Siirry sisältöön

Tiedote 5.2.2023: Kokoomuksen Sarkomaa: Kela-korvausleikkaus peruttava hoitoon pääsyn helpottamiseksi

SDP julkisti lauantaina eduskuntavaaliohjelmansa, jossa linjataan, että hoitoon on päästävä seitsemässä päivässä. Kokoomuksen Sari Sarkomaan mielestä pääministeri Sanna Marinin (sd.) johtaman hallituksen toteuttama Kela-korvausleikkaus on räikeässä ristiriidassa SDP:n tavoitteen kanssa.

Hallituksen Kela-korvausleikkaus tuli voimaan juuri vuoden vaihteessa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Sari Sarkomaan mukaan Kela-korvaukset ovat tehokas tapa kohdentaa rahoitusta nimenomaisesti hoitoon pääsyn helpottamiseen ja julkisen sektorin kuorman helpottamiseen.

”Jos SDP aidosti haluaa varmistaa nopeamman hoitoon pääsyn, on Kela-korvausleikkaus peruttava. Leikkauksen myötä yhä useampi siirtyy julkisen palvelun jonoon tai jää ilman apua. On sulaa vastuuttomuutta jättää käyttämättä yksityisten palvelutuottajien työ tilanteessa, jossa julkinen terveydenhuolto on ylikuormittunut ja pula henkilöstöstä on valtava”, Sarkomaa sanoo.

”On vakava laiminlyönti, ettei hallitukselta ole herunut vaikuttavia toimenpiteitä hoitovelan purkamiseksi. Päinvastoin Kela-korvausleikkaukset vaikeuttavat tilannetta. Romuttamisen sijaan Kela-korvausta olisi viisasta tulevina vuosina nostaa. Seuraavan hallituksen on sovittava ohjelmassaan Kela-korvauksen kehittämisestä”, Sarkomaa sanoo

Yksityisen hoidon tutkimus- ja hoitokorvaukset eli ns. Kela-korvaukset poistuivat vuoden alussa lukuun ottamatta psykiatriaa, psykologin korvauksia sekä suun terveyden tiettyjä toimenpiteitä. Jatkossa korvausta ei enää saa lainkaan esimerkiksi yksityisen tuottamasta fysioterapiasta. Lääkärikäyntien korvausta leikattiin merkittävästi.

”Kannan valtavaa huolta jonoon sysätyistä ihmisistä. Kela-korvaus on mahdollistanut vuosittain noin 3,4 miljoonaa lääkärikäyntiä. Kela-korvausta maksetaan sosioekonomiseen asemaan katsomatta kaikille suomalaisille. Yksityistä terveydenhuoltoa käytetään monesti myös siksi, ettei julkisen sektorin palveluihin pääse. Kun hoitoon pääsy venyy, ongelmat kasvat. Tilanne on kestämätön ja tulee monin tavoin kalliiksi”, Sarkomaa sanoo.

”Ideologinen yritysvastaisuus vaikuttaa jyräävän kaikki järkiperusteet ja jonossa apua odottavien ihmisten hädän. Muuta selitystä on vaikea keksiä sille, miksi valtavassa henkilöstöpulassa ja sote-kriisissä jätetään yrityksissä toimivien sote-ammattilaisten työpanos hyödyntämättä. Tavoitteiden lisäksi demareiden on kyettävä esittämään toteuttamiskelpoisia ratkaisuja hoitoon pääsyn parantamiseksi. Kela-korvausleikkauksen peruminen olisi nyt viisautta”, Sarkomaa sanoo.

Kokoomus esitti hallituksen Kela-korvausleikkauksen perumista omassa vaihtoehtobudjetissaan marraskuussa.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa, 050 511 3033