Siirry sisältöön

Outi Mäkelä ja Sari Sarkomaa vetoavat kehysriiheen: Normeja purettava ja palveluntuottajien valvonta yhteismitallistettava

Tiedote 9.2.
Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustajat Outi Mäkelä ja Sari Sarkomaa vaativat, että Suomen taloudellisessa tilanteessa on priorisoitava ihmisten palvelut ja niiden laatu byrokratian vaalimisen sijaan. On kiinnitettä esimerkiksi huomiota siihen, miten normeja tulkitaan lupaviranomaisten ja virkamiesten taholta.

”Normien purkua ei tule pelätä”, Mäkelä ja Sarkomaa toteavat.

”On tilanteita, joissa yksityisiä toimijoita ohjaavat eri normit kuin julkisia. Lisäksi on tilanteita, joissa normien noudattaminen on hankaloittanut arjen sujumista ja lisännyt kustannuksia hyvää tarkoittavan ajatuksen sijaan.”

Sarkomaa ja Mäkelä pitävät ongelmallisena nykytilannetta, jossa julkiset ja yksityiset toimijat ovat valvonnan suhteen eriarvoisessa asemassa. Esimerkiksi yksityisen ikäihmisten hoitokodin perustaminen vaatii erikseen luvan aluehallintoviranomaisilta, kun taas kunnallista toimijaa ei sido vastaava lupamenettely.

”Kunnista on kiirinyt esimerkkejä, joissa hoitokodin siirryttyä yksityisomistukseen toimilupaa ei olekaan enää irronnut, vaikka kunnallinen toimija olisi käytännössä voinut jatkaa samoissa tiloissa. Lainsäädännölliset ja valvonnalliset toimintaedellytykset pitäisi olla samanlaiset niin julkisella kuin yksityiselläkin toimijalla” toteavat kokoomusedustajat ja kirittävät hallitusta yhtenäistämään palveluntuottajien valvontaa koskevan lainsäädännön.

”Yhteiskunnan toimintaa ohjataan erilaisin laein ja normein. Turvallisuutta, toimivuutta ja laatua on lisätty normeja lisäämällä, mutta liika on liikaa tässäkin asiassa. Käytännössä on osoittautunut, että esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoitoalalla normitus on joiltain osin kääntynyt itseään vastaan.” edustajat jatkavat.

”Olin päivän hoivakodissa vapaaehtoistyössä ja ihmisiä vessaan saattaessani huomasin, miten normi oli esimerkiksi siinä tilanteessa kääntynyt itseään vastaan. Aiemmin huonosti liikkuva potilas pääsi istualleen lavuaariin kiinnitettyyn kaiteeseen nojautuen, mutta nyt vessan suuri koko oli johtanut siihen, että lavuaari oli pitkällä ja istumaan asettamisen tarvittiin kaksi auttajaa." Sarkomaa kertoo.

"On käsittämätöntä, miten suureen painoarvoon on nostettu esimerkiksi se, että jokaisessa uudessa rakennettavassa potilashuoneessa on tismalleen määrätyt neliömäärät täyttävät saniteettitilat", Mäkelä harmittelee.

Edustajat vetoavat kehysriiheen ja ministereihin, jotta kipukohdat saadaan esiin ja sellaisista vaateista päästään eroon, jotka haittaavat enemmän kuin hyödyttävät. Nyt on aika siirtyä konkretiaan.

Lisätietoja:

Outi Mäkelä
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Kansanedustaja
outi.makela@eduskunta.fi
050 512 2877

Sari Sarkomaa
Kansanedustaja
sari.sarkomaa@eduskunta.fi
050 511 3033