Siirry sisältöön

Tammikuun kuukausikirje

Arvoisa vastaanottaja,

Vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle. Tammikuun istuntotaukoon sisältyi lukuisia vierailuja, tapaamisia ja istuntokauden asioita valmistelevia kokouksia. Pohjatyöt on tehty perusteellisesti. Alkaneista pitkistä valtiopäivistä tulee monin tavoin vaativat.

Istuntotyö lähti juhlallisesti liikkeelle perinteisillä valtiopäivien avajaisilla. Arvostettu tasavallan presidenttimme Sauli Niinistö piti odotetusti oikeaan osuvan avajaispuheen, jossa hän otti kantaa myös velkaantumiseen.

– Suomessa on syytä tarkoin varjella, että yhteiskunnallinen vakaus säilyy. Nyt vallinnee suuri yhteisymmärrys siitä, ettei Suomikaan voi jättäytyä velkaantumisen varaan. Tällä hallituksella ja eduskunnalla onkin edessään vaikea urakka. Julkisen sektorin tasapainottaminen niin, että perusluottamus talouteen ja tulevaisuuteen säilyy, on vaativa tehtävä. Olen täysin samaa mieltä presidenttimme kanssa.

Talous sävyttää vahvasti eduskuntatyötä. Maalikuun kehysriiheen, jossa tehdään seuraavat isot talousratkaisut, valmistaudutaan eduskuntaryhmämme voimin. Tavoitteemme on tehdä hallituksen päätöksenteon taustaksi kokoomuksen näkemys. Valtiovarainvaliokunnan jäsenenä olen tässä työssä tiiviisti mukana. Kaikki ajatukset ja esitykset ovat tervetulleita. Kaikkein tärkeintä on löytää keinot, joilla saamme orastavan kasvun vauhtiin, uutta työtä sekä yrittäjyyttä.

Toukokuussa käytävät EU-vaalit tuovat myös eduskunnan kevään politiikkaan oman lisänsä. Meidän kokoomuslaisten tavoite on neljä euroedustajaa ja tässä työssä olen vahvasti mukana. Kokoomus on jo nimennyt 14 hyvää ehdokasta.


Hallituksen kirittävä valmisteluaan – luvattujen uudistusten onnistuttava

Hallituksen keskeinen tehtävä on saada valmistelussa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus valmiiksi eduskuntakäsittelyä varten. Uudistamistyö on välttämätön ja siinä on pakko onnistua, mutta huonoa ei ole varaa tehdä.
(Sote-rahoituksen uudistamistyö ja kokeilut saatava liikkeelle ja ripeästi: http://www.sarisarkomaa.fi/?p=3567 )

Aloitimme vuoden alussa kokoomuksen oman valmistelun sote-rahoitusuudistukseen. Olen siinä työssä mukana. Samoin on hihat kääritty parlamentaarisesti nimetyssä komiteassa, jossa valmistellaan valtioneuvoston rakenteiden uudistamista. Nykyisten ministeriöiden liiallinen erillisyys, siiloutuminen ja keskeisten prosessien pirstaleisuus eivät palvele Suomen suuriin haasteisiin vastaamista. Päämääränä on, että valtioneuvostosta muodostetaan yksi yhtenäisempi rakenteellinen kokonaisuus seuraavasta hallituskaudesta 2015 alkaen.
(Kahdestatoista ministeriöstä yksi valtioneuvostonvirasto: http://www.sarisarkomaa.fi/?p=3453 )

Yli neljäkymmentä vuotta vanhan päivähoitolain päivittäminen varhaiskasvatuslaiksi on tehtävä tällä eduskuntakaudella hallitusohjelman mukaisesti. On todella iso pettymys, että opetus- ja kulttuuriministeriön listalta, jossa kerrotaan eduskunnalle tänä keväänä annettavista lakiesityksistä puuttuu varhaiskasvatuslaki. Laadukas ja kaikkien lasten ulottuvilla oleva varhaiskasvatus on parasta tasa-arvoa ja koulutuspolitiikkaa sekä tulevaisuuden rakentamista.
(Varhaiskasvatuslain säätämisestä tällä hallituskaudella pidettävä kiinni: http://www.sarisarkomaa.fi/?p=3668 )


Normeja purettava ja palveluntuottajien valvonta yhteismitallistettava

Suomen taloudellisessa tilanteessa on priorisoitava ihmisten palvelut ja niiden laatu byrokratian vaalimisen sijaan. Aloitimme kesällä eduskuntaryhmämme toimesta turhien normien purkutalkoot. Nyt tähän työhön on sitoutunut koko hallitus. Kannustan hallitusta uudistamaan myös palveluntuottajien valvontaa niin, että julkisilla ja yksityisillä palveluntuottajilla olisi tasavertaiset lähtökohdat. (http://www.sarisarkomaa.fi/?p=3673 )


Ei lytätä vaan innostutaan uudesta HIFK-hallista!

Peräänkuulutan Guggenheim-hankkeen nauttimaa "mistään ei lannistuta" asennetta Helsingin byrokratian rattailta erityisesti yrittäjälähtöisiin hankkeisiin. Menestyäkseen Helsinki kaipaa kipeästi uudenlaisia ja innovatiivisia ratkaisuja. Ja mikä olennaista HIFK ja helsinkiläiset tarvitsevat uuden hallin. Kyse on myös runsaslukuisen lapsi- ja nuorisojoukon harrastuksesta jäällä ja katsomossa. (http://www.sarisarkomaa.fi/?p=3603 )


Hyvää kevättalvea toivottaen,


Sari Sarkomaa

Kansanedustaja, terveydenhuollon maisteri
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja
sari.sarkomaa@eduskunta.fi
www.sarisarkomaa.fi
050 511 3033

Mikäli osoitteesi vaihtuu tai et halua enää vastaanottaa kuukausikirjettäni, toivoisin Sinun ilmoittavan asiasta avustajalleni Antti Pynttärille, mieluiten sähköpostitse antti.pynttari@eduskunta.fi / puh. 09 432 4033. (Uutena avustajanani aloittaa 24.2. Laura Heinonen, jonka sähköpostiosoite on tuosta päivästä lähtien laura.heinonen@eduskunta.fi)