Hyvä Vastaanottaja,
eduskunnan syksyn työ on täydessä vauhdissa, samoin valtion ensi vuoden budjetin käsittely. Budjettimietinnön on määrä valmistua joulukuun alussa. Valiokunnan asiantuntijakuulemisten lisäksi tapaan laajasti muita asiantuntijoita ja eri alojen edustajia.
Jatkamme vastuullista taloudenpitoa ja talouskasvua vahvistavia toimia. Päätökset eivät ole helppoja, mutta ne ovat välttämättömiä. Talouskasvun odotettua hitaampi käynnistyminen, puolustuksen ja hyvinvointialueiden kasvavat menopaineet sekä nousseet korkomenot ovat pakottaneet hallituksen tekemään uusia sopeutuspäätöksiä.
Talouskasvun vaikutukset työllisyyteen näkyvät aina viiveellä. Oli olennaista, että budjettiriihessä päätettiin uusista toimista yrittäjyyden ja työllisyyden edistämiseksi. Erityisiä toimia kohdistetaan nuorten työelämään pääsemiseksi, ja samalla on tärkeää kitkeä työelämän ikäsyrjintää.
Haastavassa tilanteessa on kyettävä turvaamaan ihmisille tärkeät palvelut sekä panostettava koulutukseen ja tutkimukseen. Maailma muuttuu, mutta yksi asia pysyy: Suomi pärjää vain korkealla osaamisella.
Yli miljardin euron veronkevennykset kaikkiin tuloluokkiin ovat tervetulleita kireän verotuksen Suomessa. Ihmisten ostovoimaa on jatkossakin vahvistettava. Talouden hyviä merkkejä ja positiivista käännettä on tärkeää tukea kaikin tavoin.
Budjettiesitys sisältää myös hyviä uutisia arkeen: turvakotien rahoitusta vahvistetaan, äitiyspakkauksen arvoa korotetaan ja opiskelijoiden arkea helpotetaan nostamalla ateriatuen tasoa. Kyse on mittavasta kokonaisuudesta, jossa yhdistyvät sopeutukset, kasvutoimet ja parempaa arkea tuovat erilaiset ratkaisut. Tavoite on, että huominen olisi kaikille parempi.
Lue blogini: Pureksittuja pohdintoja Arkadianmäeltä
_______________________________________
Tervetuloa tapaamaan:
Ke 8.10. klo 14.30–16 avoimeen Kansainvälisen palliatiivisen ja saattohoidon viikon Yhdenvertainen hoito kuuluu kaikille -keskustelutilaisuuteen Eduskunnan kansalaisinfoon (Pikkuparlamentti, Arkadiankatu 3, Helsinki).
To 16.10. klo 17.15 Instagram-liveen ajankohtaisista asioista Arkadianmäeltä ja Helsingistä. Kysymykset tervetulleita! Lähetys löytyy profiilistani @sarisarkomaa.
La 18.10. klo 13–14 I love me -messujen paneelikeskusteluun Helsingin Messukeskuksessa.
Ti 4.11. klo 14.30–16 Haasteena keuhkosyöpä – miten takaisin syövänhoidon mallimaaksi? Avoin seminaari Eduskunnan kansalaisinfossa (Pikkuparlamentti, Arkadiankatu 3, Helsinki).
_______________________________________
Tässä kirjeessä:
- Kultainen Helsinki-mitali oli huikea yllätys
- Budjettiriihen koulutuspäätöksillä vauhtia osaamistason ja talouden nousuun
- Kesälomien siirto ja lisäloma kevääseen – ihastuttaa ja vihastuttaa
- On viisautta kokeilla uutta – senioreiden valinnanvapauspilotti on askel sujuvampaa hoitoonpääsyyn
- Selvitys mahdollisuuksista ottaa käyttöön ikäihmisten parannettu kotitalousvähennys kannattaa tehdä
- Sote-tiedon hyödyntämistä ja tutkimusta jarruttavan toisiolain korjausesitys eduskunnassa
- Roosa nauha -keräys käynnissä
- Helsingin kaupungin on valtiovallan yhteistyössä taltutettava kasvava huumeongelma
Kultainen Helsinki-mitali oli huikea yllätys
Sain vastaanottaa kultaisen Helsinki-mitalin, joka on kotikaupunkini korkein tunnustus toiminnasta kaupungin ja helsinkiläisten hyväksi. Helsinki-mitali on eräänlainen kaupungin kunniakansalaisuus. Huikea aloitus syksyn työlle , jonka aloitin kiitollisin mielin.
Budjettiriihen koulutuspäätöksillä vauhtia osaamistason ja talouden nousuun
Iloitsen, että saimme sovittua ensi vuoden budjettiin vahvoja panostuksia osaamistason nostoon. Korkeakoulujen indeksit pidetään voimassa, aloituspaikkoihin ohjataan lisärahoitusta ja nuorille luodaan opintoseteli avoimiin korkeakouluopintoihin. Tämä on oikea suunta. Koulutustason nostamiseksi tarvitaan pitkäjänteistä työtä.
Jatkamme yhteensä 200 miljoonan euron peruskoulupanostusten toteuttamista, jotta jokaisella peruskoulun päättävällä nuorella on riittävät perustiedot ja -taidot toisella asteella pärjätäkseen ja tavoitellakseen unelmiaan. Se on politiikan tärkeimpiä tavoitteitani.
Kesälomien siirto ja lisäloma kevääseen – ihastuttaa ja vihastuttaa
Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys arvioi kesälomien siirron vaikutuksia koko koulutusjärjestelmään. Blogissani pohdin uudistuksen hyötyjä ja haasteita.
Lue blogini kesälomista
On viisautta kokeilla uutta – senioreiden valinnanvapauspilotti on askel sujuvampaa hoitoonpääsyyn
65 vuotta täyttäneet voivat hakeutua yksityislääkärille terveyskeskusmaksun hinnalla. Tavoitteena on nopeuttaa hoitoonpääsyä ja helpottaa ikäihmisten arkea. Uusi mahdollisuus päästä sujuvammin lääkärin vastaanotolle on varmasti monelle lämpimästi tervetullut.
Lue blogini
Selvitys mahdollisuuksista ottaa käyttöön ikäihmisten parannettu kotitalousvähennys kannattaa tehdä
Kotitalousvähennyksellä voidaan edistää ikäihmisten mahdollisuutta pärjätä kotona ja siirtää tarvetta raskaimpiin palveluihin.
Kotitalousvähennystä on syytä tarkastella laajemminkin ja saada sille vakiintuneempi muoto. Kotitalousvähennys on tuonut maahamme kulttuurin kaiken ikäisille ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville ostaa palveluja arkensa helpottamiseksi.
Sote-tiedon hyödyntämistä ja tutkimusta jarruttavan toisiolain korjausesitys eduskunnassa
Lakiesitys poistaa tutkimusta ja sote-tiedon hyödyntämistä jarruttavia esteitä. Lakimuutos on tärkeä askel kohti vaikuttavampia palveluita ja vahvempaa tutkimusta.
Roosa nauha -keräys käynnissä
Oli ilo taas tänä vuonnakin osallistua uuden Roosa nauhan lanseeraustilaisuuteen. Vuoden 2025 Roosa nauhan suunnittelija on upea ja rohkea Katja Ståhl. Hän kehottaa meitä liputtamaan elämän puolesta ja menemään rohkeasti päin elämää. Katja kannustaa kaikkia osallistumaan Roosa nauha -keräykseen suomalaisen syöpätutkimuksen, sairastuneiden ja heidän läheistensä hyväksi. Tutkimus on syöpäpotilaan toivo.
Helsingin kaupungin on valtiovallan yhteistyössä taltutettava kasvava huumeongelma
Kävimme kaupunginvaltuustossa keskustelun alfa-pvp:n käytön jyrkän kasvun edellyttämistä toimista. Viranomaiset ovat maan hallituksen toimesta koottu yhteistyöhön. Samaa työtä tehdään Helsingissä.
Tietoisuutta alfa-pvp:n poikkeuksellisesta tuhoisuudesta lisättävä ja myös siitä, että sitä sekoitetaan myös muihin huumeisiin. Ja siitä, että käyttömuodot ovat laajoja mukaan lukien vapetus.
Valtuustossa nostin esille sen, että vanhemmille ja kouluihin on saatava tietoa ja viipymättä luotava vaikuttavia keinoja huumeiden käytön ehkäisemiseksi ja torjumiseksi, lasten ja nuorten suojelemiseksi.
Helsingissä tilanne on otettu vakavasti ja moninaisia toimia jatketaan ennaltaehkäisyn, hoitopolkujen ja kaupunkilaisten turvallisuuden vahvistamiseksi. Vaikuttavia lisätoimia tarvitaan.
_______________________________________
Syksy tuo tullessaan monia vaikeita mutta välttämättömiä asioita päätettäväksi. Turvallisuuteen liittyvät asiat ovat eduskunnan ja kaupunginvaltuuston työssäni aivan keskeisiä.
Lähetän kuukausittain ajankohtaiset kuulumiset eduskunnasta ja Helsingin kaupunkipolitiikasta. Voit tilata eduskuntaterveiseni lähettämällä sähköpostia sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi
Ajatukset ja palaute ovat arvokkaita. Pidetään yhteyttä.
Hyvää syksyn alkua toivottaen.
Sari Sarkomaa