Siirry sisältöön

Innostus lukemaan ja rakkaus kirjoihin synnytetään kotona

Tiedote 11.8.2016

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa pitää suomalaisen sivistyksen ja perusopetuksen laadun turvaamisen kannalta ratkaisevana kymmenisen vuotta Pisa-tutkimuksissa näkyneen lukutaidon laskun katkaisua.

- Jos emme onnistu lasten lukutaidon kohentamisessa ja lukemaan innostamisessa, emme onnistu myöskään katkaisemaan laskevaa oppimistulosten kierrettä ja oppimisen erojen kasvua, Sarkomaa varoittaa.

Hiljattain julkaistuissa Oma linja -hankkeen tuloksissa ilmenee, että lasten lukuharrastus ja kiinnostus lukemiseen vapaa-ajalla on laskenut selvästi 2000-luvun alusta. Tämän kaltaisella kehityssuunnalla on yhteys osaamiseen.

- Innostankin näin lukuvuoden alkajaiseksi vanhempia ja lasten lähellä olevia aikuisia lukemaan lapsille lukutaidon edistämiseksi ja kirjoihin kiinnostuksen herättämiseksi. Lukutaidon rapautumista ja vähenevää kiinnostusta lukemiseen on syytä miettiä joka kodissa. Tie kirjojen maailmaan avataan lapsen kanssa yhdessä lukemalla, Sarkomaa sanoo.

Sarkomaa toistaa ehdotuksensa kotien lukukampanjasta ja muistuttaa, että heikentynyttä lukutaitoa ja vähenevää kiinnostusta lukemiseen ei saa jättää vain opettajien harteille. On tärkeä muistaa, että aito innostus lukemiseen ja kirjoihin tarvitsee päiväkotien ja koulun lisäksi ennen kaikkea lukemiseen kannustavaa esimerkkiä kotona. Sarkomaa tuo esille, että eduskunnassa lisättiin tälle vuodelle rahoitusta lukemista edistävään toimintaan muun muassa Lukukeskukselle.

- Yhdessä lukeminen on mukava ja tehokas tapa kannustaa lasta koulutiellä ja edistää oppimista. Vanhempien ja lapselle läheisten aikuisten rooli on avainasemassa lasten kiinnostuksessa lukemiseen ja oppimistuloksiin. Kun luemme lapselle, vahvistamme lapsen kielen kehitystä ja tulevaa lukutaitoa sekä oppimisen edellytyksiä, sanoo Sarkomaa.

- Jokaisella koululaisella on tärkeä olla sellainen lukemisen ja kirjoittamisen taito, että hän pystyy toimimaan tulevaisuuden kansalaisena, valitsemaan ja arvioimaan tietoa. Kun lapselle on luettu, tulee kirjasta ystävä, joka kulkee mukana koko elämän, Sarkomaa sanoo.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa

050 511 3033