Tekijä: sari

Into luoda uusia verotasoja ja ylipaisunutta aluehallintoa on heitettävä roskakoriin. Päällimmäisenä on tinkimättömästi pidettävä palveluja tarvitseva ihminen ja koko sote-uudistuksen tarkoitus: yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut. Sote-uudistus eikä Suomi kestä uutta maakuntaveroa.

Sote-uudistuksen vääntömomentiksi valittu valtakunnallinen ohjaus puoltaa valtion verotusta. Valtion nykyistä vahvempi ohjaus ja valtion rahoitus käyvät käsi kädessä. Niillä varmistetaan kansalaisten yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut sekä sote-uudistukselle asetettu kustannustehokkuusvaade.

Sote-palvelujen tasosta päättää viime kädessä valtio lainsäädännössä. Vastuun ja vallan on oltava samoissa käsissä. Kansalaisten ja eri tasoilla toimivien päättäjien pitää ymmärtää, mistä rahat tulevat ja mihin ne käytetään. Verotuksen on oltava kokonaisuudessaan ohjattavaa.

Hallituksen kaavailema itsehallintoalueiden suuri määrä merkitsee sitä, että ne ovat kantokyvyltään kovin erilaisia ja heikkojakin. Maakuntavero johtaisi moninkertaiseen tasausjärjestelmään, minkä maksajina on jälleen Helsinki ja Pääkaupunkiseutu. Metropolialueen verotuloihin perustuvaa, jo nyt korkeaa, valtionosuuksien tasausta ei tule enää kiristää eikä alueen kustannusrasitetta kasvattaa.

Uusi verotaso ja maakuntavero lisäisivät entisestään riskiä menojen ja veroasteen nousuun. On syytä muistaa hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan sote-uudistus on toteutettava niin, ettei kokonaisveroasetta eikä työn verotusta kiristetä. Verojärjestelmän on oltava selkeä ja läpinäkyvä. Veronmaksajien etu on mieluummin rahapussin verotettavien määrän vähentäminen - ei lisääminen. On visusti varottava tekemästä ratkaisuja, jotka kamppaavat uudistuksen ydintavoitetta.

Työn verottamisen tason pitäminen kohtuullisena ja kannustavana on koko sote-järjestelmän kestävyyden kannalta elintärkeää. Työstä ja yrittämisestä kerätään rahat, joilla jatkossakin on tarkoitus julkisen vallan vastuulla olevat sote-palvelut rahoittaa. Nämä palvelut onkin viisainta rahoittaa valtion verotuksen yhteydessä kerätyllä sote-maksulla. Valtion keräämä sote-maksu kerättäisiin kuten nykyisin kirkollisvero ja sairausvakuutusmaksu. Kun vastuu sote-palveluiden järjestämisestä siirtyy pois kunnilta, on osana uudistusta löydyttävä keinot, joilla kunnat laskevat vastaavasti omaa verotustaan. Hyvä myös todeta, että sote-maksun hallinnolliset kustannukset ovat raskasta maakuntaveroa keveämmät.

Uuden raskaan verotason ja lisähallinnon luomisen sijaan on valmisteilla oleva uudistus pidettävä tiukasti raiteilla, jotka johtavat yhdenvertaisia, vaikuttaviin ihmisten valinnanvapauden mahdollistaviin ja kustannustehokkaisiin palveluihin.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen on yksi hallitusohjelman kärkihankkeista, joilla tavoitellaan kestäviä muutoksia yhteiskuntaamme ja kaiken ikäisten ihmisten arkeen. Smolnan hallitusneuvotteluissa me hyvinvointi-työryhmässä neuvotelleet halusimme asettaa terveydenedistämisen yhdeksi hallituksen politiikan painopisteeksi. Valtioneuvoston johtamana on tarkoitus laatia hallinnonalarajat ylittävä sekä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin voimavaroja yhteen kokoava ”sateenvarjo”.

Keskiössä on kansanterveyden kohentaminen mukaan lukien mielenterveysongelmien ja itsemurhien ennaltaehkäisy. Ideana on kannustaa terveyttä ja hyvinvointia tukevia kokeiluja mutta ennen kaikkea juurruttaa hyväksi todettuja toimintatapoja vauhdittaa terveyttä edistävää liikuntaa, ravintotottumuksia ja muita terveellisiä elämäntapoja sekä vastuunottoa omasta elämästä.

Kansanterveys 2.0 – yhteisponnistukselle on huutava tarve. Kansansairaudet, kuten syöpä, sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, keuhkosairaudet ja depressio – aiheuttavat paitsi mittavia inhimillisiä ja taloudellisia menetyksiä myös suurimman osan työikäisen väestön pitkäaikaisesta työkyvyttömyydestä. Esimerkiksi tyypin 2 diabetesta sairastaa arviolta puoli miljoonaa suomalaista.

Kansanterveyskärkihanke on keskeinen väline valtion talouden tasapainottamisessa ja kestävyysvajeen umpeen kuromisessa. Väestön terveyden ja toimintakyvyn lisäämisellä pidennetään työuria, lisätään toimintakykyä, työn tuottavuutta ja talouden kestävyyttä, ehkäistään syrjäytymistä ja vähennetään sote-palvelujen tarvetta sekä taitetaan julkisten kustannusten nousua.

Kärkihankeidea pohjautuu myös eduskunnan 2012 valtion talousarviomietintöön, jossa painotimme sitä, että merkittäviä kansantaloudellisia säästöjä voidaan saada aikaan terveyttä edistävillä toimilla ja erityisesti liikunnan lisäämisellä.

Liikkumattomuuden hinta yhteiskunnalle on erityisen korkea. Istuva elämäntapa lisää useita kansansairauksia ja ikääntymisestä aiheutuvia haasteita. Yhtä lailla vähäinen fyysinen aktiivisuus heikentää oppimistuloksia, lyhentää työuria, nakertaa työelämän tuottavuutta ja kilpailukykyämme sekä lisää terveyseroja.
Vaikka liikuntaa harrastettaisiin vapaa-ajalla, muu osa päivästä on istumista päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla ja ikäihmisten arjessa. Jo alle kolmivuotiaiden fyysinen aktiivisuus on riittämätöntä. Tutkimukset osoittavat elämäntavan urautuvan jo tässä vaiheessa ja liikkumaton elämäntapa vaikuttaa olevan erityisen pysyvää.

Kansanterveys 2.0 on mittava mahdollisuus arkipäiväistää aktiivinen elämäntapa yhdessä ihmisten ja järjestöjen kanssa ja tehdä terveelliset elämäntavat ja terveyttä edistävät toimet helpoiksi ja houkutteleviksi kaiken ikäisten ihmisten lähiympäristössä.

Kun hallitusneuvotteluissa ehdotin kansanterveyskärkihanketta, oli ideanani ennenkaikkea toiminta järjestöjen kanssa. Olen kannustanut sosiaali- ja terveysministeriötä keräämään kärkihankkeen onnistumiselle avainasemassa olevat järjestöt koolle ja yhteistoimintaan. Kärkihankkeiden valmistelussa ja toimeenpanossa on otettava rohkeasti käyttöön uusia toimintatapoja, sillä muuten mikään ei muutu. Järjestöissä on parasta osaamista ja ne toimivat ketterästi suomalaisten arjessa.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu SOSTE:n sivuilla 12.2.2016.

Valtionhallinnon alueellistaminen on ollut kallista ja vaikutuksilta heikkoa osin myös vahingollista. Tämän osoitti myös eilen julkaistu lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen (FIMEA) alueellistamista selvittänyt työryhmäraportti. Kannatan työryhmän ehdotusta perua alueellistamispäätös. Kiritän ministeri Hanna Mäntylää ja hallitusta tekemään nopeasti päätöksen ja laittamaan pisteen Fimea-farssille.

Fimean alueellistamista on selvitetty ja vatvottu neljän ministerin voimin. On korkea aika luopua alueellistamisikeestä ja tehdä päätös, joka antaa Fimealle mahdollisuuden toimia laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Asiaan varmuuden saaminen on varmasti tervetullut helpotus vuosia epävarmuudessa pidetylle henkilöstölle.

Selvitysryhmän perustelut ovat yksiselitteiset. Fimean pääpaikka olisi Helsingissä, koska se takaa Fimean toimivuuden ja kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämisen. Juuri näitä keskeisiä toiminnan edellytyksiä alueellistamisen jatkaminen kamppaisi.

Alueellistamisen jatkaminen lisäisi valtion menoja kustannusten noustessa ja riskiä lääkealan osaamisen rapautumisesta. Selvitysmiehet ehdottavat, että Fimea toimisi sen mukaan eri paikkakunnilla, mikä palvelee laitoksen toimintaa eikä alueellistamisen pakkoa enää olisi. Fimea toimisi jatkossa monitoimipaikkaisesti eli sinne voitaisiin palkata ihmisiä paikkakunnasta riippumatta.

Siltä varalta, että alueellistamispolitiikka nostaisi enemmän päätään tällä eduskuntakaudella, on tärkeää virkistää muistia eduskunnan tarkastusvaliokunnan linjauksista alueellistamispolitiikan epäonnistumista koskien. Raportti todentaa tämän blogini ensimmäisessä virkkeessä tiivistämäni näkemyksen valtion hallinnon alueellistamishankkeisiin.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan raportin (TRO 4/2008 vp) mukaan alueellistamistoimissa on ollut useita ongelmia ja myönteiset vaikutukset ovat olleet vähäisiä. Valiokunta huomautti myös, että hankkeiden taloudellisia vaikutuksia ei ole riittävästi arvioitu, vaikka valtio on panostanut merkittävästi alueellistamiseen vuosikymmenen ajan. Valiokunnan mukaan valtion työpaikkojen siirtämisen valtiontaloudellisten vaikutusten arviointi ja seuranta on laiminlyöty. Myös valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on selvittänyt alueellistamisen seurauksia ja todennut, että valtion työpaikkojen sijoittamisella pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ei havaita näkyviä vaikutuksia aluetalouteen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävärakenteen kehittäminen on ollut keskeinen keino tavoitella tehokkaampia palveluja ja varmistaa henkilöstön riittävyys sekä laadukkaat palvelut väestörakenteen ikääntyessä. Vaikka sote-ammattiryhmien välistä työnjaon uudistamista on tavoiteltu pitkään, ovat tulokset jääneet vielä heikoiksi.

Valtiontalouden tarkastusviraston (VTT) tuore raportti ”Työnjaon kehittäminen sosiaali- ja terveydenhuollossa” osoittaa taas kerran tämän ikävän tosiasian ja roimii sosiaali- ja terveysministeriötä (STM) passiivisuudesta.
VTT penää ministeriöltä aktiivisempaa ja vahvempaa otetta. Raportin toimenpide-ehdotukset ohjausotteen vahvistamisesta on ministerin ja ministeriön luettava tarkkaan.

Parempia palveluja ei tule koulutuksesta tinkimällä vaan koulutetun henkilöstön osaamista hyödyntämällä ja vakiinnuttamalla moniammatillinen työote. Sote-uudistuksen tavoitteiden toteutumisen edellytys onkin koko sote-henkilöstön työnjaon uudistaminen, osaamisen hyödyntäminen ja ammatillisten raja-aitojen ylittäminen.

Sote-uudistuksen valmistelussa on nopeasti päästävä hallinto- ja rakennekeskustelusta toiminnan ja hoitoketjujen uudistamiseen. Tässä on koko uudistuksen kivijalka, jonka varaan voidaan rakentaa paitsi ihmisen kannalta vaikuttavampia palveluita, myös tavoitteita kustannustehokkaammasta toiminnasta.

Uudistuksen ydintavoitteen, integraation, toteutumisessa vahva valtakunnallinen ohjaus, uudistettu työnjako, täysi tietointegraatio ja verkostoituminen ovat keskeisiä. Hallinnollinen yhdistyminen tai ”saman katon alle muuttaminen” eivät vielä muuta mitään käytännön asiakas- ja potilastyössä. VTT:n raportissakin todetaan, että useimmat kunnat ovat yhdistäneet sosiaali- ja terveystoimensa mutta odotetut integraatiohyödyt ovat jääneet monin osin hyvin laihoiksi.

Suomessa on koulutettua ja työhönsä motivoitunutta sote-henkilöstöä, jonka osaaminen on otettava täyteen käyttöön. Alalla työnjako on kuitenkin jäänyt jälkeen henkilöstön koulutuksesta ja osaamisesta. Edelleen sote-alalla tehdään päällekkäistä ja sektoroitunutta työtä. Yhteistyö on keino lisätä vaikuttavuutta mutta myös aikaansaada kustannussäästöjä.

Osaavalle henkilöstölle on annettava nykyistä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön. Samoin on turvattava riittävät voimavarat tutkimukseen ja kehittämiseen vaikuttavien hoitokäytäntöjen löytämiseksi. Tämä kaikki edellyttää moniammatillista johtamista ja valmiutta muuttaa työkulttuuria mutta myös onnistunutta valtakunnallista ohjausta.

Työnjaon uudistamisesta esimerkki on näönhuollon ammattilaisten nivominen tiiviimmin osaksi palvelutuotantoa. Optikkojen osaamista on hyödynnettävä nykyistä tehokkaammin esimerkiksi koululaisten näönhuollossa ja ikääntyvän väestön silmävaikutteisten sairauksien varhaisessa havaitsemisessa ja seurannassa.

Työnjaon uudistamisen myötä esimerkiksi sairaanhoitajien, sosiaalityöntekijöiden, fysioterapeuttien, terveydenhoitajien, päihde- ja mielenterveyshoitajien ja suuhygienistien matalan kynnyksen vastaanotot on saatava osaksi sote-palvelutuotantoa. Fysioterapeuttien suoravastaanotot ovat tutkitusti nopeuttaneet hoitoon pääsyä, työn tuottavuutta, vaikuttavuutta ja mielekkyyttä mutta ovat vielä vähän käytössä oleva toimintatapa. Sairaanhoitajien vastaanottotoiminnasta on hyviä kokemuksia eri puolilla Suomea terveysasemilla ja erikoissairaanhoidon poliklinikoilla.

Esimerkiksi suuhygienistien osalta on syytä arvioida nykyistä lähetekäytäntöjä niin, että hoitoonpääsy ennaltaehkäiseviin palveluihin olisi mahdollisimman joustavaa ja että esim. liikkuvien palveluiden kehittäminen vanhusten kotiin ja hoivayksiköihin olisi joustavasti mahdollista.

Työnjaon uudistamisessa on mittavia mahdollisuuksia, jotka on viivytyksettä otettava käyttöön. Työnjaon järkevä kehittäminen parantaa potilaiden saamaa palvelua ja ohjaa resursseja sinne missä niitä tarvitaan eniten. Digitaaliset palvelut tuovat myös työnjakokeskusteluun vahvasti palvelun käyttäjän roolin ja itsehoidon moninaiset mahdollisuudet. Fiksu työnjako yhdistettynä digitalisaation ja uuden teknologian tuomiin hyötyihin ja muun muassa virtuaalisten terveysasemien mahdollisuuksiin on avain tulevaisuuteen katsovalle sote-uudistukselle.