Siirry sisältöön

Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtajisto: Uusilla aloituspaikoilla helpotettava työvoiman saatavuutta

Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajat vaativat Uudenmaan korkeakouluihin suunnattavaksi huomattavasti aiempaa enemmän aloituspaikkoja. Lisäksi niiden on saatava tutkintotavoitteiden nostoa vastaavat määrärahat.

Uudenmaan korkeakoulut tarjoavat merkittävästi vähemmän opiskelun aloituspaikkoja oman maakunnan nuorille kuin korkeakoulut muualla maassa, kun paikat suhteutetaan ylioppilastutkinnon suorittaneiden määrään. Uudellamaalla tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän osaajia, sillä väestön ja työpaikkojen määrän ennakoidaan kasvavan nopeammin kuin muualla maassa. Uusissa työpaikoissa tarvitaan korkeakoulutettuja asiantuntijoita.

Korkeakoulujen uusiin aloituspaikkoihin ollaan suuntaamassa ensi vuodelle valtakunnallisesti 15 miljoonaa euroa lisärahoitusta.

Huomio kasvatus- ja hoitoaloille

Aloituspaikkoja on lisättävä erityisesti aloille, joilla on vakavia rekrytointiongelmia. Sairaanhoitajia, lähihoitajia, sosiaalityön erityisasiantuntijoita, yleislääkäreitä, erikoislääkäreitä, lastentarhanopettajia, puheterapeutteja, hammaslääkäreitä ja psykologeja tarvitaan enemmän kuin on saatavilla.

Hoitotyön johtamisen opiskeluun mahdollisuudet ERVA-alueellemme

HYKSin Erva-alue on maamme ainoa Erva-alue, jossa ei ole terveystieteiden maisteri- ja tohtorikoulutusta. Yliopistosairaanhoitopiireissä on määritelty hoitotyön johtajien kelpoisuusehdot, joissa yliopistollinen terveystieteiden koulutus on monessa tapauksessa vaatimuksena. 

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa uhkaa pula pätevistä akateemisen tutkinnon omaavista hoitotyön johtajista, opettajista ja asiantuntijoista erityisesti Uudenmaan alueella. Terveystieteiden maisteri- ja tohtorikoulutus tarjoaisi sote-alan asiantuntijoille uuden uramahdollisuuden ja lisäisi siten alan veto- ja pitovoimaa.

Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajat katsovat, että alueen hoitohenkilöstö on eriarvoisessa asemassa terveystieteiden opiskelumahdollisuuksien osalta muiden yliopistokaupunkien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöön verrattuna. Tilanne tulee korjata myöntämällä Helsingin yliopistolle koulutusvastuu terveystieteiden alalle. Helsingin yliopisto on jättänyt asiasta hakemuksen opetus- ja kulttuuriministeriölle.

Uudellamaalla koulutuksen saavutettavuus on heikointa

Uudenmaan korkeakoulut tarjoavat merkittävästi vähemmän opiskelun aloituspaikkoja oman maakunnan nuorille kuin korkeakoulut muualla maassa, kun paikat suhteutetaan ylioppilastutkinnon suorittaneiden määrään. Ylioppilastutkinnoista 32 prosenttia suoritetaan Uudellamaalla.

Ammattikorkeakoulujen aloituspaikoista vain 29 prosenttia on Uudellamaalla ja yliopistojen aloituspaikoista 30 prosenttia. Tilanne ajaa uusmaalaiset nuoret hakemaan opiskelupaikkaa muualta maasta, mikä vie myös muiden alueiden nuorilta mahdollisuuden opiskella kotiseudullaan. 

Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtajat: 

Puheenjohtaja Sari Sarkomaa, puh. 050 511 3033

Varapuheenjohtajat
Tiina Elo, puh. 045 261 7447
Eveliina Heinäluoma, puh. 040 592 1807
Riikka Slunga-Poutsalo, puh. 09 432 3057