Siirry sisältöön

Kiitos opetusministerille Ylioppilastutkintolautakunnan täydentämisestä

Tiedote 15.2.2016
julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa iloitsee tuoreesta opetusministeriön päätöksestä vahvistaa Ylioppilastutkintolautakuntaa (YTL) kuluvaksi toimikaudeksi 2016 – 2018. Päätöksellä laajennetaan eri oppiaineiden edustusta sekä palautetaan Opetushallituksen edustus Ylioppilastutkintolautakuntaan. Päätös korjaa edellisen opetusministeri Kiurun laajasti kritisoidun päätöksen leikata YTL:n kokoonpanoa.

-Täydennyspäätös oli viisas ja lämpimästi tervetullut, kiittää Sarkomaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tänään vahvistanut ylioppilastutkintolautakuntaa nimeämällä siihen uusia jäseniä. YTL valmistelee vuosina 2016 - 2018 ylioppilastutkinnon sähköistämistä ja muita merkittäviä uudistuksia. Ministeri Kiurun nimetessä uutta ylioppilastutkintolautakuntaa lautakunnan jäsenmäärää vähennettiin 39 jäsenestä 18 jäseneen vuonna 2014, jolloin useat tutkintoaineet jäivät vaille edustajaa lautakunnassa.

Opetusministeri Kiurun päätöstä kritisoitiin laajasti ja silloiseen ministeriin vedottiin, että tämä harkitsisi vielä kerran ylioppilastutkintolautakunnan täydentämistä käytännön lukioelämän asiantuntemuksen vahvistamiseksi. Erityisesti lakisääteisesti lukiokoulutuksen kehittämisestä vastaavan opetushallituksen sulkeminen ylioppilastutkintolautakunnan ulkopuolelle herätti ihmetystä.

Sarkomaa kritisoi silloisen opetusministerin YTL-leikkausta. Sarkomaa totesi tuolloin tiedotteessaan, että ministerin päätös nimittää nykyistä pienempi ja kapeamman osaamisen sisältävä lautakunta on huolestuttava. Silloin nimetystä lautakunnasta puuttui opetushallituksen ja kotimaisten kielten keskuksen edustus kokonaisuudessaan. Lisäksi kielten opetuksen asiantuntijoiden määrää oli vähennetty rajusti.

-Ylioppilastutkinnon tulee olla laadukas lukion oppimäärän hallintaa ja soveltamista mittaava tutkinto. Tutkinto tulee toteuttaa niin yliopistojen, korkeakoulujen kuin opetushallituksen asiantuntemusta käyttäen, Sarkomaa sanoo.

Sarkomaa pitää tärkeänä tuoretta opetusministeriön päätöstä todeten, että ylioppilastutkintoa on kehitettävä jatkossakin samaan suuntaan muun lukiokoulutuksen kanssa. Ylioppilastutkinnon kehittämisessä on erittäin tärkeätä pystyä huomioimaan lukioiden käytännön opetustyöstä tulevat näkökulmat.

-Nyt tehtävällä jäsenmäärän lisäyksellä varmistetaan lautakunnan monipuolinen asiantuntemus ja riittävä työvoima merkittävien uudistusten toteuttamiseksi. Päätöksellä vahvistetaan ja laajennetaan tutkintolautakunnan osaamista. Nimettävistä jäsenistä lähes kaikilla on jo aikaisempaa kokemusta tutkintolautakunnan jäsenyydestä, Sarkomaa päättää.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033