fbpx Siirry sisältöön

Hallituksen ristiretki yrittäjiä vastaan tekee rumaa jälkeä ihmisten palveluille – nyt kelakorvaukset liipaisimella

Vasemmistovihreän hallituksen ideologinen vimma poistaa Kela-korvaus yksityisestä hoidosta ja tutkimuksesta on hyytävän kylmää politiikkaa, jossa on täysin unohdettu palveluja tarvitsevat ihmiset.   

Joko vasemmistovihreät puolueet eivät ymmärrä suomalaisten arkea ja sitä, mikä merkitys yrittäjien työllä ja yksityisellä palveluilla on suomalaisten mahdollisuudelle saada tarvitsemansa palveluita, tai sitten he eivät siitä piittaa.

Oli vastaus kumpi tahansa niin yhtä järkyttävää. Vasemmistovihreät sulkevat  silmänsä toimiensa vaikutuksilta ihmisten hätään ja palveluiden heikentymiseen.

Hallitus ei näytä ymmärtävän sitä, että merkittävä osa Kelan korvaamista lääkäripalveluista on sellaisia, joita kuntien terveyskeskuksissa ei ole edes tarjolla, esimerkiksi silmälääkärit, gynekologit ja lastenlääkärit. Koko suun terveydenhuoltomme on rakennettu siten, että puolet aikuisväestöstä käyttää yksityisiä palveluja. Yksityinen sektori on olennainen osa terveydenhuoltomme.

Yhtään puheenvuoroa ei ole kuulunut, miten aiotaan Kela-korvauksen turvin tehdyt miljoonat vuosittaiset lääkärissäkäynnit ja sadat tuhannet laboratorio- ja kuvantamistutkimukset jatkossa hoitaa. On selvää, että poisto kuormittaisi ennestään jonoutunutta julkista sektoria, johtaisi ihmisten palveluiden heikkenemiseen.

Hoidon tarve ei poistu Kela-korvauksen poistamisella. Ne, joilla on rahaa, voivat jatkossakin käydä yksityisessä terveydenhuollossa. Moni joutuu etsimään viimeiset eurot saadakseen apua. Hallituksen toimet johtavat tilanteeseen, joka on irvikuva yhdenvertaisesta terveyspolitiikasta. Pahasti ruuhkautuneet terveyskeskukset ruuhkautuvat entisestään. Hallituksen sokean ideologisista toimista kärsisi koko kansanterveys mutta eniten heikoimmassa asemassa olevat.

On myös kestämätöntä, että tavallisen palkansaajan ja eläkeläisen pitää maksaa aina enemmän heikkenevistä palveluista. Vasemmistovihreän hallituksen suunta on täysin väärä. Kaiken päälle hallitus on tuomassa verotusta entisestään kiristävää maakuntaveroa. 

Opetusministeri Saramo on sanoittanut hallituksen vimman romuttaa Kela-korvaus lausumalla, ettei ole mitään järkeä tukea yksityisiä toimijoita verovaroin. Näkemys siitä, että kyseessä olisi yritystuki on käsittämätön. Kyseessähän on korvaus, joka helpottaa ihmisten pääsyä hoitoon. 

Hallitus on jo päättänyt leikata Kela-korvausta paikatakseen hoitajamitoituksesta puuttuvia euroja. Lisäksi hallituksen ohjeistamassa virkamiesvalmistelussa kaavaillaan leikkaamaan loputkin yksityisen hoidon ja tutkimuksen kelakorvauksesta. Eduskunnan käsittelyssä olevassa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusesityksessä on perustana sama ideologia. Maakuntamalliesityksessä mahdollisuutta hyödyntää yksityisiä palveluja, yrityksiä ja järjestöjä, esitetään rajoitettavaksi piittaamatta siitä, mitä vaikutuksia sillä on ihmisten mahdollisuuteen saada yhdenvertaiset palvelut tai mikä on veronmaksajalle edullisinta. Kaiken lisäksi maakuntamalli on valtava leikkaus Helsingin sote-palveluiden ja HUS:n rahoitukseen vaarantaen monin tavoin kaupunkimme ihmisten palvelut. 

Hallituksenihmisten palveluja heikentävä maakuntamalli on hylättävä. Samoin on pysäytettävä aie romuttaa Kela-korvaus. Verorahat on laitettava lisähallinnon sijaan ihmisten palveluihin.  Julkisen vallan on vastattava, että verorahoin voidaan turvata oikea-aikainen pääsy laadukkaisiin palveluihin jokaiselle.  Pienen maan on otettava käyttöön kaikki voimavarat. Palveluseteleiden käytön velvoittavuutta on lisättävä. Kela-korvauksen nosto olisi perusteltua ja viisasta keventämään julkisen sektorin kuormitusta ja vauhdittamaan ihmisten hoitoon pääsyä.

Lähetän tuoreimpia politiikan kuulumisia eduskuntaterveisissä noin kerran kuukaudessa. Voit tilata eduskuntaterveiset lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi tai soittamalla 050 511 3033.

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja

Follow by Email
Facebook
LinkedIn
Instagram