Siirry sisältöön

Kelan pääjohtajan paikkaa ei täytetä etukäteen

Verkkouutiset 11.8.2016

ILKKA LUUKKONEN

Sari Sarkomaa: Kelan pääjohtajan paikkaa ei täytetä etukäteen

"Poliittinen tausta ei ole valinnan peruste."

Kansaneläkelaitoksen valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa(kok.) sanoo, että Kelan pääjohtajan paikka on aidosti auki.

– Kannan huolta, että julkisuuden olettamukset, että pääjohtajan paikka on jo etukäteen päätetty, vaikuttavat negatiivisesti pätevien ehdokkaiden hakeutumiseen.

Kelan pääjohtaja, keskustataustainen Liisa Hyssälä jää vuoden lopussa eläkkeelle. Paikkaa on pidetty keskustalle "kuuluvana". Vahva ehdokas Kelan johtoon olisi ollut entinen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula (kesk.), mutta hän ei aio hakea tehtävää.

Aula toteaa myös, että poliittisista virkanimityksistä on syytä luopua.

Sarkomaakin sanoo, että Kelan pääjohtajan paikkaa ei pidä täyttää poliittisin perustein. Tätä mieltä on myös kokoomuksen eduskuntaryhmä.

– Poliittinen tausta ei ole valinnan peruste.

Sarkomaa toivoo, että yksikään pätevä henkilö ei jätä hakematta sen takia, että uskoo paikan olevan etukäteen jaettu.

– Kannustan kriteerit täyttäviä asiasta innostuneita hakemaan. Pääjohtajan paikka on merkittävä ja Kelan valtuutettujen puheenjohtajana tehtäväni on varmistaa, että tehtävään valitaan pätevin.

Kelan pääjohtajan paikkaa voi hakea 26. elokuuta saakka. Tehtävään vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, sosiaaliturvan tuntemus sekä käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.