Siirry sisältöön

Enkeli taivaan sopii joulujuhlaan

Blogi 09.12.2011

Joulujuhlien läheisyys tuo aina tullessaan paljon iloa, mutta myös pohdintaa koulujemme ja päiväkotiemme perinteistä. Usein kuulee pohdittavan, voiko joululaulua ”joulupuu on rakennettu” laulaa koulun tai päiväkodin juhlissa. Totta kai voi. Joulu on osa suomalaista kulttuuria ja perinnettämme ja sen vietto on olennainen osa koulujen ja päiväkotien toimintaa.

Jouluevankeliumi ja suvivirsi kuuluvat lastemme juhliin niin päiväkodeissa kuin kouluissakin. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on tähdentänyt, että tällaiset juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria. Juhlaan mahdollisesti sisältyvän virren tai jouluevankeliumin johdosta ei juhlaa voida pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena. Tietenkin koulut ja päiväkodit itse päättävät juhlista, mutta ei ole mitään syytä siihen, että perinteitä pitäisi muuttaa. Päinvastoin globaalissa ja aina monikulttuurisemmassa maailmassa omien juurien ja perinteiden vaaliminen on vahvuus. Oman kulttuurin ja uskonnon tunteminen sekä ymmärtäminen auttaa muiden kulttuurien ja uskontojen ymmärtämisessä.

Suomalaiset ja helsinkiläiset koulut ovat yhä useammin monikulttuurisia ja siksi asia on korostetun tärkeä meillä pääkaupunkiseudulla. Kouluissa on tärkeää ylläpitää ja vahvistaa omaa kulttuuriamme ja samaan aikaan huomioida lasten ja nuorten erilaisuus. Tämä onnistuukin valtaosassa kouluja. Se ei ole kuitenkaan itsestään selvyys, vaan sen eteen täytyy tehdä työtä. Kannustan koulujen rehtoreita yhdessä opettajien ja vanhempien kanssa käymään asiasta keskustelua.

Monikulttuurisuuden ymmärtäminen ja käsitteleminen on asia, joka pitäisi sisällyttää jokaisen lastentarhan-, luokan-, ja aineopettajan koulutukseen sekä koulun johdon, opettajien ja muun kouluhenkilöstön täydennyskoulutukseen. On hyvä ihan käytännössä käydä läpi sitä, mitä uskonnonvapaus ja toisaalta oman kulttuurimme vaaliminen tarkoittaa.

Erilaisuuden kohtaaminen ja myös oman uskonnon sekä kulttuurin käsitteleminen on haastava tehtävä. Siksi Opetushallitus on vuonna 2006 ohjeistanut (www.edu.fi) kaikkia kouluja toimimaan tässä tehtävässä niin, että kaikilla on oikeus kohdata ja oppia omaa uskontoa ja kulttuuria. Ohjeistuksiin kuuluu myös periaatteet siitä, miten taataan molemminpuolinen uskonnonvapaus kouluissa ja oppilaitoksissa. Ohjeistus antaa perustan sille, miten uskonnonvapaus ja maamme perinteet sovitetaan arkityössä yhteen. Päätökset tehdään tietenkin kussakin koulussa ja päiväkodissa.

Kun päiväkodissa tai koulussa on uskonnollinen tilaisuus, lapsen osallistumisesta päättävät vanhemmat. Kun koululuokka menee joulukirkkoon, niin silloin tieto tilaisuudesta on annettava etukäteen ja perheet päättävät meneekö lapsi kirkkoon vai osallistuuko lapsi sen sijaan järjestettävään opetukseen tai muuhun toimintaan. Kirkko tekee arvokasta työtä toimiessaan yhteistyössä päiväkotien ja koulujen kanssa.

Olen iloinen siitä, että esimerkiksi oman lapseni päiväkodin yhteistyö kirkon kanssa on tiivistä. Pyhäkoulua on päiväkodissa niille lapsille, joiden vanhemmat haluavat lapsensa osallistuvan. Mielestäni on tärkeää, että päiväkodin joulujuhlassa voi laulaa ja lauletaan perinteisiä joululauluja. Se kuuluu suomalaisuuteen. Joulukirkossa käynti päiväkotikavereiden kanssa on ollut viisivuotiaalle pojalleni ikimuistettavan ihana asia. On tärkeää, että tämä on mahdollista jatkossakin.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu
Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja