Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa: Mielenterveyspalvelut katastrofaalisessa tilassa – hallituksen terapiatakuun jarrutus on sydämetöntä

Tiedote 4.12.2021

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa on huolissaan jatkuvien koronarajoitusten vaikutuksista ihmisten mielenterveydelle. Mielenterveyspotilaiden hoitoon pääsy on vaikeutunut koronaepidemian aikana niin paljon, että Mielenterveyden keskusliitto pitää tilannetta katastrofaalisena.

”Olemme saaneet lukea tänä syksynä jopa 10 kuukauden jonotusajasta mielenterveyspalveluihin. Tilanne on inhimillisesti, että yhteiskunnallisesti kestämätön. Mielenterveyden sairaudet ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ja myös suurimpia syrjäytymisen aiheuttajia. On mahdoton ymmärtää hallituksen arvovalintaa, jättää kaikkien puolueiden kannattama terapiatakuu toteuttamatta”, Sarkomaa sanoo.

Tuoreesta mielenterveysbarometristä selviää, että sosiaali- ja terveyspalveluiden voimavaroja pitäisi lisätä syrjäytymisvaarassa oleville nuorille ja aikuisille, mielenterveyskuntoutujille sekä masennuspotilaille. Koronakriisin vaikutuksesta riski mielenterveysongelmien puhkeamiselle ja pahenemiselle on kasvanut entisestään. Jonot psykiatriseen erikoishoitoon ovat tällä hetkellä liian pitkät ja resurssit eivät riitä turvaamaan riittävää hoitoa. Syitä tähän nähdään perustason hoidon heikossa saatavuudessa ja ehkäisevän työn puutteissa.

”Terapiatakuun mukainen rakenteellinen uudistus mielenterveyden palveluihin on juuri nyt ajankohtainen. Se on osa kestävää koronakriisin hoitoa sekä työllisyyden vahvistamista. Lisäksi Kela-korvaus pitäisi saada myös matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin, esimerkiksi psykologin tai psykoterapeutin käynteihin. Se helpottaisi painetta julkisella puolella ja nopeuttaisi huomattavasti hoitoonpääsyä”, Sarkomaa ehdottaa.

Sarkomaasta eduskunnalla olisi ollut mahdollisuus tarttua asiaan useaan kertaan, mutta hallituspuolueen edustajat ovat enemmistöllä estäneet terapiatakuukansalaisaloitteen käsittelyn. Kokoomuksen eduskuntaryhmä esitti vaihtoehtobudjetissaan määrärahat terapiatakuun toteuttamiseen kuten aiempinakin vuosina.

”Lausunnolla olevasta hoitotakuulaista puuttuu terapiatakuun ydin. Terapiatakuuhan toisi nopeasti tällä hetkellä terveyskeskuksista puuttuvan psykososiaalisen hoidon ja kuntoutuksen. Hoidon tarve arvioitaisiin välittömästi perusterveydenhuollossa. Vetoan hallituspuolueisiin, että tällä kertaa äänestäisitte terapiatakuun puolesta. Apua tarvitsevat ihmiset ja heidän omaisensa odottavat luvattuja toimia”, Sarkomaa sanoo.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa, puh. 050 511 3033