Siirry sisältöön

Kirjoitan kuukausittain kirjeen ajankohtaisista asioista.

Saat kuukausikirjeen täyttämällä lomakkeen tai ottamalla minuun yhteyttä. Ohessa näet viimeisimmän kuukausikirjeeni aiheet.

Hyvä vastaanottaja,

Vaalikausi lähenee loppuaan, mutta eduskuntatyössä on vielä paljon tehtävää jäljellä. Eduskunta jää vaalitauolle vasta maaliskuun puolessa välissä. Puolueet ovat julkistaneet kukin vuorollaan talouslinjojaan. Keskusta ja SDP julkistivat talouslinjansa viime viikolla. Kokoomus on kolmesta suuresta ainoa puolue, joka lupaa parantaa palkansaajien ja eläkeläisten ostovoimaa ensi vaalikaudella. Kokoomus on ainoa puolue, joka parantaisi yrittäjien kannustimia. Meidän veromallimme on ainoa, joka tarjoaa keinot työllisyyden ja uuden kasvun luomiseen.

Keskituloiset ovat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamisen selkäranka. Tavallisen palkansaajan työn tekemisen kannattaminen on elintärkeä kysymys, eikä keskituloisten palkansaajien eikä eläkeläisten kovia veronkiristyksiä pidä missään nimessä hyväksyä.

Tässä kirjeessäni käsittelen seuraavia asioita:

1. Keskusta käänsi selkänsä kaupunkilaisille
2. Kokoomus ei kannata tasaveroa
3. Viisas työnantaja tekee hyvästä työelämästä ja perheystävällisyydestä kilpailuvaltin 
4. Valtuustoterveiset - Helsinkiin tarvitaan lisää päiväkotipaikkoja!
5. Vaalitalkooterveiset - Vielä kerran kirpputorille lauantaina 12.3! 

6. Tervetuloa tapaamaan - ota ystäväsi mukaan!
- Vierivät kivet eivät sammaloidu - hyvinvointia liikunnasta kaikenikäisille! Ma 28.2 klo 14, Kansalaisinfossa, Arkadiankatu 3.
- Päivähoito ja perheiden hyvä arki -keskustelutilaisuus pe 4.3 klo 16 Kansalaisinfossa
- Munkinseudun Kokoomuksen laskiaistapahtuma Seurasaaressa su 6.3. klo 12
- Kokoomuksen Toivo-risteily 12.–13.3.2011
 
7. Käy kurkkaamassa Kauppalehden blogiani http://kokoomus.blogit.kauppalehti.fi/ ja kommentoi!

 

Kirjoitan kuukausittain kirjeen ajankohtaisista asioista.

Saat kuukausikirjeen täyttämällä lomakkeen tai ottamalla minuun yhteyttä. Ohessa näet viimeisimmän kuukausikirjeeni aiheet.

Hyvä vastaanottaja, 

Vuosi on vaihtunut ja eduskuntatyö on täydessä vauhdissa. Eduskunnan käsittelyssä on paljon lakiesityksiä, mikä on hyvä merkki siitä, että hallitus ja eduskunta tekevät täydellä teholla työtä eivätkä lepää laakereillaan vaalien lähestyessä. Parasta vaalityötä on hyvin tehty työ eduskunnassa.

Iso työponnistus on ollut Kokoomuksen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamistyöryhmän työ joka on saatettu päätökseen. Työryhmä julkaisi viime viikonloppuna loppuraporttinsa, joka löytyy internetistä, osoitteesta http://www.kokoomus.fi/ajankohtaista/?x17780=3610270. Työryhmän puheenjohtajana toimi puheenjohtaja Jyrki Katainen ja minä toimin varapuheenjohtajana.

Raportti sisältää Kokoomuksen linjaukset hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi ja se sisältää myös pitkään odotetut Kokoomuksen verolinjaukset. Tuoreen esityksemme pääviesti on, että haluamme jatkaa ekologista verouudistusta, jossa työn tekemiseen ja työllistämiseen liittyvää verotusta pyritään keventämään ja korotuspaineita siirretään ympäristö-, kulutus- ja haittaverotukseen. Pienyrittäjille elintärkeää listaamattomien yritysten osinkoverotusta ei ole tarkoitus kiristää. Yrittäjyyden kannustimien pitää olla sellaisia, että ne kannustavat ja palkitsevat kaiken kokoisia yrityksiä. Esitys eroaa monessa Hetemäen työryhmän kannoista. Emme hyväksy Hetemäen esittämiä veronkiristyksiä eläkkeensaajille. Emmekä myöskään allekirjoita mittavia pakkokorotuksia kiinteistöveroon. Tavallisella helsinkiläisellä pitää olla mahdollisuus asua ja elää kotikaupungissaan. 

Tässä kirjeessäni käsittelen seuraavia asioita: 

1. Terveisiä tilaisuuksista
- Vierailu Kontulan vanhustenkeskuksessa
- Kiitos Tammikahveista ja lahjoituksista kirpputorimyyntiin�
2. Opettajalla oltava aikaa oppilaalle - ryhmäkoot pienenevät!
3. Lumi- ja sanasotaa
4. Kokoomuksen palkansaajavaltuuskunta aloittaa keskustelun hyvästä työelämästä