Kolumni 7.4.2025
Helsinkiläisten on saatava parempaa vastinetta verorahoilleen. Jonot erikoissairaanhoitoon ja peruspalveluihin ovat pitkiä.
Sovimme Helsingin budjettineuvotteluissa valtuustoryhmien yhteiseksi tavoitteeksi helsinkiläisten palvelujen kehittämisen. Sovimme, että kiireettömän perusterveydenhuollon lääkäriajan saisi viimeistään 30 vuorokauden ja hoitaja-ajan 14 vuorokauden kuluessa.
Hoidon jatkuvuutta edistävä omatiimimalli otetaan koko Helsingissä käyttöön. Tavoite on, että varsinkin paljon palveluita tarvitsevat saavat avun jatkossa yhä useammin omalääkäriltä ja omahoitajalta. Silloin hoidon laatu paranee, palveluiden kokonaistarve ja -kustannukset pienenevät.
Helsingin ja Helsingin yliopistollisen sairaala HUS:n toimintaa vaikeuttaa merkittävästi edellisen hallituksen tekemä aluehallintouudistuksen rahoitusmalli. Lainsäädäntöä on muutettava ja korjattava torsoksi jäänyttä rahoitusmallia.
Nykyinen rahoitusmalli ei huomioi riittävästi HUS:n kustannusrakennetta eikä opetuksen ja tutkimuksen tarpeita. Erityistason sairaanhoitoon, kuten elinsiirtoihin ja lasten sydänkirurgiaan, tarvitaan suoraa valtion rahoitusta.
HUS:n henkilöstön laadukkaan työskentelyn ja erikoissairaanhoidon jonojen purkamiseksi Helsingin kaupunginhallituksessa olemme esittäneet nykyistä korkeampaa rahoitusta HUS-yhtymälle. Rahoitus tulee rahoitusmallin myötä Helsingiltä ja neljältä Uudenmaan hyvinvointialueelta. Emme valitettavasti ole saaneet ehdotuksellemme vielä riittävää kannatusta.
Kaiken lisäksi ministeriössä on ollut valmistelussa lakiesitys, joka leikkaisi Helsingin soterahoitusta kertaluontoisesti 35 miljoonalla eurolla ja rankaisisi vastuullisesta taloudenpidosta.
Olemme antaneet asiasta vahvaa palautetta, ja korjaustoimia on luvattu tehtävän. Helsingin on voitava luottaa siihen, että hyvä taloudenpito kannattaa. Edellisen hallituksen rakentama rahoitusmalli on jo ennestään Helsingille epäedullinen.
Helsinkiläisten hoitoon pääsyn turvaaminen edellyttää toiminnan kehittämistä ja kaupunkimme sote-ammattilaisten ja asukkaiden näkökulmien parempaa huomiointia. Helsingin ja HUS:n on oltava esimerkillisiä työnantajia, vaikka aluehallintomalli on ajanut pääkaupunkiseudun taloudellisesti tiukille.
Meidän helsinkiläisten päättäjien keskeinen vaikuttamiskohde on oltava se, että pääkaupunki saisi pitää oikeudenmukaisemman osuuden verotuloistaan.