Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa vaatii korjausliikettä: ”Vasemmistovihreän hallituksen kaupunkivastaisuus tekee rumaa jälkeä”

Tiedote 22.8.2021

Julkaisuvapaa

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa paheksuu hallitusta sen petettyä lupauksensa kompensoida kaupungeille koronanhoidosta aiheutuneet kustannukset.

"Vasemmistovihreä hallitus kääntää taas kerran rumasti selkänsä Helsingille. Lupaus täysimääräisistä koronakorvauksista rikotaan räikeästi lausunnolla olevassa hallituksen esityksessä koronakorvausasetuksesta. Helsingille esitys merkitsisi jopa 70–80 miljoonan euron menetystäHallitukselta tämä on jääkylmää jatkoa pääkaupungin kassan ryöstävälle maakuntasoteuudistukselle, joka myös vaarantaa helsinkiläisten palvelut monin tavoinKalsea kaupunkivastaisuus on kestämätöntä maamme talouden veturina toimivan pääkaupungin elinvoimalle ja hoitoon pääsyä jonottaville ihmisille", Sarkomaa varoittaa.

Hallitus on luvannut korvata täysimääräisesti koronapandemian aiheuttamat sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset kunnille ja kuntayhtymille. Toisin kuitenkin aiotaan toimia. Hallitus ei näytä piittaavan edes eduskunnan yksimielisestä linjauksesta, jossa edellytimme koronakorvausten kohdentamista sen mukaan, miten korona on kaupunkeja ja kuntia runnellut, eikä keskimääräisenä yleisenä tukena kaikille kunnille. Valtionavustusasetusluonnoksen perusteella hallitus on rikkomassa lupauksensa ja korvaamassa kustannuksista vain noin puolet, Sarkomaa summaa. 

"Hallituksen kaupunkivastaisuus tekee rumaa jälkeä. On välttämätöntä, että asetusta muutetaan ja koronatuki kohdennetaan oikeudenmukaisesti aiheutuneiden tulomenetysten ja kustannusten suhteessa. Koronaviruksen aiheuttamat kustannukset ovat vaikuttaneet erityisesti Helsingin ja suurten kaupunkien talouteen, sillä niissä on todettu suurin osa koronatartunnoista. Asetus lisäisi vakavalla tavalla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin rahoitusvajetta", Sarkomaa ennakoi. 

"Suurimpien kaupunkien muodostaman kuusikon tekemä yhteinen tiukka vaade hallitukselle oli täysin välttämätön. Jos lausunnoilla oleva asetus hyväksyttäisiin, Helsingiltä korvauksia jäisi tämän hetken arvion mukaan saamatta ainakin noin 70, Espoolta noin 30, Tampereelta noin 20, Vantaalta noin 20–30, Turulta noin 10–20 ja Oululta noin 14 miljoonaa euroa", Sarkomaa luettelee.

"Rahojen saamatta jääminen vaarantaa suurten kaupunkien peruspalvelut. Helsingissä erityisesti tarvitaan kipeästi lisävoimavaroja koronan jälkeensä jättämän hoitovelan purkuun, ihmisten hoitoon pääsemiseksi ja julkisen terveydenhuollon työtaakan keventämiseksi. Tilanne peruspalveluissa on hyvin vakava. Helsingissä joutui jo keväällä jonottamaan kiireettömään hoitoon keskimäärin 31 vuorokautta. Hallituksen on tehtävä korjausliike ja lopetettava kaupunkien kaltoinkohtelu", Sarkomaa vaatii.