7.1.2011 http://blogit.iltalehti.fi/sari-sarkomaa/2011/01/07/valttaako-vr-matkustajapaon/
Olen aina ollut raideliikenteen ystävä. Lapsuudessani me menimme Helsingistä junalla mökille. Lapsiemme synnyttyä asuimme pitkään Etelä-Haagassa juna-aseman vieressä. Toimin useita vuosia kokoomuksen puoluejohdossa. Varapuheenjohtajan päätehtävä on kiertää kenttää ja Suomen rautatiet tulivat viikonloppuisten maakuntamatkojen aikana tutuksi. En aja autolla, jos ei ole pakko. Junalla tai ratikalla menen aina, jos mahdollista. Junissa on oma ainutlaatuinen tunnelmansa. Junassa voi tehdä työtä, lukea ja levätä. Mieleeni ei tule yhtään ikävää kokemusta tai muistoa junista ellei sitten lasketa mukaan viimetalvista Lapin matkaa.
Tarkoituksemme oli lähteä yöjunalla Rovaniemelle. Juna lähtikin mutta lähes seitsemän tuntia myöhässä. Se, että juna oli runsaan lumen ja pakkasen takia myöhässä ei ole ihme. Monessa maassa samassa kelissä eivät junat välttämättä kulje olenkaan. Sen sijaan se, että odotimme tunteja ilman, että kukaan VR:ltä puhua pukahti, oli käsittämätöntä. Lähtöaika siirtyi näyttötauluissa aina kymmenisen minuuttia eteenpäin tasaisin välein.
Tunteja kului ja me odotimme. Eväät loppuivat ja lapset laitettiin lattialle nukkumaan. Kukaan lipunmyynnissä olevista ei kysyttäessäkään osannut sanoa mitään tilanteesta eikä nimetä ketään keneen voisi ottaa yhteyttä. Lippuluukut lyötiin yhdeksältä kiinni ja vartijat tulivat ajamaan tupaten täynnä olevasta lämpimästä tilasta ihmiset ulos jääkylmään asemahalliin, joka sekin oli täynnä värjötteleviä ihmisiä. Sielläkin lapsia ja koiria nukkui pulkissa ja matkalaukkujen päällä. Peitoksi oli kaivettu kaikki mahdollinen, mitä laukuista löytyi. Saimme tehdä urakalla työtä, puhua ja anella vartioilta, että saimme jäädä lämpimään odottelemaan. Olimme onnekkaita. Kuulemma ainakin Tikkurilassa oli perheet häädetty pakkaseen.
Kuulutuksia tilanteesta alkoi tulla vasta monen tunnin odotuksen jälkeen. Kuulutuksissa toistettiin yhtä asiaa: junat ovat huoltoraiteella ja niitä sulatetaan. Sekin tieto oli tervetullut pitkän hiljaisuuden jälkeen. Kun juna tuli aamuyöllä lähtöraiteelle, silloinkaan ei kuulutettu. Ainoastaan tieto junasta ilmestyi näyttötaululle. Perheet syöksyivät pakokauhulla tavaroita keräten junaan, joka ei sitten asemalla kauaa enää odottanut. Me onneksi ehdimme mukaan.
Vieläkin ihmettelen, miten asiakkaiden informointi voi olla näin epäonnistunutta ja puutteellista. Ja kaikkien eniten ihmettelen sitä, että eikö vastaavanlaisiin tilanteisiin ole VR:llä varauduttu. Vaikka junat eivät kulje tai ovat myöhässä, niin ihmisiä ei saa ajaa pakkaseen ja kuulutusten on toimittava.
Odotan mielenkiinnolla liikenneministerin tuoreimman VR – yhtymältä ja Liikennevirastolta pyytämän selvityspyynnön vastausta. On välttämätöntä kuulla, mitä viime talven vaikeuksista on otettu opiksi ja mitä ei. Selvä on, että myös liikenneministeriön ja meidän eduskuntaryhmissä on mietittävä, miten asiat voisi tehdä paremmin.
Lumiset talvet voivat hyvin olla jokavuotista todellisuutta. Ilmastomuutos on arvaamaton ja sään ääri-ilmiöt voivat olla arkipäivää. VR:n ja Liikenneviraston on kirittävä toimia, että junat kulkevat myös talvella ja pääosin ajoissa. Kuulutukset on saatava toimimaan.
Lomamatkan alun vaikeudet varmastikin haihtui suurelta osalta, kun juna kuitenkin pääsi matkaan. Työmatkaajien näkökulmasta jatkuvat myöhästymiset ovat sen sijaan paljon vaikeampi niellä.
Junalla töihin menijät joutuvat jatkuvasti selittelemään työantajille tai asiakkailleen myöhästymisiään, jotka harmin lisäksi tulevat monin tavoin kalliiksi. Aamumyöhästyminen tietää monelle mönkään mennyttä työpäivää, kokouksen peruuntumisia, ylitöitä ja muita ikävyyksiä. VR on päättänyt tilastoida junien myöhästymisen aiempaa perusteellisemmin. Se on hyvä uutinen ja alku. Olennaista on, että tiedot ovat myös julkisia ja että toistuvista myöhästelyistä päästään. Sitä VR ei ole ainakaan vielä luvannut.
Suuri huoli on siitä, että ihmiset vaihtavat junan henkilöautoon. Onko edessä junankäyttäjien joukkopako? Tämä olisi suuri askel taaksepäin. Tavoite kun on päinvastoin saada liikennettä ja etenkin työmatkaliikennettä nykyistä paljon enemmän joukkoliikenteeseen ja varsinkin raiteille. Autojen seisominen ruuhkissa on haitallista niin ympäristölle kuin ihmisten terveydelle, puhumattakaan järjellisestä ajankäytöstä.
Valtiotaloudessa on varma vyön kiristys edessä. Tämä tarkoittaa sitä, että asioita on laitettava entistä rohkeammin ja viisaammin tärkeysjärjestykseen. Liikenneministeriön rahoissa tämän täytyy näkyä raideliikennehankkeiden suosimisena ja siinä, että Pisara-rata saadaan liikkeelle. Pisara-rata on varmasti suuri helpotus Metropolialueen asukkaiden arjelle mutta myös kaukoliikenteen sujumiselle.