Lehdistötiedote
22.01.2011
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa pitää välttämättömänä, että seuraavan hallituksen ohjelman keskeinen painopiste ovat perheet ja lasten hyvinvoinnin edistäminen. Pääministerin tulee ottaa lapsiperheiden asioiden edistäminen erityissuojelukseensa. Koko hallituksen ja jokaisen ministerin on vietävä hallinnonalansa asioita lasten sekä nuorten hyvinvoinnin näkökulmasta eteenpäin. Suomalaisten tulevaisuuden kannalta on aivan olennaista katkaista lasten pahoinvoinnin kierre ja nuorten syrjäytyminen sekä turvata jokaiselle perheille mahdollisuus hyvää arkeen, jossa aikuisilla on aikaa lapsille.
Keskeinen lähtökohta seuraavan hallituksen ohjelmalle on oltava se, ettei taantuman laskua maksateta lapsiperheillä. Meidän päätöksentekijöiden on osattava ottaa oppia 90-luvun laman virheistä. Huolestuttavia oireita on jo tullut SDP:n suunnalta, jossa on vilkuteltu vihreää valoa lapsilisäjärjestelmän perusperiaatteen romuttamiseksi.
Usean tahon esille nostama ja viimeksi tänään Keskustan puheenjohtaja Kiviniemen kannattama perheministeri kuulostaa hyvältä. Todellisuudessa perheministerin posti voi jäädä helposti vain nimelliseksi, jos hänellä ei ole omaa budjettia ja valmistelukoneistoa. Perheasioiden kokoaminen yhteen ministeriöön on lähes mahdotonta, koska perheasioita käsitellään jotakuinkin kaikissa ministeriöissä enemmän tai vähemmän. Lisäministeriä enemmän tarvitaan lapsiperheille lisää tekoja. Jos perheministeri päätetään asettaa, on huolehdittava, ettei hän jää vain unilukkariksi vaan omaa todelliset mahdollisuudet viedä asioita eteenpäin. Tämän asian varmistaminen on vähintäänkin haasteellista. Nykyisen ja edellisen hallituksen aikana on selkeäsi havaittu, että politiikkaohjelmat eivät ole tuoneet sitä vaikuttavuutta mitä odotettiin. On myös ilmeistä, että ministerit, joilla on nimettynä vastuualue, jonka keskeiset toimet tehdään muiden ministeriöiden hallinnonaloilla, eivät ole voineet toimia tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.
Seuraavan hallituksen painopisteet lasten ja perheiden hyvinvoinnin lisäksi on oltava työn, yrittäjyyden sekä hyvä työelämän edistäminen. Hyvä työelämä pitää olla ”jokatyöntekijänoikeus” ja työ ja perhe ”jokavanhemmanmahdollisuus”. Kolmas painopiste on oltava tietenkin kestävä talous. Vastuullinen kansa ei maksata velkojaan lapsenlapsillaan eikä ahnehdi tulevien sukupolvien mahdollisuuksia. Seuraavalla vaalikaudella on edessä vaikeita päätöksiä ja niiden eteenpäinvieminen edellyttää koko hallitukselta ja eduskunnalta poikkeuksellisen hyvää yhteistyötä, arvovalintoja ja sitoutumista valittuihin painopisteisiin.
Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
050 511 3033