Siirry sisältöön

Maskit rynnivät törkyjen ykköseksi

Roskaaminen ja maahan heitetyt maskit ovat vakava ongelma ja ikävä osa Helsingin katukuvaa. Koronan ja kertakäyttöisten kasvomaskien käytön myötä roskaamisen määrä on lähes räjähtänyt kotikaupungissamme. Maskien käytön lisäksi virkistys- ja ulkoilualueiden käyttö on lisääntynyt korona-aikana, mikä on kasvattanut roskien määrää ympäristössä ja lisännyt kuntien ja kaupunkien puhtaanapidon kustannuksia.

Maahan heitetty maski on hitaasti hajoavaa muovia ja sen maatumisaika on jopa 500 vuotta. Hajotessaan maskit päätyvät mikromuoveiksi ja kulkeutuvat vesistöihin aiheuttaen haittaa ihmisille ja eläimille. Kaduilla pyörivät maskit voivat helposti kulkeutua myös viemäriverkostoon ja tukkia viemäreitä.

Helsingissä yleisten alueiden puhtaanapito maksaa yli 11 miljoonaa euroa vuodessa. Tuolle rahasummalle löytyisi varmasti  paljon parempia kohteita. Kaupunki on laatinut 50-kohtaisen toimenpideohjelman kitkemään roskaamista. Ohjelma sisältää konkreettisia ohjeita roskaamisen vähentämiseen sekä kaupunkilaisille että viranomaisille. Listasta löytyy meistä jokaiselle jotain. 

Tupakantumpit ovat maailman ja Suomen yleisin muoviroska. Uutena toimena luonnontumppaajille jaetaan  minituhkiksia erityisesti paikoissa, joissa ei ole tuhka-astioita ja jaetaan ohjeita oman minituhkiksen tekemiseen. Minituhkiksista on syytä tehdä muoti-ilmiö. 

Kaupunkiemme rannoilta löytyy keskimäärin 300 tumppia jokaista sataa metriä kohden. Tämä on järjetöntä kotimeremme ja luontomme myrkyttämistä. Sateiden ja hulevesien myötä tumpit päätyvät kaduilta ja pihoilta vesistöihin ja mereen. Myrkyllisistä tupakantumpeista on monin tavoin haittaa luonnolle. Moni ei tiedä, että tupakantumppi on muovia, eikä maadu. Monelle on yllättävä tieto myös se, että tupakantumppi on ympäristömyrkky. 

Tarkoitus on kokeilla myös läpinäkyviä ja lukitsemattomia kierrätysastioita pulloille ja tölkeille (metalli, muovi, lasi) alueilla, joilla esiintyy paljon roskia. Roskaantumisen vastaisista keinoista voit lukea lisää oheisesta linkistä: https://www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Roskaantumisen_lisaantyminen_on_vakava_y%2860723%29

Mitkään ohjelmat eivät riitä ratkaisuksi, jos meistä jokainen ei itse huolehdi omien roskiensa viemisestä roskakoriin. Helsingin pitäminen siistinä on meidän kaikkien yhteinen vastuu. Laitetaan käytetyt maskit ja muut jätteet roskakoriin – pidetään Helsinki siistinä, puhtaana ja viihtyisänä kotikaupunkina.

Lähetän tuoreimpia politiikan kuulumisia eduskuntaterveisissä noin kerran kuukaudessa. Voit tilata eduskuntaterveiset lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi tai soittamalla 050 511 3033.

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja