Siirry sisältöön

Kokoomusedustajat: Hallitus romuttaa Kela-korvaukset, vaikka hoitojonot ennätyksellisen pitkät

Tiedote 15.3.2022

Julkaisuvapaa heti

Kokoomusedustajat: Hallitus romuttaa Kela-korvaukset, vaikka hoitojonot ennätyksellisen pitkät

Kokoomuksen kansanedustajat Paula RisikkoSari Sarkomaa ja Mia Laiho pitävät vastuuttomana hallituksen aikomusta toteuttaa Kela-korvauksiin merkittävät leikkaukset. Eduskuntapuolueiden loppuvuodesta sopima yksimielinen kanta oli, että yksityisen sairaanhoidon korvausjärjestelmää ja sen rahoitusta voidaan tarvittaessa uudistaa vasta sen jälkeen, kun sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu on siirtynyt hyvinvointialueille. Myös Kelassa on oltu jättileikkauksista huolissaan ja työmarkkinajärjestöt ovat ottaneet vahvasti kantaa siihen, että nyt ole oikea aika Kela-korvauksien leikkauksille. Edustajat pitävät käsittämättömänä sitä, että hallitus yksipuolisesti hylkäsi parlamentaarisen sovun, eikä kuuntele asiantuntijoiden varoituksia, vaan jatkaa Kela-korvausten leikkausten valmistelua.

”Koronan vaikutuksesta hoitovelka on ennätyksellinen. Samalla sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suuren mullistuksen edessä. Moni käyttää yksityisiä terveydenhuollon palveluita siksi, että julkisen sektorin palveluihin ei pääse. Lisäksi Kelan korvaamista lääkäripalveluista esimerkiksi silmälääkärin ja gynekologin palveluita ei ole edes saatavilla kuntien terveyskeskuksista. Kela-korvausten alasajo tässä tilanteessa on vastuuton, sillä se tulee vaikeuttamaan ihmisten hoitoon pääsyä ja lisäämään eriarvoisuutta”, edustajat sanovat.

Ministeri Lindén on tuoreeltaan (HS 12.3.) nostanut esiin huolen koronan vaikutuksesta hoitamatta jääneistä kansantaudeista ja puhunut jopa hoitopommista. Hallituksen aikeena on myös kiristää hoitotakuuta kiireettömässä hoidossa kolmesta kuukaudesta viikkoon. Kokoomusedustajien mielestä Kela-korvausten leikkaus on ristiriidassa hallituksen tavoitteiden kanssa.

”Kela-korvausten leikkaukset johtavat julkisten palveluiden kuormittumiseen entisestään, kun yhä useampi yksityisiä palveluita käyttänyt siirtyy julkisen palvelun jonoon. Ministerin kuvaama hoitopommi on todellakin käsillä, jos hoitoon pääsyä ei varmisteta ottamalla kaikki toimijat mukaan purkamaan jonoja. Kokoomuksen mielestä koronan tuoman hoitovelan purkuun ja julkisen terveydenhuollon kuormituksen keventämiseksi Kela-korvauksia olisikin ennemmin nostettava. Lisäksi on otettava laajasti palvelusetelit käyttöön niin, että ihmiset saavat tarvitsemansa hoidon ajoissa”, edustajat sanovat.

Lisätietoja:

Paula Risikko, puh. 050 511 3107

Sari Sarkomaa, puh. 050 511 3033

Mia Laiho, puh. 050 433 6461