asia, joka vauhdittaisi myös yliopistojen toimintaa sekä uudistumista. Selvää on, että Suomen nousun avaimet löytyvät korkeasta osaamisesta ja siihen on myös osattava panostaa", sanoo Sarkomaa.

 
Kokoomusedustajan mielestä OAJ:n ehdotus yliopistojen omista tiede- tai taidelukioista on syytä myös ottaa vakavasti työlistalle. Erityisen tarpeen on suoremmat polut lukiosta korkeakouluihin välivuosien vähentämiseksi ja opintojen sujuvoittamiseksi. Sarkomaa muistuttaa, että Suomen koko koulutusjärjestelmä tarvitsee uusia tekemisen muotoja, jotta tavoite osaamisen nostamisesta suurten leikkauksien aikana onnistuu. Sarkomaa on täysin samaa mieltä OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen kanssa siitä, että maamme osaamisen vahvistamisessa on koulutusjärjestelmässä nykyistä vahvemmin tarjottava mielekkäitä mahdollisuuksia myös huippulahjakkuuksille ja niille, joilla on jo varhain selkeä mielenkiinnon kohde, kuten esimerkiksi matematiikka tai musiikki.

 
Sarkomaa pitää vakavana tosiasiana, että lukion kunnollinen uudistaminen on jäänyt tekemättä. Lukion tuntijaon ja opetussuunnitelman uudistaminen jäivät enemmän kosmeettiseksi toimenpiteeksi. Sarkomaan mielestä demariopetusministereiden hellimät haaveet oppivelvollisuuden venyttämisestä, nuorisokoulusta ja lukion sekä ammatillisen koulutuksen yhteennivomisesta on nyt viimeistään heitettävä romukoppaan lopullisesti. "Ne tavoitteet jarruttivat pahasti koko toisen asteen kehittämistä ja osaamistason nostamista. Nyt on aika ottaa kunnon loikka lukion kehittämisessä niin, että lukion rooli korkea-asteen pohjaopintoina kirkastuu", päättää Sarkomaa.

 

 
Lisätietoja:

Sari Sarkomaa 050 511 3033

Eduskunta valitsi 9.6.2015 Kansaneläkelaitokseen uudet valtuutetut. Valtuutettujen kausi vastaa eduskunnan vaalikautta.

Uudet valtuutetut käynnistivät työskentelynsä järjestäytymiskokouksessa 29.6.

Kela toimii eduskunnan valvonnan alaisena, joten Kelan toimielimenä valtuutetut valvovat Kelan hallintoa ja toimintaa, vahvistavat Kelan hallituksen esityksestä laitoksen tilinpäätöksen perusteet ja tilinpäätöksen sekä myöntävät vastuuvapauden hallitukselle. Valtuutetut antavat lisäksi vuosittain eduskunnalle kertomuksen omasta toiminnastaan.

Valtuutetut valitsivat puheenjohtajakseen kansanedustaja Sari Sarkomaan, varapuheenjohtajakseen kansanedustaja Niilo Keräsen ja sihteerikseen Kelasta johtava lakimies Tuula Kähkösen.

 
Kelan uudet valtuutetut ja varavaltuutetut ovat:

Sari Sarkomaa, kok.
varavaltuutettu Eero Lehti, kok.

Outi Alanko-Kahiluoto, vihr.
varavaltuutettu Ozan Yanar, vihr.

Ritva Elomaa, ps.
varavaltuutettu Mika Niikko, ps

Hannakaisa Heikkinen, kesk.
varavaltuutettu Antti Kurvinen, kesk.

Niilo Keränen, kesk.
varavaltuutettu Antti Rantakangas, kesk.

Anneli Kiljunen, sd.
varavaltuutettu Ilmari Nurminen, sd.

Jaana Laitinen-Pesola, kok.
varavaltuutettu Sari Raassina, kok.

Anne Louhelainen, ps.
varavaltuutettu Jani Mäkelä, ps.

Leena Meri, ps.
varavaltuutettu Vesa-Matti Saarakkala, ps.

Kristiina Salonen, sd.
varavaltuutettu Satu Taavitsainen, sd.

Eero Suutari, kok.
varavaltuutettu Mari-Leena Talvitie, kok.

Martti Talja, kesk.
varavaltuutettu Elsi Katainen, kesk.

 
Lisätietoja medialle:
valtuutettujen puheenjohtaja Sari Sarkomaa, puh. 050 5113033, sp. sari.sarkomaa (at) eduskunta.fi

Tuula Kähkönen, valtuutettujen sihteeri, Kela, puh. 020 634 11, sp. tuula.kahkonen (at) kela.fi]

tiedote 30.6.
julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa on huolissaan mittavien ongelmien kanssa alusta asti kompuroineen ja vanuneen aiemmin Lääkelaitoksen nykyisin Fimean alueellistamisen vaikutuksista lääketurvallisuuteen ja laitoksen toimintaan. ”Tosiasiat on vihdoin tunnustettava. Alueellistaminen ei voi olla itsetarkoitus”, kansanedustaja toteaa.

Sarkomaa ei ole alun perinkään pitänyt Fimean alueellistamista viisaana. Olennaista on kansanedustajan mukaan saada vihdoin päätökseen prosessi, joka ei ole ollut eduksi kenellekään.

Pari viikkoa sitten julkaistussa raportissa (STM 020/2015; Kinnunen & Malmi) Fimean alueellistamistavoitteiden toteutumisesta todetaan, että alueellistaminen ei ole edennyt suunnitelmien mukaan eikä alueellistamispäätöksen toimeenpanon aikataulu nykyisellä keinovalikoimalla ole mahdollista. Sarkomaa pitää hyvänä, että ministeri Hanna Mäntylä (PS.) on luvannut tehdä vielä lisäselvityksen juuri ilmestyneen raportin täydentämiseksi, ennen kuin tekee asiassa johtopäätöksiä. Sarkomaan mukaan tämän jälkeen asiassa on tehtävä lopullinen ratkaisu.

”On syytä selvittää tuoreesta raportista puuttunut asia, miten organisoituna Fimea toimisi tehtäviensä kannalta tarkoituksenmukaisemmin, laadukkaimmin sekä kustannustehokkaimmin. Selvityksen toimeksiantoon ja keinovalikkoon on syytä ottaa vaihtoehdoksi myös alueellistamispäätöksen peruminen”, kansanedustaja linjaa.

”Suomalaisten lääketurvallisuuden ja alan korkeatasoisen osaamisen kannalta olennaisten toimintojen vaarantaminen tai heikentäminen on kestämätöntä. Lääkeala Suomessa pitäisi olla päinvastoin strateginen painopiste ja uuden kasvun sekä työpaikkojen lähde. Siksi on tärkeää, että täydentävässä selvityksessä kartoitetaan sidosryhmien, kuten lääketeollisuuden tutkimus- sekä muiden alan toimijoiden näkemykset siitä, mitä he edellyttävät Fimealta, jotta viime vuonna hyväksytty terveysalan kasvustrategia saadaan oikeasti vauhtiin”, Sarkomaa sanoo.

Kansanedustaja muistuttaa, että miljardiluokan leikkauksien keskellä on ministerin lupaamassa täydentävässä selvityksessä on ehdottomasti läpivalaistava myös Fimean alueellistamisprosessista aiheutuneet lisäkustannukset valtiolle ja muille toimijoille.

Sarkomaa on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen Fimean alueellistamisesta ministerin vastattavaksi.

 
Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

tiedote 23.6.

julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa kirittää laajentamaan kotitalousvähennyksen koskemaan lääkinnällistä kuntoutusta, jota tuottavat fysioterapia- ja toimintaterapiayritykset sekä ammatinharjoittajayrittäjät. ”Ei ole mitään järkevää perustelua, miksi esimerkiksi siivous ja omasta kodista huolehtiminen ovat kotitalousvähennyksen piirissä, mutta ei omasta kunnosta huolehtiminen”, Sarkomaa toteaa.

Hallitusohjelmaan kirjattiin kotitalousvähennyksen korvausprosentin korotus ja vanhusten hoitopalvelujen ottaminen soveltuvin osin kotitalousvähennyksen piiriin. Sarkomaa ehdottaa, että osana tätä uudistusta myös lääkinnällinen kuntoutus lisätään kotitalousvähennyksen piiriin. ”Ikääntyvälle väestöllemme on luotava lisäkannusteita ja -mahdollisuuksia fyysisen kunnon ylläpitämiseen niin, että toimintakyky pysyy yllä ja kotona voi asua mahdollisimman pitkään”, Sarkomaa linjaa.

Kotitalousvähennyksen laajentaminen on kansanedustajan aiemmin ehdottama täsmätoimi, jolla tuetaan pääministeri Sipilän hallitusohjelman tavoitteita terveyden ja liikunnan edistämisestä, ihmisten vastuusta omasta terveydentilasta sekä valinnanmahdollisuuksien lisäämisestä. Myös tavoite ikääntyneiden ja huonokuntoisten kotona selviytymisen tukemisesta sekä kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus on kirjattu hallituksen ohjelmaan.

Sarkomaa toteaa, että usein ikääntyneet käyvät terveyskeskuslääkärillä vain hakemassa lähetteen fysioterapiaan.
”Kotitalousvähennykseltä ei edellytetä sairautta eikä lääkärissä käyntiä. Kotitalousvähennys kannustaa ennalta ehkäisevään kuntoutukseen, joka on aina tuloksellisintakin. Liikunta ja kuntoutus ovat parasta terveyttä edistävää lääkettä”, kansanedustaja muistuttaa.

Hallituksen veropolitiikka tähtää kasvun, yrittäjyyden ja työllisyyden vahvistamiseen. Sarkomaa alleviivaa, että kuntoutuksen lisäämisellä kotitalousvähennyksen piiriin luodaan paitsi uusia työpaikkoja ja kitketään harmaata taloutta, edistetään väestön toimintakykyä ja erityisesti ikäihmisten elämänlaatua. Kotitalousvähennyksen voisivat tehdä myös ikääntyneen aikuiset lapset, jos nämä ostavat kuntoutuskäyntejä vanhemmilleen.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

tiedote 7.5.
julkaisuvapaa heti

 
Kokoomuksen kansanedustaja ja Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa pitää välttämättömänä, että pian alkavissa hallitusneuvotteluissa keskeinen strateginen painopiste on koulutuksen, osaamisen ja sivistyksen vahvistamisessa. Rajut leikkaukset on jo koulutuksesta tehty. Nyt on viisasta tehdä selkeä tiekartta, jossa pitkäjänteisesti kehitetään koulutusta ja modernisoidaan oppimisympäristöjä.

Sarkomaa pitää välttämättömänä panostamista kansalliseen opettajankoulutuksen kehittämisohjelmaan ja opettajien suunnitelmalliseen osaamista ylläpitävään täydennyskoulutukseen. Digiloikka ei kouluissa tapahdu, mikäli opettajien oma osaaminen ei ole kunnossa.

Kansanedustaja painottaa erityisesti tarvetta päivittää opettajien tieto- ja viestintäteknologian opetustaitoja. Digitalisaation kehittymisen myötä on joka koulussa ja luokassa sekä mieluusti myös varhaiskasvatuksessa näyttävä yhä vahvemmin uudet oppimisratkaisut ja –ympäristöt sekä tietoyhteiskunnan edellyttämät toimintakulttuurin muutokset.

Uudet opetussuunnitelman perusteet ovat Sarkomaan mielestä hyvä askel perusopetuksen kehittämisessä mutta eivät yksin riitä. Rinnalle tarvitaan opettajien osaamisen uudistamista. Sarkomaa muistuttaa, että lukion opetussuunnitelmia uudistetaan ja sähköiset yo-kirjoitukset tulevat jo ensi vuonna, joten osaamista tarvitaan tässä ja nyt.

”Maailman parhaita opettajia ei voida pitää itsestäänselvyytenä vaan opettajankoulutusta on jatkuvasti kehitettävä. Nyt on oikea aika ottaa siinä ratkaiseva askel. Mikä olisikaan Suomen kannalta viisaampaa kuin huolehtia opettajiemme osaamisesta?”, Sarkomaa kysyy.

Kansanedustaja muistuttaa uutta eduskuntaa perusopetuksen tuntijakopäätöksen yhteydessä tehdystä kolmen vuosiviikkotunnin lisäyspäätöksestä valinnaisiin aineisiin. Tuntilisäyksen edellyttämä asetusmuutos jäi edelliseltä opetusministeriltä tekemättä. Seuraavan hallituksen on viimeisteltävä perusopetuksen tuntijako ja se on huomioitava myös tulevassa kehyspäätöksessä. Viivyttely asiassa vaarantaa koulutuksen kehittämisen ja tasa-arvon. Kunnissa odotetaan malttamattomina tietoa tuntijaon lopullisesta muodosta.

 
lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

tiedote 30.4.
julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa pitää välttämättömänä, että uusi hallitus ottaa agendalleen työnantajalle aiheutuvien vanhemmuuden kustannusten korvaamisen: ”Työnantajalle maksettava kertakorvaus vanhemmuuden kuluista aiheutuviin menoihin on oikea askel tasa-arvoisemman työelämän ja yrittäjyyden esteiden purkamisen tiellä.”

”On hienoa, että puheenjohtajat Sipilä ja Stubb ovat näyttäneet vihreää valoa työnantajalle maksettavalle ns. kertakorvaukselle, jolla korvattaisiin vaikeasti laskettavia vanhemmuuden kustannuksia, kuten sijaisten rekrytointi ja perehdyttäminen. Näitä kustannuksia on mahdoton määritellä tarkasti ja ne vaihtelevat tapauskohtaisesti. Siksi kertakorvaus on hyvä ratkaisu vuosikymmenet keskustelussa olevan mittavan yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseen”, Sarkomaa toteaa ja muistuttaa, että kyse ei ole uudesta menoerästä vaan kustannuksesta, joiden päämaksajina ovat nyt äitien työnantajat.

”Nuorten naisten vaikeus päästä pysyvään työsuhteeseen kielii siitä, että ongelma on todellinen ja vakava. Ei ole tätä vuosisataa, että ylläpidämme järjestelmiä, jotka suosivat miesten palkkaamista. Niin kauan kuin naisista aiheutuu enemmän kustannuksia työnantajalle kuin miehistä, jatkuu naisten syrjintä työmarkkinoilla. Hyvä on myös sanoa ääneen se, että pelkästään isävapaita kehittämällä ei poisteta äitiriski-ongelmaa”, kansanedustaja linjaa.

Kertakorvauksen lisäksi kansanedustaja loisi tavan tasata muut kustannukset, kuten äitiysloman ajalta täyden palkan aiheuttamat kustannukset sekä äitiys- ja vanhempainvapaan aikana kertyneen lomaoikeuden tuomat kustannukset, joita ei vielä korvata. Nämä kustannukset ovat työnantajalle sitä suurempia, mitä parempi palkka äitiyslomalle jääneelle työntekijällä on. Sarkomaa on ehdottanut vanhempainvakuutusta vanhempainvapaista aiheutuvien kustannusten aiheuttaman ongelman ratkaisuun.

”Mallia asiaan hyvä käydä katsomassa Ruotsista, jossa ongelma on jo aikaa sitten hoidettu. Seuraavan hallituksen on otettava asia vihdoin tosissaan ja aloitettava vanhemmuuden vakuutusmallin valmistelu. Pidän välttämättömänä, että tuleva hallitus on aloitteellinen ja kannustaa työmarkkinajärjestöjä ottamaan vanhempainvakuutusmallin agendalleen. On vaikea löytää yhtään syytä, miksi työmarkkinakeskusjärjestöt eivät näin keskeisesti jäseniensä työmarkkina-asemaan vaikuttavaan asiaan tarttuisi”, Sarkomaa sanoo.

”Meillä ei ole varaa ylläpitää yrittäjyyden jarruja. Vanhemmuuden kustannukset syövät kovalla tavalla naisia palkkaavien ja naisvaltaisten alojen, kuten palvelu-, hoiva- ja hoitoalan yritysten kannattavuutta sekä kasvu- ja työllistämismahdollisuuksia. Tarvitsemme kipeästi joka yrityksen ja työpaikan”, Sarkomaa päättää.

lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033