Siirry sisältöön

Lukion on oltava lukio ja ammatillinen tutkinto kallisarvoinen omana tutkintonaan!

Tiedote 16.10.2011

Kokoomuksen kansanedustaja ja opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa varoittaa ottamasta askelia, joilla murennetaan lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten tehtäviä. Sarkomaa on huolissaan lausuntokierroksella olevan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman toimenpide-ehdotuksista, jotka toteutuessaan vaarantaisivat lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten tuottaman osaamisen ja opetuksen laadun.

Kehittämissuunnitelmassa ehdotetaan aloitettavaksi rakenteellisen kehittämisen ohjelma, jonka mukaan toista astetta kehitettäisiin yhtenä kokonaisuutena.

"Ehdotus on toteuttamiskelvoton", sanoo Sarkomaa. Jatkossakin lukion ja ammatillisen koulutuksen sisällöllinen ja rakenteellinen kehittäminen on tehtävä koulutusmuotojen omista päämääristä käsin. Ylioppilastutkintoa ja ammatillista tutkintoa on kehitettävä erillisinä tutkintoina. Myöskään opetussuunnitelmiin liittyvillä muutoksilla ei saa hämärtää toimivaksi osoittautunutta duaalimallia. Lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten rahoitus on pidettävä toisistaan erillisinä.

Samaa duaalimallin hämärtämislinjaa edustaa se, että kehittämissuunnitelmassa toisen asteen kehittämisen keskeiseksi tavoitteeksi on nostettu ammatillista ja ylioppilastutkintoa sekoittava yhdistelmätutkinto. On erittäin huolestuttavaa, että esitetyistä toimenpiteistä ja painotuksista kumpuaa kaipuu ns. nuorisokoulumalliin sekä tahto hivuttaa lukiot ja ammatilliset oppilaitokset yhteen. Linjaukset eivät vastaa sitä yhteisymmärrystä, josta Säätytalolla kuuden hallituspuolueen kesken sovittiin.

Duaalimalliin perustuva toisen asteen koulutus on tuottanut hyvän pohjan niin akateemisille kuin ammatillisille jatko-opinnoille. Se on tuottanut maailman huipputason koulutusta, joka vastaa nuorten tarvitsemaa osaamis- ja sivistyspohjaa sekä työelämän tarpeita. Tämän perustan murentaminen olisi tuhoisaa koko suomalaiselle koulutusjärjestelmälle.

Sen sijaan yhdistelmätutkinnoista on syytä tehdä selvitys. Yhdistelmätutkinnon todellisesta hyödyllisyydestä jatko-opintojen ja työelämän näkökulmasta ei ole valtakunnan tasolta kerättynä kattavaa tietoa. Tämän tiedon kerääminen on välttämätöntä, jotta yhdistelmätutkintoa voitaisiin oikeasti arvioida.

Lukio-opetuksen alueellisen saavutettavuuden turvaamisessa on lukioiden tehtävä keskenään yhteistyötä. Myös verkostoituminen peruskoulujen ja korkeakoulujen kanssa edistää yleissivistävän aineenopettajaosaamisen saatavuutta. Ammatillisten oppilaitosten osalta on jatkettava meneillään olevaa rakenteiden kehittämistä. Lukiolaisilla pitää olla oikeus saada yleissivistävää opetusta ja ammattiin opiskelevilla ammatillista erityisosaamista tukevaa osaamista.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033