Siirry sisältöön

Ruiskukkia ja risuja

Tänään olemme kokoomuksen eduskuntaryhmä ja kokoomuksen puoluevaltuusto yhdessä ja yksimielisesti päättäneet osallistua Jyrki Kataisen hallitukseen. Kokoomuksen kenttäväki antoi vahvan tukensa uudelle hallitukselle ja meidän neuvottelijoiden tekemälle työlle. Hallituksen uusi ohjelma on saanut ansaitusti niin ruusuja tai paremminkin ruiskukkia kuin risujakin.

Neuvotteluprosessissa alusta loppuun mukana olleena voin sanoa, että kyllä ne ruiskukat kasvavat siellä risujen seassa. Ohjelmassa näkyy kokoomuksen kädenjälki ja siellä on meidän keskeiset tavoitteemme. Yhtälailla ohjelmassa on asioita, joita en siellä haluaisi olevan. Totta kai, kun hallituksessa on kuusi puoluetta, ohjelma ei ole sellainen, kuin se olisi, jos kokoomus sen yksin kirjoittaisi.

Ohjelmassa on paljon Suomen tulevaisuutta rakentavia rakenteellisia uudistuksia, joita ei olisi mahdollista kaikissa kokoonpanoissa eikä varsinkaan keskustan kanssa tehdä. Yksi keskeinen ja hyvinvointipalveluiden kannalta välttämätön on kuntauudistus. Itselleni ja meille helsinkiläisille välttämätöntä oli se, että hallitus vahvistaa metropolipolitiikkaa. Helsinki on koko Suomen kasvun ja hyvinvoinnin veturi.

Iloita voi, että sivistys- ja koulutuspolitiikassa kokoomuksen luoma linja jatkuu sovittujen tavoitteiden osalta. Voimavaroissa näkyy vasemmiston linjat ja leikkauksien kova kohdentuminen jopa sydäntä raastavalla tavalla. Onneksi osa leikkauksista saadaan kokoamalla rakenteita laadukkaammiksi kokonaisuuksiksi ja tämä koskee aivan erityisesti ammattikorkeakoulujen rönsyileviä yksiköitä.

Riemunaiheita riittää: Ikivanha päivähoitolaki uudistetaan varhaiskasvatuslaiksi. Varhaiskasvatuksen ja päivähoidon palvelujen lainsäädännön valmistelu ja hallinto siirretään opetus- ja kulttuuriministeriöön. Se on lasten etu. Mikä tärkeintä, aloittamani perusopetus paremmaksi pop-ohjelma jatkuu. Tavoitteena on edistää perusopetuksen laatua ja erityisesti pienentää ryhmäkokoja. Opettajalla on oltava aikaa jokaiselle oppilaalle. Tavoite on myös vahvistaa koulujen kerhotoimintaa ja aamu- ja iltapäivähoitoa.

Kokoomuslaisen talouspolitiikan peruslinja jatkuu. Kokoomuksen keskeisen tavoitteen mukaisesti työn verotusta kevennetään talouskasvun ja työllisyyden aikaansaamiseksi. Tämän lisäksi hallitusohjelmaan on kirjattu vahvoja panostuksia perusturvaan. Näin huolehditaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevista. Pitkään odotettu vanhuspalvelulaki säädetään ja turvataan ikäihmisten mahdollisuudet hyvään hoivaan.

Työn verotusta kevennetään yhteisöveroa alentamalla sekä huolehtimalla siitä, että palkkatulon verotus ei kiristy missään tuloluokassa. Pienituloisen työn verotusta kevennetään, jotta työn vastaanottaminen tulee kannattavammaksi. Työtulovähennystä ja perusvähennystä korotetaan yhteensä 400 miljoonalla eurolla. Hallitus on varautunut keventämään tuloverotusta vielä enemmän, jos Suomeen syntyy kilpailukykyä edistävä työmarkkinaratkaisu. Työtä arvostavassa veropolitiikassa näkyvät erityisesti ruiskukat ja se on jokaisen suomalaisen etu.

Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite ja toimia valtion velkaantumiskierteen katkaisemiseksi. Velkaantumista ja julkisen talouden kestävyyttä seurataan vuosittaisilla tarkastuksilla. Lisätoimilla varmistetaan tarvittaessa se, että velkaantuminen pysäytetään ja hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus kyetään turvaamaan.

Tilanne on poikkeuksellisen haastava niin poliittisesti kuin taloudenkin osalta. Tämän hallituksen vaihtoehtoja nykyisessä uudessa poliittisessa tilanteessa, jossa vaalien suurin voittaja perussuomalaiset eivät ole valmiita hallitusvastuuseen, ovat vain vasemmiston johtama kansanrintama tai se, että ei ole hallitusta ollenkaan sekä sitä myöten uudet vaalit. On hyvä, että on hallitus, ja on hyvä, että on hallitus, jossa kokoomus on pääministeripuolueena mukana.

Sixpack-hallitus on suomalaista pragmatismia ja yhdistävä tekijä on halu kantaa vastuuta. Tuskin missään muussa maassa moinen kokoonpano voisi olla mahdollinen. Yhteistyötä ja yhteen hiileen puhaltamista, jos mitä, tarvitaan vaikeassa tilanteessa. Hallitusohjelmaan kannattaa tutustua ja sitä kannattaa tutkia ennekuin alkaa hutkia. Olennaista on todeta se, että nyt vasta työ alkaa. Se, miten kokoomuksen arvot näkyvät tulevissa päätöksissä on kiinni meistä kokoomuslaisista tekijöitä. Hihat on kääritty!