Tekijä: sari

Tiedote 20.8.2013

Sarkomaa: Pakkovuosi ei ole ratkaisu nuorten syrjäytymiseen

Kokoomuksen kansanedustaja, opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa pitää opetusministeri Krista Kiurun (sdp) ehdotusta "pakkovuodesta" peruskoulun jälkeen epäkelpona ja jopa haitallisena lääkkeenä syrjäytymisvaarassa oleville nuorille.

” Laastarin laitto syvään haavaan ei ole vaikuttavaa hoitoa eikä oikeaa huolenpitoa”, sanoi Sarkomaa avatessaan opetushallituksen järjestämän ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma seminaarin Helsingissä.

Hallitus on jo sitoutunut koulutustakuuseen ja sen onnistumiseen on nyt keskityttävä. On niukkoja voimavarojen hukkausta, että Sdp:n opetusministerit kerta toisensa jälkeen kaivavat esille oppivelvollisuuden venyttämispuheet, jotka aina epäkelpona kuopataan. Niin on myös nyt viisainta tehdä.

Sarkomaa muistuttaa, että pääministeri Kataisen hallituksen keskeinen tavoite on, ettei yksikään nuori syrjäytyisi ja että jokainen peruskoulun päättävä nuori suorittaisi vähintään toisen asteen tutkinnon. Oppivelvollisuusiän nostoa keinoksi ei edes harkittu otettavan hallitusohjelmaan, koska se olisi kova, mekaaninen ja lyhytnäköinen keino. Pahimmillaan oppivelvollisuusiän pitkittäminen vain siirtäisi ongelmia tai syventää niitä tuomatta itse asiaan ratkaisua.

Nuorten syrjäytymiseen johtaneet seikat ovat hyvin erilaisia ja siksi tarvitaan räätälöityä ohjausta ja tukea peruskoulun jälkeiset erilaisten opiskelumahdollisuuksien tueksi. Pakko ei poista syitä, joiden takia oppimiskyvyssä tai motivaatiossa on puutteita tai estä sitä, että peruskoulusta pinnataan tai opinnot keskeytetään.

Sarkomaa alleviivaa, että koulutustakuun tarkoitus ei ole säilöä eikä sulloa nuoria pakolla vuodeksi johonkin oppilaitokseen. Ei riitä, että kaikille nuorille voidaan tarjota koulutuspaikka. Kunnianhimoinen tavoite tulee olla, että koulutus suoritetaan loppuun ja että tutkinnon suorittaneilla on sellaista osaamista ja ammattitaitoa, jota työelämässä tarvitaan. Tämä on tärkeää nuorten itsensä kannalta. Yhtä lailla tämä on välttämätöntä, jotta talouden kilpailukykyä voidaan vahvistaa ja sitä kautta tukea uusien yritysten ja työpaikkojen syntymistä.

Tietenkin lähtökohta on se, että koulutuspaikkoja on riittävästi ja tästä hallituksen on tehtävä elokuun budjettiriihessä päätökset, vaatii Sarkomaa. Etenkin Metropolialueella on välttämätöntä lisätä ammatillisen koulutuksen tarjontaa. Myös uusia työelämälähtöisiä ja joustavia opiskelu ja oppimismahdollisuuksia tarvitaan. Oppisopimusta on kehitettävä nuorille sopivaksi ja sellaiseksi, että se kannustaa ja mahdollistaa yrittäjät sitä tarjoamaan.

Oppivelvollisuuden venyttämispuheiden sijaan on voimavarat suunnattava oppimisongelmien varhaiseen havaitsemiseen ja ennaltaehkäisyyn sekä opetuksen, oppilaanohjauksen ja oppilashuollon kuntoon laittamiseen. Perusta jatko-opintoihin ja elinikäiseen oppimiseen luodaan varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Sarkomaa muistuttaa, että joustava perusopetus ja ammattistartti ovat jo olemassa olevia ja toimivia apuja, jota kannattaa ja pitää käyttää.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

Tiedote 10.8.2013

Kokoomuksen Sarkomaa ja Toivakka: Soteen mallia Ruotsista

Kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Lenita Toivakka toivottavat tervetulleeksi ministeri Risikon puheenvuoron siitä, että soteuudistuksessa siirrytään keskusteluun palveluiden rahoituksesta ja saatavuudesta.

Edustajat ehdottavat, että Suomessa katsottaisiin Ruotsin mallia (Vård val ja Fritt val -lainsäädänöt) ja kehitettäisiin siitä Suomeen sopiva ratkaisu, jossa raha liikkuisi potilaan mukana. Kansanedustajat vaativat päätöksiä asian edistämiseksi jo elokuun budjettiriihessä.

“Ehdotus on juuri sellainen rakenteellinen uudistus, jota tarvitsemme hyvinvointipalveluiden pelastamiseksi. Samalla uudistamme palvelujärjestelmää niin, että siirrymme organisaatiokeskeisyydestä ihmiskeskeisyyteen”, edustajat painottavat.

He muistuttavat, että valmisteilla olevassa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa rahoitusratkaisut ovat vielä auki. Lisäpaineita rahoituksen uudistukselle tuo myös vuonna 2014 voimaan tuleva vapaa hakeutuminen hoidon piiriin sekä EU:n potilasdirektiivi.

Ruotsissa laatuvaatimukset täyttävät palveluntarjoajat voivat toimia järjestelmässä, mutta valinta on aina potilaan. Järjestelmän toimivuuden turvaa se, että toimijoiden lainmukaisuutta ja laatua valvotaan tarkasti ja laatutiedot ovat julkisia. Järjestelmä ei myöskään erottele julkista, kolmatta ja yksityistä sektoria, vaan ne toimivat tasavertaisina palvelun tuottajina.

“Ruotsissa saadut kokemukset ovat ällistyttävän hyviä, meillä ei ole varaa sivuuttaa niitä”, edustajat painottavat. Edustajat ehdottavat, että mallia pilotoitaisiin perusterveydenhuollossa ensin esimerkiksi metropolialueella ja muuallakin, missä halukkuutta löytyy.

“Tavoitteena tulee kuitekin olla mallin vakinaistaminen koko maahan, mihin Ruotsissakin onnistuneen kokeilun pohjalta päädyttiin”, Toivakka ja Sarkomaa päättävät.

Lisätedot:
Sari Sarkomaa 050 511 3033
Lenita Toivakka 050 512 2928

Tiedote 9.8.2013

Sarkomaa: Työministeri Ihalaisen ehdotus kotihoidontuen "isälisästä" kehittämiskelpoinen

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa pitää tervetulleena ja jatkokehittämisen arvoisena työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) ajatusta isälle korvamerkittävästä kotihoidontuen osasta. Se olisi  luontevaa jatkoa vain isille tarkoitettujen kehittämiselle.

Tarvitsemme lisätoimia työelämän tasa-arvon  edistämiseen ja perheiden hyvä arjen tukemiseen. Suomalaisten hyvinvoinnin kannalta on välttämätöntä, että kaikki voimavarat, niin miehet  kuin naiset ja isät kuin äidit, ovat sekä työelämässä että vanhemmuudessa käytössä parhaalla mahdollisella tavalla. Ihalaisen ehdotus voisi olla tässä yksi askel eteenpäin.

Sarkomaa ihmettelee Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikon täystyrmäystä idealle. Saarikon  perustelujen ovat outoja.  Tämän logiikan mukaan keskusta ei kannattaisi  muitakaan vain isille merkittyjä perhevapaita. Näyttää siltä, että keskusta tyrmää lähtökohtaisesti kaiken, mitä hallituksen piiristä nostetaan esille.

Sarkomaan mielestä sosiaali- ja terveysministeriö  voisi kehitellä ehdotusta. Olennaista on, että perhevapaiden kokonaisuus on joustava ja sen  eri osat on yhdistettävissä perheen ja työelämän tilanteiden mukaan. Perheet ja elämäntilanteet ovat hyvin erilaisia.

Sarkomaa toteaa, että vanhemmuuden jakamisessa on vielä tehtävää. Vanhempainrahakausi on ollut isien ja äitien vapaasti jaettavissa jo yli 20 vuotta. Silti vain ani harva suomalainen isä uskaltautuu vain isille merkittyjen vapaiden  lisäksi käyttämään muita vanhempainvapaita. Vain pari prosenttia isistä käyttää perhevapaata yli kaksi kuukautta. Lisäksi sairasta lasta jää kotiin hoitamaan useimmiten äiti.

Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan isät ovat stressaantuneita, koska työnantajat eivät koe isiä vanhempina ja suhtautuvat isyyteen liittyviin joustoihin usein negatiivisesti. Työpaikoilla on selvästi tarvetta asennemuutokseen. Isät on nähtävä vanhempina siinä missä äiditkin. Tietenkin on perheiden asia päättää, miten lapsensa hoitavat, päättää Sarkomaa.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

Tiedote 9.8.2013

Sarkomaa: Suojatietörkyilijöille kovemmat päiväsakot

Hallituksen on liikenneministeri Kyllösen (vas.) johdolla otettava vakavasti lisääntyneet suojatieonnettomuudet ja kovennettava rangaistuksia suojatiesäädösten rikkomisesta, vaatii kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok). Edustajan mielestä päiväsakkojen määrän lisääminen on täysin perustelua suojatietörkyilyn kitkemiseksi. Suojatiet ovat varsinkin koulutien aloittaville pikkukoululaisille suuri vaaran paikka. Tilanne on kestämätön.

Sarkomaa muistuttaa, että liikenneministeri Kyllönen on ministerikaudellaan kertonut kannattavansa kovempia rangaistuksia autoilijoille, jotka törttöilevät suojateillä. Hän on myös sanonut, ettei usko pelkän asennekasvatuksen auttavan asiaa. Sarkomaa sanoo olevansa Kyllösen kanssa täysin samaa mieltä ja kannustaa ministeriä ryhtymään sanoista tekoihin.

Suojatiellä tapahtuvat kuolemantapaukset ja loukkaantumiset ovat lisääntyneet. Arviolta kolme neljästä lapsille sattuvista henkilövahingoista tapahtuu tietä ylittäessä. Ala-asteikäiset koululaiset ja ikäihmiset ovat erityisiä riskiryhmiä. Liikenneturvan mukaan vuonna 2011 suojateillä sattuneissa onnettomuuksissa kuoli 21 ihmistä ja loukkaantui keskimäärin 2 ihmistä päivässä. Ruotsiin ja Viroon verrattuna autoilijat kunnioittavat suojateitä Suomessa paljon huonommin. Lähes jokainen suomalainen on nähnyt useamminkin suojatiellä tapahtuvan “läheltä piti” -vaaratilanteen, jossa moottoriajoneuvo on ollut ajaa suojatietä ylittävän päälle.

Ei riitä, että lapset oppivat noudattamaan liikennevaloja. Yhtä tärkeää on opettaa lapsi katsomaan tuleeko autoja, ja että auto voi tulla ja tuleekin usein, vaikka valo on jalankulkijalle vihreä. Vielä vaikeampaa on ollut lapsille opettaa, että vaikka auto pysähtyy suojatielle, voi toisella kaistalla autoilijat vain painaa kaasua. Näin tapahtuu käsittämättömän usein ja hyvin vakavin seurauksin

Uusia ja tehokkaita toimia turvallisuuden parantamiseksi suojateillä on aivan pakko tehdä, jotta suojatiet olisivat nimensä veroisia. Sarkomaa kirittää ministeriä tarttumaan myös muihin Liikenneturvan esittämiin toimenpiteisiin suojatieturvallisuuden edistämiseksi. Esitettyjä keinoja ovat päiväsakkojen lukumäärän nostamisen lisäksi poliisivalvonnan lisääminen ja ajonopeuksien tarkastelu. Kaikki keinot pitäisi saada käyttöön. Olisi hyvä harkita myös kansallista kampanjaa suojatieturvallisuuden edistämiseksi, ehdottaa Sarkomaa.

lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033

TIEDOTE
7.8.2013

Sarkomaa ja Toivakka: Budjettiriihessä tehtävä päätös terveysasematalkoista

Kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Lenita Toivakka pitävät välttämättömänä, että hallitus päättää budjettiriihessä terveysasematalkoista. Hoitoon on päästävä oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Se säästää terveyttä ja euroja.

Edustajat toivottavat rakenneuudistukset tervetulleeksi ja vetoavat hallituspuolueisiin, ettei elvytyshuutokaupasta siirryttäisi rakenneuudistusten alasampumiskilpailuun. Edustajat pitävät hyvänä Urpilaisen linjaa siitä, että päätettyjä kuntarakenne- ja sote-uudistuksia ei saa ainakaan viivyttää tässä vaikeassa taloustilanteessa ja että uudistuksiin tarvitaan lisää potkua.

”Kiireellisintä on, että terveyskeskukset saadaan toimimaan. Tarvitsemme terveysasematalkoot. Välttämättömän sote-uudistuksen vaikutukset tuntuvat ihmisten palveluissa vasta usean vuoden kuluttua. Sote-alueet aloittavat toimintansa näillä näkymin vasta 2017. Hoitojonot tulevat kalliiksi. Sote-uudistuksen rinnalle tarvitaan muita toimia. On kustannustehokasta ja oikeudenmukaista päättää lisätoimista, joilla oikea-aikainen hoitoon pääsy varmistetaan”, Sarkomaa ja Toivakka vaativat

”Hoitojonot on purettava ja terveyserojen kasvu katkaistava. Vaadimme, että hallitus päättää vauhditustoimista jo nyt budjettiriihen yhteydessä,” Sarkomaa ja Toivakka toteavat.

”Uusimman terveyskeskusten hoitoonpääsytilaston mukaan pitkät odotusajat ovat lisääntyneet. Yli kolmannes väestöstä asuu alueella, jossa lääkärille pääsyä joutui odottamaan viisi viikkoa tai pidempään. Tilanne on nyt huomattavasti huonompi kuin viime vuonna. Tilanne on kestämätön,” edustajat näkevät.

”Uuden terveydenhuoltolain toimeenpanoon on saatava vauhtia, ministeri Risikon käynnistämään toimiva terveyskeskus -hanke elvytettävä ja lisäksi emme voi vain purjehtia projektista projektiin, vaan on saatava käyttöön nykyistä tehokkaammat keinot hyvien käytäntöjen juurruttamiseen,” luettelevat edustajat toimenpiteitä terveysasematalkoisiin.

”Tarvitaan myös toimia, jotta kaikki osaaminen saataisiin käyttöön terveysasemilla. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat suoravastaanotot. Potilas voi siis päästä esimerkiksi suoraan fysioterapeutin vastaanotolle,” Sarkomaa ja Toivakka toteavat.

Edustajat pitävät olennaisena, että niin sote-uudistuksessa kuin terveysasematalkoissa on koko sote-henkilöstö mukana. Ihmiset tekevät palveluiden laadun, päättävät edustajat.

Lisätiedot:
Sari Sarkomaa, p. 050 511 3033
Lenita Toivakka, p. 050 512 2928

5.8.2013
Dnro 2488/4/13

Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja
Esittelijä: Esittelijäneuvos Pasi Pölönen

SUVIVIRSI KOULUJEN KEVÄTJUHLISSA

Helsingin yliopiston vapaa-ajattelijayhdistys Prometheus ry:n puheenjohtaja arvosteli 3.6.2013 kirjeessään oikeusasiamiehelle Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Sari Sarkomaan menettelyä. Sarkomaa oli lähettänyt sosiaalisessa mediassa viestin, jonka mukaan suvivirren laulaminen kevätjuhlassa ei ole uskonnon harjoittamista. Kuitenkin Suomen evankelisluterilaisen kirkon oman määritelmän mukaan virret ovat laulettuja rukouksia.

Sari Sarkomaa on julkaissut 31.5.2013 Facebookissa viestin, jonka mukaan ”Suvivirren laulaminen kevätjuhlassa ei ole uskonnon harjoittamista. Suvivirsi on osa suomalaista kevätjuhlaperinnettä.”

Totean vastauksena kanteluun seuraavan.

Eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävänä on valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Oikeusasiamies ryhtyy hänelle tehdyn kantelun johdosta niihin toimenpiteisiin, joihin hän katsoo olevan aihetta lain noudattamisen, oikeusturvan tai perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta.

Suomen perustuslain 11 §:n mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on vuonna 1982 todennut olevan epäilyksetöntä, että perustuslain turvaa nauttivaan uskonnonvapauteen kuuluu, ettei ketään voida ilman perustuslain säätämisjärjestyksessä annetun säännöksen tukea velvoittaa vasten tahtoaan osallistumaan uskonnonharjoitukseen. Perustuslakivaliokunnan mukaan tämä vapaus uskonnosta koskee kaikkia kansalaisia ja on periaatteessa riippumaton uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyydestä, koska uskonnolliseen yhdyskuntaankaan kuuluvia henkilöitä ei voida pakottaa osallistumaan uskonnollisiin menoihin (PeVL 12/1982 vp.).

Perustuslakivaliokunta on tähdentänyt nykyisen uskonnonvapauslain (453/2003) säätämisen yhteydessä, että tarkoituksena ei ole ollut muuttaa käytäntöjä erilaisten koulun perinteeseen kuuluvien tilaisuuksien, kuten lukukauden päättäjäisten osalta. Perustusvaliokunnan kannoton mukaan juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria, eikä niitä esimerkiksi niihin mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta voida uskonnollisen suvaitsevaisuuden nimissä pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina (PeVM 10/2002 vp).

Opetushallituksen 28.2.2006 julkaisemassa muistiossa (Perusopetuslain muutoksen vaikutukset uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun toimintaan) on todettu, että suomalaisella koululla on useita perinteisiä juhlia kuten joulujuhla, kevätjuhla sekä YK:n päivän ja itsenäisyyspäivän juhla. Niihin saattaa sisältyä joitakin uskontoon viittaavia elementtejä.

Muistiossa on perustuslakivaliokunnan mietintöön viitaten myös todettu, että juhlaan mahdollisesti sisältyvän virren tai jouluevankeliumin johdosta ei juhlaa voida pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena. Edelleen muistion mukaan koulun juhlat ovat osa opetusta ja koulutyötä. Perusopetuslain 3 §:n mukaan opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Koulun tulee tiedottaa oppilaiden huoltajille koulussa järjestettävistä tapahtumista ja niiden sisällöstä. Tarvittaessa huoltajien kanssa voidaan sopia oppilasta koskevista yksilöllisistä järjestelyistä ja mahdollisesta vaihtoehtoisesta toiminnasta, mikäli vakaumus estää osallistumisen juhlaan tai sen osaan. Järjestelyistä sovittaessa tulee ottaa huomioon oppilaan turvallisuus. Suomalaisen koulujuhlaperinnön vaalimisessa ja kehittämisessä lähtökohtana tulee olla yhteisöllisyyden ja suvaitsevaisuuden periaate.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on oikeuden uskonnonvapauteen turvaavaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklaa koskevassa oikeuskäytännössään muun muassa katsonut, että vapaus tunnustaa tai olla tunnustamatta uskoa sisältää myös oikeuden olla joutumatta tilanteisiin, joissa henkilöä vaaditaan paljastamaan uskonsa tai joissa hänen on toimittava jollain sellaisella tavalla, josta voidaan tehdä päätelmiä hänen vakaumuksestaan (esim. Sinan Isik v. Turkki -tuomio (2010, erit. kohdat 41–53); ks. myös Pellonpää, Matti ym.: Euroopan ihmisoikeussopimus, 2012, s. 702). Näin ollen esimerkiksi koulun päättäjäisjuhlan järjestäminen siten, että osa osallistujista voisi väliaikaisesti poistua virren veisuun ajaksi, ei liene ainakaan kaikissa olosuhteissa hyväksyttävä järjestely.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto on krusifiksien esilläoloa italialaisissa kouluissa koskevassa Lautsi ym. v. Italia -tuomiossaan (18.3.2011) katsonut, että krusifiksien esillä oleminen koululuokissa itsessään kuuluu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklaa täsmentävän 1. lisäpöytäkirjan 2 artiklan soveltumisalaan (kohdat 63 ja 69).

Mainitun lisäpöytäkirjan artiklakohdan toisen lauseen mukaan ”Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.”

Lähden siitä, että samoin kuin krusifiksien esilläolon, myös suvivirren laulamisen koulun päättäjäisjuhlissa on katsottava kuuluvan EIS 1. lisäpöytäkirjan 2 artiklan ja myös perustuslain 11 §:n soveltumisalaan. Tilaisuuden luonne, myös uskonnonvapauden ulottuvuutensa puolesta, koskettaa paitsi päättäjäisjuhliin osallistuvia oppilaita myös muun muassa näiden vanhempia ja läheisiä.

Lautsi ym. tuomiossa EIT korosti sitä, että viittaukset traditioihin eivät itsessään vapauta valtiota sen velvollisuudesta kunnioittaa ihmisoikeussopimuksessa ja sen lisäpöytäkirjoissa turvattuja oikeuksia (kohta 68). Euroopassa ei vallitse konsensusta uskonnollisten symbolien esilläpidosta kouluissa ja valtioilla on kysymyksessä harkintavaltaa (kohta 70).

Pelkästään se, että koulussa on esillä valtion enemmistöuskontoon kuuluva uskonnollinen symboli, ei osoita 1. lisäpöytäkirjan 2 artiklan kieltämää indoktrinaatiota. Myöskään enemmistöuskonnolle annetun suuremman sijan opetusohjelman mukaisessa uskonnonopetuksessa ei ole itsessään katsottu merkitsevän poikkeusta valtion velvollisuudesta pysyttäytyä uskontoon liittyvissä asioissa pluralistisena ja objektiivisena (kohta 71; uskonnonopetusta koskeva kannanotto perustuu viittauksiin Norjan historian ja traditioiden valossa annettuun Folgerø-tuomioon ja toisaalta Turkin islamilaisista traditioista lähtevään Zengin-tuomioon). Lautsi ym. -tuomiossa EIT kiinnitti erityistä huomiota valtion niin sanotun neutraalisuusperiaatteen kannalta siihen, että krusifiksi on olennaisesti passiivinen symboli, jonka vaikutuksia oppilaisiin ei voida rinnastaa esimerkiksi opetustarkoituksessa annettaviin esityksiin tai uskonnollisiin aktiviteetteihin osallistumiseen (kohta 72). Edelleen EIT kiinnitti huomiota siihen, että krusifiksien esilläolo ei assosioidu kristinuskon pakolliseen opetukseen, ja että Italiassa kouluissa tarjotaan myös muita uskontoja koskevaa opetusta, eikä viitteitä ollut siitä, että opetusviranomaiset suhtautuisivat suvaitsemattomasti muita uskontoja tunnustavia tai uskonnottomia oppilaita kohtaan. Krusifiksien esillä oleminen ei myöskään ollut johtanut uskonnonopetuksen muuttumista tunnustuksellisia piirteitä omaavaksi (kohta 74). Kokonaisharkinnassa EIT katsoi, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirjan 2 artiklaa ei ollut loukattu.

Totean, että apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on 17.1.2012 antamassaan päätöksessä (OKV/1361/1/2009) tarkastellut niin sanottuja käräjähartaustilaisuuksia. Kyse oli oikeustalossa virka-aikana järjestetyistä avajaistilaisuuksista, joihin oli kutsuttu käräjäoikeuden henkilökunta, lautamiehet sekä asianajajien, oikeusavustajien ja syyttäjien edustajia. Apulaisoikeuskansleri tarkasteli menettelyä niin yhdenvertaisuuden kuin uskonnonvapauden ja erityisesti sen negatiivisen ulottuvuuden näkökulmasta. Hän totesi, että vallitsevasta perusoikeuksien turvaamiseen liittyvästä käytännöstä on julkiselle vallalle johdettavissa velvollisuus huolehtia siitä, että evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisasema ei heijastu esimerkiksi virallisiin juhlatilaisuuksiin tavalla, joka saattaisi johtaa uskonnon ja omantunnon vapauden loukkaamiseen. Hän katsoi myös, että tilaisuudet tulee järjestää siten, ettei kukaan vastoin tahtoaan joudu osallistumaan itselleen vieraan uskonnon harjoittamiseen.

Apulaisoikeuskansleri piti oikeuslaitoksessa järjestettäviä, tuomioistuimen itsensä järjestämiä ja koolle kutsumia uskonnollisia tilaisuuksia ongelmallisina julkisen vallan neutraalisuuden ja puolueettomuuden sekä yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuuden näkökulmasta etenkin silloin, kun niitä järjestetään läheisesti virkatoimintaan liittyen viraston tiloissa virka-aikana.

Ongelmattomampaa olisi ollut, jos kyseessä oleva tilaisuus olisi järjestetty sille erikseen muualta varatuissa tiloissa virastoajan ulkopuolella. Apulaisoikeuskansleri lausui käsityksenään, että vaikka perinteet sinänsä ovat tärkeitä, on oikeudelliselta kannalta lähtökohdaksi otettava se, että julkisen vallan tulee perustuslain 22 §:n mukaan turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen, joihin kuuluvat muun muassa yhdenvertaisuus ja uskonnonvapaus. Apulaisoikeuskanslerin mukaan tämä julkiselle vallalle kuuluva turvaamisvelvoite menee perinnesyiden edelle.

Totean, että olen 11.11.2011 antamassani vastauksessa (dnro 3634/4/10) ottanut kantaa kunnan koulutoimen menettelytapaohjeeseen, jonka mukaan ruokarukoukset ovat uskonnon harjoittamista ja ne tulee korvata esimerkiksi yleisellä rauhoittumisella ja ruokahetken kunnioittamisella. Pidin selvänä, että koulussa opettajan johdolla päivittäin lausuttavaa ruokarukousta voidaan pitää uskonnon harjoittamisena. Minulla ei ollut huomauttamista koulutoimen ohjeesta.

Käsillä olevan asian arvioimisessa pidän merkityksellisenä ensinnäkin sitä, että – toisin kuin esimerkiksi nimenomaisen ruokarukouksen pitäminen koulussa – suvivirren laulamisen asiayhteytenä ei ole itsessään uskonnollinen tilaisuus. Koulun kevätjuhla on lukuvuoden yhteinen päätöstilaisuus.

Käytännössä koulujen kevätjuhlissa suvivirrestä lauletaan vain sen kaksi ensimmäistä säkeistöä.

Näiden säkeistöjen sanat kuuluvat seuraavasti:

”1. Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.

Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks' luopi,
sen kutsuu elohon.

2. Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa,
puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.

Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs', Jumala,
ihmeitäs' julistaapi
se vuosi vuodelta.”

Totean, että vuoden 1986 virsikirjan uudistamista käsitellyt kirkolliskokouksen valitsema toimituskunta toteaa virren veisuun olevan ”yhtä aikaa julistusta, opetusta, sielunhoitoa, rukousta ja yhteyden kokemista.”1 Näyttää siltä, että opetushallituksen johtokunnan puheenjohtajana toimivan kansanedustajan Sari Sarkomaan 31.5.2013 sosiaalisessa mediassa toteama siitä, että ”Suvivirren laulaminen kevätjuhlassa ei ole uskonnon harjoittamista. Suvivirsi on osa suomalaista kevätjuhlaperinnettä”, ei ensimmäisen lauseensa osalta tarkkaan ottaen vastaa Suomen evankelisluterilaisen kirkon itsensä tekemää virren määrittelyä.

Käsitykseni mukaan yllä siteeratuissa puitteissa pysyttäessä suvivirttä ei kuitenkaan koulun kevätjuhlassa laulettuna voida pitää sisällöllisesti korostuneen uskonnollisena: sana Jumala kyllä mainitaan, mutta vain kerran. Asian arvioinnissa kiinnitän huomiota siihen, että suvivirsi on vahvasti suomalaiseen traditioon vakiintunut ja perinteinen osa koulujen kevätjuhlia. Se, että suvivirsi mielletään normaaliksi osaksi koulujen kevätjuhlia, on nähdäkseni itsessään omiaan vähentämään virren uskonnollista luonnetta päätösjuhlien asiayhteydessä laulettuna.

Tässä mielessä se on osa perustuslakivaliokunnan edellä tarkoittamaa suomalaista juhlatraditiota.

Näin ollen katson, että vallitsevassa kulttuuriympäristössämme suvivirren mainittu sisältö ei aiheuta sitä, että koulun päättäjäistilaisuudesta muodostuisi uskonnonvapauden negatiivisen ulottuvuuden kannalta kielletyllä tavalla luonteeltaan uskonnollinen tilaisuus.

Asiassa ei ole siten mielestäni sellaista, joka antaisi minulle laillisuusvalvojana aihetta toimenpiteisiin.

Lähetän jäljennöksen tästä vastauksestani myös Opetushallitukselle tiedoksi.
1 http://evl.fi/Virsikirja.nsf/745ff021168d4a8ac2256ff50049b96e/db2da58a5fbcd55cc2256ff500540ac0?OpenDocument