Siirry sisältöön

Äidinkielen ylioppilaskoeuudistuksessa ei kannata hosua!

Tiedote 30.3.2012

Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok) sekä eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Raija Vahasalo (kok) jättivät kirjallisen kysymyksen äidinkielen ylioppilaskokeen ja lukiokoulutuksen uudistamisesta. Sarkomaa ja Vahasalo kannustavat opetusministeri Gustafssonia (sd.) tekemään uudistukset hätiköimättä ja pohtimaan uudistuksien marssijärjestystä.

Tällä vaalikaudella on lukiokoulutuksen uudistamisen vuoro. Sarkomaa ja Vahasalo kirittävät ministeriä aloittamaan uudistuksen viipymättä. He pitävät välttämättömänä, että lukiokoulutuksen laajapohjainen tavoite- ja tuntijakotyöryhmä voisi aloittaa työnsä mahdollisimman pian.

Äidinkielen ylioppilaskokeen uudistamisen aikataulu ja sisältö on herättänyt huolta useilla tahoilla. Kirjallisessa kysymyksessään Sarkomaa ja Vahasalo nostavat esille mm. sen, olisiko tarkoituksenmukaisempaa uudistaa äidinkielen ylioppilaskoe vasta sitten kun lukiokoulutuksen kokonaisuudistus on toteutettu sekä valmistelutyö ylioppilastutkinnon sähköistämiseksi edennyt. Lukion tavoitteiden, tuntijaon ja opetussuunnitelman uudistuksen on tarkoitus käynnistyä ensi syksynä ja astua voimaan vuoden 2016 syksyllä. Muutaman vuoden kuluttua joudutaan kaikki ylioppilaskokeet tarkistamaan koulutuksen uusittujen sisältöjen ja tutkinnossa käyttöön otettavan tietotekniikan mukaisiksi.

”Mikäli äidinkielen ylioppilaskoe uudistetaan nyt kiireellä ja ennen kokonaisuudistusta, on vaarana, että koe on jo syntyessään vanhentunut. Suunniteltu koetyyppi edellyttäisi toimiakseen nimenomaan uuden tieto- ja viestintätekniikan käyttöä”, huomauttavat Sarkomaa ja Vahasalo. ”Järkevintä olisi sitoa uusiutuvan ylioppilastutkinnon käyttöönotto uusien opetussuunnitelmien käyttöönottoon.”

Mikäli uusi äidinkielen koe otettaisiin käyttöön alkuperäisten suunnitelmien mukaan jo vuonna 2015, olisi valmistelutyön oltava valmis jo ensi syksyyn mennessä, jotta silloin lukionsa aloittavat opiskelijat tietävät, millainen päättötutkinto heitä odottaa. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan ministeri Gustafsson on arvioinut, että todennäköisesti vuoden 2015 sijaan tähtäimessä olisi vuosi 2016.

”Vertailun vuoksi on sanottava, että vuoden 2007 äidinkielen ylioppilaskokeen uudistusta valmisteltiin vuosikymmenen verran ennen kuin koe varsinaisesti tuli päättökokeeksi. Ei valmisteluun tarvitse vuositolkulla aikaa käyttää, mutta samansuuruinen muutos muutamassa kuukaudessa kuulostaa mahdottomalta ja hätiköimiseltä”, sanovat Sarkomaa ja Vahasalo.

Sarkomaan ja Vahasalon mielestä hyvä tavoite olisi, että uuden opetussuunnitelman puitteissa syksyllä 2016 aloittavat opiskelijat pääsisivät suorittamaan koko ylioppilastutkinnon sähköisesti. Tämä edellyttää panostuksia koulujen välineistöön ja opettajien koulutukseen.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa
050 511 3033

Raija Vahasalo
050 511 3090

-----------------------------------

Linkki kirjalliseen kysymykseen