Siirry sisältöön

Hihat heilumaan, työministeri Ihalainen!

Työpaikkakiusaaminen on Työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometri 2011:n mukaan yleistä ja lisääntynyt selvästi. Suomalaisille työpaikoille tarvitaan konkreettisia välineitä, jotta työpaikkakiusaamiseen saadaan nollatoleranssi. Työministeri Ihalaisen (sd.) on käärittävä hihat ja tartuttava toimiin kiusaamisen kitkemiseksi. Ihalaisen on syytä kannustaa ammattiyhdistysliike nousemaan vahvasti mukaan kiusaamisen vastaiseen rintamaan. Ihalainen tunteekin ay-liikkeen kuin omat taskunsa.

Työolobarometrin mukaan 29% palkansaajista kertoi, että työpaikkakiusaamista tapahtui heidän työpaikallaan. Vuonna 2010 vastaava luku oli 24%. Kiusaaminen on yleisempää julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Kiusaamisen kohteena ovat useimmiten naiset. Työterveyslaitoksen mukaan suomalaisista palkansaajista 6 % eli noin 140 000 henkeä kokee olevansa työpaikkakiusaamisen kohteena.

Kiusaamisen ennaltaehkäisy ja tehokkaiden keinojen löytäminen kiusaamisen taltuttamiseksi pitää olla myös työministerin salkusta löytyvä asia. Onhan hallituksen yksi tärkeimmistä tavoitteista hyvän työelämän edistäminen. Hyvään ja laadukkaaseen työelämään kuuluu olennaisesti se, että työpaikalla ei kiusata.

Jokaisen työyhteisön on löydettävä sopiva toimintamalli siihen, mihin toimiin ryhdytään jos kiusaamista esiintyy. On hyvä korostaa työyhteisön kaikkien osapuolten, mutta etenkin esimiesten roolia, vastuuta ja velvollisuutta. Varsin usein esille nousee myös kysymys, miksi kiusaamiseen ei puututtu jo aiemmin.

Työpaikoilla on selkeä tarve konkreettisille välineille kiusaamisen kitkemiseksi. Hyvä ajatus on ottaa mallia peruskouluissamme käytössä olevasta kiusaamisen vastaisesta KiVa-koulu-hankkeesta. Hanke on kehitetty yliopiston ja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa yhteistyössä. Tutkimusten pohjalta on luotu koko kouluyhteisölle välineitä koulukiusaamisen kukistamiseksi. Suomi on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen maa, koska jokaisen koulun on määrä olla mukana kiusaamisen vastaisessa hankkeessa. Kiva-koulu-ohjelman tulokset ovat kansainvälisesti hyviä.

Työterveyslaitos voisi tutkimuksen kautta kehittää välineitä työyhteisöjen käyttöön, jotta jokaisesta suomalaisesta työpaikasta saataisiin "KiVa-työpaikka". Muista Pohjoismaista löytyy myös hyviä esimerkkejä. Norjassa oli kiusaamisen vastainen valtakunnallinen hanke "Jobbing uten mobbing" vuosina 2004-2007. Kannustan ministeri Ihalaista tutustumaan hankkeeseen.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n sotkut ovat vaarassa aiheuttaa ison lommon ammattiyhdistysliikkeen kylkeen. Oli hyvä, että Ihalainen ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK tuomitsivat julkisuudessa esillä olleen, AKT:n viestintäpäällikkö Ahteen irtisanomisen kesken tutkintaprosessin. Ay-liikkeen, jonka ydintehtävä on olla hyvän työelämän keulakuva, on ryhdyttävä myös edelläkävijäksi ja veturiksi kiusaamisen kitkemistalkoisiin.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja
Kokoomuksen palkansaajavaltuuskunnan puheenjohtaja
www.sarisarkomaa.fi